Lueskelin taas oppilaiden kirjoittamia 80-100 sanan kirjoitelmia. Minua rupesi kiinnostaman, miten helppo tai vaikea on saada tungetuksi sanottavansa täsmälleen sataan sanaan. Tai millaista on yrittää venyttää lisäsanoja aiheesta kuin aiheesta, josta ei ole oikeasti mitään sanottavaa. Minun itsenihän ei ole tuollaisia koskaan tarvinnut tehdä. Sellaisiahan ovat nykyään myös vieraskielisen tekstien referoinnitkin, tiivistelmät.
Monissa blogeissa on viime aikoina kierrellyt haaste kirjoittaa tasan sadan sanan kirjoitelma, ns. krapu. En nyt ainakaan äkkiä tiedä, mistä syystä sitä kravuksi kutsutaan, mutta päätin kerran eläissäni minäkin kokeilla. Ja voi taivas, miten monta kertaa sain laskea sanoja. Minulla oli tarinaa ainakin kolminkertainen määrä, ja karsinnan jälkeen oli aina 20 sanaa liikaa, joista olisi yo-kirjoituksissa rokotettu ankarasti. Mahtaa oppilailla olla päänvaivaa. Ensin yrittää keksiä sanoja vierailla kielillä ja sitten kuitenkin karsia niitä pois!
Olen jo lapsena ollut innokas opettamaan muita, joten olen pitänyt koulua milloin nuoremmille sisarilleni, milloin luokkakavereilleni välitunnilla. Tässä tasan 100 sanan krapu koulunpidosta, kyseessä laulutunti:
Ensin laulettiin Kuullos pyhä vala.
-Mikä se kuullos on?
-Em mä sitä tiärä, mutta se kuuluu laulaa täs kohtaa. Sillä on varmahan jotaki tekemistä kuulan kans, tuntuus ihan pyäriältä kuulalta tai pallolta. Tai sitte se tarkoottaa kuultokuvia.
Seuraavaksi heitä ihmetytti vala.
-No ettäkö te sitä tiärä? Sehän on sama ku kala! Son valaskala. Mutta kirijakiälellä ei kuulu sanua valas, vaan vala. Ihan niinku hernes on kirijakiälellä herne.
Kun sisko syksyllä aloitti koulunkäynnin, tuli hän kerran juoksujalkaa luokseni.
-Tieräkkö mitä? Meillä on kummallinen ja omituunen opettaja. Se opettaa näitä samoja lauluja, mutta ihan eri nuotilla kuin millä me ollahan niitä laulettu!
9 kommenttia:
hoo, oli siinä sata sanaa - muuten, oli tosi ovelasti päätelty tuo vala/valas!! - sinähän olet aiemmin kirjoittanut näistä hyperkorrekteista muodoista
ja jäi vielä sanomatta, että tulevan "kielentutkijan" mentaliteettia tuo, että sana kuulostaa joltakin pyöreältä jne.
Heh, kiva juttu. Mun piti myös oikein laskea ne sanat. Pääsin onneksi sataan, vaikka meinas hiiri välillä lipsahtaa. Oli toi hyvä juttu, vaikka siinä olisi ollut joku toinenkin määrä sanoja, vai olisiko :)
olipas taas mukava juttu! Vai laulettiin opettajan kanssa eri nuotilla, heh. Valtaa ei anneta, se otetaan!
Annikki ja Vallaton: Olipa hyvä, että kuitenkin laskin ne sanat, että tuli just 100. Voin tunnustaa, että meinasin fuskata. Ajattelin, ettei niitä kukaan kuitenkaan viitsi laskea.
Vilukissi: Juu, eri nuotillapa hyvinkin. Samaa sanoi tyttärenikin. Saapi jokainen päätellä, kumpiko meistä on laulanut ns. väärällä nuotilla.
Oppilaat valittavat aina 100:sta sanasta, että niiiiiin paljon - sehän on mahdottoman vähän! Itse olen kaikkea muuta kuin lyhyt- tai vähäsanainen, joten esim. tiivistelmät ovat kauhistus.
Villasukka: En ole aiemmin itse asiassa käsittänytkään, miten VÄHÄN 100 sanaa on. Siinähän ei saa sanotuksi mitään. En minä ainakaan. Blogikirjoituksetkin tahtovat venyä, vaikka tiedän, että ihmiset eivät tahdo jaksaa lukea pitkiä juttuja.
Ja vieraissa kielissä muuten lyhenee asian määrä senkin puoleen, sillä joka ikinen prepositio ja artikkelikin lasketaan eri sanoiksi. I MITT HUS on kolme sanaa kun TALOSSANI on vain yksi sana.
Onneksi minun aikanani ei krapuja paljon koulussa harrastettu, kielissä olisin varmasti kirjoittanut 300 sanaa ihan turhaan kun olisin laskenut suomalaisittain i mitt hus = yksi sana.
Hauska krapu. Lapset on pieniä ihmeitä sanojen selittämisessä :)
Sirokko: Kyllä ne kirjoitushalut olisivat äkkiä karisseet, jos liikaa sanoja olisi ollut. Yo-lautakunta on äärimmäisen ankara siinä suhteessa. Sääli innokkaita kirjoittajia kohtaan.
Toisaalta, eihän kukaan estä kotona kirjoittamasta vaikka kuinka paljon.
Lähetä kommentti