perjantai 31. elokuuta 2007

Turhanaikaista jollotusta

Ykkösluokkalaiset ovat herttaisia ja mukavia, vaikka tässä taannoin valitin heidän taitotasostaan. Mutta tietäminenhän onkin ihan eri asia kuin luonteenpiirteet. Tänäänkin oppilaat tekivät antamiani tehtäviä antaumuksella. Ainakin neljä oppilasta hoilotti kuitenkin itsekseen ääneen samalla, liekö ollut hyräilyä vai mitä.
Minusta se tuntui kovin häiritsevältä, varsinkin kun en meinannut kuulla edes omaa ääntäni neuvoessani jotain toista. Mainitsinkin, että se kuulostaa turhanaikaiselta jollotukselta. Yritin selittää, että se hiertää jossain aivohermossa kuin poralla väännettäisiin. Siitä syystä en kestä koskaan kotona kuunnella musiikkia enkä saata pitää radiota auki.
Oppilaat olivat kovin hämmästyneitä, miten joku voi elää ilman musiikkia. He kuulemma kuolisivat ilman sitä. Minä yritin lohduttaa, että minä voin oikein erinomaisesti, mutta lupasin kuunnella eläkkeelle jäätyäni musiikkia aamusta iltaan - kunhan ei vain tarvitse oopperaa kuunnella. Tämä nostatti vienon hymyn heidän huulilleen, ja työ jatkui hiljaisuuden vallitessa.

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Etsii, etsii ja soisi löytävänsäkin

Koulumme Comenius-projektista vastaaminen on annettu minulle yhdessä englanninopettajan kanssa. Viime vuoden tilitykset on tehtävä tämän kuun loppuun. Tilitettävää on paljon, sillä meiltä oli viime lukuvuonna opettajia ja oppilaita sekä Italiassa että Espanjassa. Kevättalvella oli yksi projektikokous myös meillä Suomessa, lisäksi on kaikki projektityöt ja niiden tekoon käytetty aika ja raha raportoitava EU:lle, samoin projektin vaikuttavuus ja tulokset.
Olimme englanninopettajan kanssa muka kaukaa viisaita ja teimme osan työstä jo kesäkuussa. Täytimme projektin vaikuttavuusraportin internetissä ja olimme tyytyväisiä, että suuri pohdintahomma on jo valmis.

Tänään vasta meillä liikeni aikaa perehtyä lopullisen tilityksen tekoon. Yritimme kaivaa internetistä esille täyttämäämme sivua. Aikamme sählättyämme havaitsimme, että salasana oli väärä, sen olimme ottaneetkin edellisvuoden raportista.
Kun vihdoin olimme tarkastaneet ja korjanneet pari virhettäkin, jouduimmekin menemään toiselle tietokoneelle, jolta saisi tulostetuksikin dokumentteja.
Kaikessa paperin etsinnässä tuhraantui niin paljon aikaa, että aika loppui ja alkoi opettajainkokous, joka kesti tuonne puoli viiteen. Sen jälkeen söimme jotain ja jatkoimme uurastusta.

Kun aloimme uudelleen työn, pyörimme vähän aikaa ympyrää opettajainhuoneessa, että löysimme kansiot. Joku oli siirtänyt ne jonnekin sivupöydälle tieltään.
Kun kansiot olivat löytyneet ja vihdoin opehuoneen hidas tietokonekin saatu lataamaan oikeita sivuja, emme löytäneet enää mistään jo päivällä käsissämme ollutta matkaraporttia. Juoksin luokkaan, jossa olimme työtä tehneet, pengoimme kaikkien kollegojen pöydät - laihoin tuloksin. Lievästi sanottuna epätoivo alkoi vallata alaa. Mehän emme voi mitenkään tehdä mitään raporttia, ellei meillä ole tietoa, kuinka paljon rahaa on mennyt mihinkin.
Kuin ihmeen kaupalla siirsin omalta paikaltani yhtä paperia vähän syrjään, ja kas kummaa, sieltä pilkahti kaipaamamme paperi.
Kun se nyt oli löytynyt, oli sillaikaa penkomisen seurauksena toisenkin matkan raportti sekaantunut jonnekin. Sen etsimiseen otimme jo kissat ja koiratkin avuksi.

Kun lopulta pääsimme työn alkuun, sujui se suhteellisen kivuttomasti. Paitsi että tulostaessa emme muistaneet tarkistaa oletustulostinta ja kone syöksi paperinsa monistushuoneeseen toiseen päähän taloa sillaikaa kun me epätoivoisina ihmettelemme, mikä vika vieressämme olevassa koneessa on.

Mutta emme me vielä työtämme ihan loppuun saaneet. Jotta ihmisen elämä ei olisi liian helppoa, vaihdetaan työpaikan sähköpostiosoitteet aina aika ajoin, samoin puhelinnumerot. Niitä kun emme vielä muista ulkoa, joudumme huomenna korjaamaan ne papereihin entisten tilalle, samoin etsimään jonkin kuitin kanslistin kansioista.

Onkohan ihmisellä liikaa työtä ja liian paljon muistettavaa aivokapasiteettiin nähden, kun kaiken aina joutuu tekemään kahteen kertaan. Samoin kaikenlaisten tavaroiden etsimiseen kuluu vähintään yhtä paljon aikaa kuin itse työhön.

perjantai 24. elokuuta 2007

Mikä ihmeen iso-I

Jo muinoin ällistelin, kun joku oppilas lukion kolmosella kysyi ruotsin tunnilla: "Mikä ihme se tuo måste on tuolla keskellä lausetta, kun se aina esiintyy joka paikassa?" Ajattelin silloin, että ei tule mitään, reppuja tulee että roikuu. Mutta niin vain sekin oppi måsten ja pääsi ylioppilaaksi ja istuu jossain paperitehtaalla insinöörinä nappeja painellen päivätyönään.
Samoihin aikoihin englannin opettaja kertoi jonkun toisen ihmetelleen, mitä se iso I tekee keskellä lausetta. Sitäkin kun ilmenee vähän väliä, eikä kuulemma "ole koskaan opetettu!"

Noista ajoista on jo vierähtänyt vuosia, ja luulin noiden tapausten jäävän erikoisuuksiksi opettajaurallani. Mutta toisin kävi. Tuollaiset kysymykset alkavat olla yhä enemmän ja enemmän sääntö, eikä mikään poikkeus. Koko viikko meni nytkin ihmetellessä, miten oppilaat vuosi vuodelta tulevat lukioon yhä heikommin tiedoin. Yksi syy vähäisempiin tietoihin on tietysti se, että kursseja on nykyään kolme vähemmän kuin ennen vanhaan. Se ei kuitenkaan selitä sitä, että on oppilaita, jotka tulevat lukioon muistamatta käytännöllisesti katsoen mitään. Joku oppi lukion ekalla suurella vaivalla i-preposition ja väänsi sitäkin vielä väärään paikkaan. Jonkin ajan kuluttua tunnilla kyseinen henkilö tiedusteli, onko ruotsissa mahdollisesti muitakin prepositioita. Eräs toinen sentään osasi vastata, että on siellä ainakin från ja på.

Vai onko sitten niin, että oppilaalla ei ole enää niin suurta kynnystä olla kysymättä epäselviä kohtia. Hän uskaltaa ilmaista tietämättömyytensä herkemmin, mikä on vain hyvä asia. Aina ei opettaja tule ajatelleeksi, mitä kaikkea kenellekin jää epäselväksi. Jo vuosia sitten saksan tunnilla olin selittänyt suu vaahdossa, että infinitiivi on aina lauseen lopussa. Harjoitusta tehdessä tiedustelin eräältä oppilaalta sitten, miksi hän ei ollut laittanut infinitiiviä lauseen loppuun, johon oppilas tokaisi: "Kyllä minä aivan varmasti sen sinne panisin, jos vain tietäisin, mikä se on."
Tällä viikolla olen yrittänyt selittää ja neuvoa, miten tulisi lukea läksyjä, että oppisi parhaiten. Yritin neuvoa: "Ei kannata lukea: hauki on kala, hauki on kala". Tähän eräs oppilas totesi: "Miksi kaikki opettajat hokevat meille tuota samaa, mutta kukaan ei selitä, mitä se tarkoittaa?"
Niinpä niin. Kun vuosia selittää samoja asioita aamusta iltaan joka päivä, tulee tietynlainen harha: Eivätkö ne vieläkään ole sitä oppineet vaikka minä olen sitä jo vuosia selittänyt?

maanantai 20. elokuuta 2007

Mikä maa, mikä kieli?


Tänään tuli kouluumme saksalainen vaihto-oppilas, joka viipyy aina helmikuulle saakka. Hänet on sijoitettu toiselle vuosikurssille ja näin alkajaisiksi hän oli myös ruotsin tunnilla. Oppilaat sanoivat hänelle vuorotellen nimensä. Yritin opettaa samalla, miten hän kysyy ruotsiksi nimeä ja asuinpaikkaa. Kuinka ollakaan, sotkeennuin kielissä ja aloin pyytää häntä toistamaan perässäni saksaksi. Tyttö vain ihmetteli silmät pyöreinä, minkä takia minä nyt häntä hänen omalla äidinkielellään sanotan. Vihdoin älysin, että pitää vaihtaa kieltä.

En tiedä, missä säkissä jotkut ovat kasvaneet. Käytävällä oli kuulunut jonkun kommentti "sehän onkin ihan suomalaisen näköinen". En tiedä, minkä näköiseksi tämä puhuja on saksalaisia ja yleensä ulkomaalaisia kuvitellut.

Ensi viikolla meille tulee myös italialainen tyttö puoleksi vuodeksi. Ihan mukavaa vaihtelua, sillä paikkakunnalla ei ole muita ulkomaalaisia. Koulussammekaan ei ole näin ollen ongelmaa, mitä kieltä puhua, mikä suuremmilla paikkakunnilla tuottaa haasteita opettajille.

Tuo kissan kuva oli pakko laittaa, kun löysin blogin, jossa oli kissahaasteita. Mutta koska olen myöhästynyt lähdöstä, julkaisen tämän nyt vain ottamatta osaa haasteeseen.

lauantai 18. elokuuta 2007

Anna, Anni - eikun Hanna

Jostain kumman syystä sotken oppilaiden nimiä, vaikka tiedän täsmälleen kuka kukin on, ja sukutaustatkin aina kolmanteen ja neljänteen polveen saakka! Oikea nimi ei tahdo osua oikealle oppilaalle millään. Taas eilen luettelin Hanne, Henna, Henni, joista viimeinen oli oikea.
Yksi syy sotkeutumiseen on, että ihmeellisesti samalla vuosikurssilla opiskelevat ovat hyvin lähellä toisiaan. Samalla luokka-asteella on tälläkin hetkellä Emmi, toinenkin Emmi, Henni, Henna, Hanne, Jenny, Jenni..... Piristävänä poikkeuksena Katri.
Kolmisen vuotta sitten jostain syystä oli Maiju, Maiju, Maiju, eikä sen jälkeen ketään sen nimistä.

Tulee aiemmilta vuosilta mieleen vuosiluokka, jonka oppilaat vinoilivat minulle vielä abipäivänäkin nimien sotkemisesta. He asettuivat riviin ja tenttasivat kuka kukin on.
Tällaisesta litaniasta osui silloin jokaiselle kuin ihmeen kaupalla oikea nimi: Hanne, Hanna, Hanna, Sanna, Anne, Anu, Anu, Anni-Riikka, Anna-Kaisa, Anitta....

Yritän vakuutella oppilaille, että vaikka opetustilanteessa suusta tulee kullekin mikä nimi sattuu, tiedän silti kuka kukin on. Se ei aina vain auta. Mutta kylläpä oppilaat itsekin puolestaan sanovat minua Kirsiksi, vaikka olen Kirsti. Kun huomautan asiasta, saattaa joku sanoa: "Mitä väliä sillä on!" Mutta annapas olla kun sanon Jyrkiä Jyriksi, nousee äläkkä.

Yritän lohduttaa oppilaita, että niin kauan saavat olla tyytyväisiä, kun suustani livahtava nimi on sentään samaa sukupuolta tai ylipäätään ihmisen nimi. Tyttäreni on saanut milloin entisen koiramme, milloin taas kissan nimen.

perjantai 17. elokuuta 2007

Pyh, itse keksittyä

Meillä on lukiossa nykyään kovin leppoisa tunnelma, koska koulu ja luokat ovat hyvin pieniä. Kakkosella oli tänään ruotsin tunnilla puhetta suomenruotsalaisista. Esittelin joitain ruotsinkielisiä paikkakuntia. Hämmästyttävän vähän oppilaille on tullut eteen esim. sellaiset paikkakuntien nimet kuin Björneborg, Borgå, Uleåborg (=Pori, Porvoo, Oulu). Ilmeisesti ne eivät tule täällä Itä-Suomessa esiin edes tiedotusvälineiden kautta.
Otin huvin vuoksi esille myös sellaisia pieniä paikkakuntia Etelä-Pohjanmaalta kuin Vörå (=Vöyri), Lappfjärd (=Lapväärti, joka muuten ei ole enää itsenäinen kunta) ja Närpes (=Närpiö). Nämä kuullessaan oppilaat tuhahtivat minulle huuli pyöreänä: "Nämä kyllä olet itse keksinyt!"
No, ruotsinkielisillä alueilla olisi vaikka kuinka paljon kivoja paikannimiä ruotsiksi ilman, että minun tarvitsee niitä enää keksiä.
Kun asuin suomenkielisellä Etelä-Pohjanmaalla, oli ihmisillä tapana sanoa "Närpes, Sverige", jos kuulivat Närpiöstä puhuttavan. Ilmaisu kuvaa hyvin sitä, miten paikkakunta miellettiin jo ihan eri maailmaksi ruotsinkielisyyden vuoksi.

Åbo sen sijaan on oppilaille tuttu Turku. Mutta kun kerroin vanhan kuulemani vitsin: "Yksikin mies seilasi eräänä kesänä kaksi vuotta Turun ja Åbon väliä", alkoivat oppilaat väittää sitä jo puujalkavitsiksi. (niin kuin se olikin!)

torstai 16. elokuuta 2007

Mukavasti alkaa

Koulu on alkanut oikein mukavasti. Kuumuus vain tuntuu sietämättömältä. Suomalainenhan ei ole tottunut käymään koulua kesällä. Oppilaat ovat kuitenkin olleet ihan positiivisia ja mukavia. Heistäkin on hauskaa vaihtelua tulla kouluun. Osa on jopa tyytyväinen, että on jotain mielekästä tekemistä pitkän kesäloman jälkeen. Tosi on: syksyn helteillä on paljon helpompi saada oppilaat tekemään tehtäviä kuin toukokuun viimeisinä päivinä, jolloin he pitkän pimeän talven jälkeen vihdoin näkevät aurinkoa. Kesällä on saatu tankata valoa varastoonkin.

Itselleni on tullut kai liituallergia. Jo muutaman vuoden ovat oikean käden nahkat kuin riivinraudalla vedetyt. Kun ihoon tulee repeämä, siitä alkaa nahka kuoriutua pois ja koko käsi on vereslihalla. En taaskaan muistanut, että ei pitäisi käyttää liitua. Liidunpidike ei paljoa auta, se on ylt´ympäriinsä liitupölyn peitossa ja täytyyhän siihen liitu laittaa. Myös liituisella sienellä pyyhkiminen kuivattaa ensin ihon ja repii sen. Olen ostanut jo kertakäyttöhanskojakin suojaksi, mutta sielu ei ole antanut periksi käyttää niitä.

tiistai 14. elokuuta 2007

Helle jatkuu, muisti häviää


Tänään tapasin oppilaatkin. Jo parin tunnin kuluttua oli tuntu kuin kesälomaa ei ikinä olisi ollutkaan. Hiki virtasi ohimoilta, paita tarttui selkään, vaikka kaikki ikkunat olivat selkosen selällään. Ilmanvaihto ei toimi.
Jotkut oppilaista olivat kuitenkin pukeutuneet kuin pakkassäällä. Eivät kuulemma ilkeä laittaa kesävaatteita! Olivat välitunnilla jopa vinoilleet jollekin opettajalle, jolla oli kesämekko yllä: "Kylläpä sitä ollaan niin kesäisissä että!"
Outoa puhetta siinä mielessä, että joskus jotkut oppilaat ovat niin minimaalisen pienissä vaatteissa, että heitä luulisi yöklubien esiintyjiksi.
No, eihän siellä olekaan kuin lähemmäs kolmekymmentä astetta hellettä! Vanha kansahan sanoo villavaatteista, että kyllä ne saman kalvehtii kuin lämmittääkin.

Ruotsin kolmoskurssilla ei puolet oppilaista ollut saanut kirjoja. Kustantamo oli ilmoittanut, että vasta viikon, parin kuluttua! Kylläpä on taas hauskaa. Kurssi kestää kuusi viikkoa ja jos siitä kolmasosa ollaan ilman kirjoja, niin kiva kiva!

Muistini on tehnyt minulle kunnon tepposen. En millään muistanut, mikä oppikirja oli sovittu aloitettavaksi saksan abikurssilla. Katsoin listasta: joo, selvähän se, entinen kirjasarja.
Kysyin oppilailta, mikä kirja heillä oli. Osa oli ostanut listan mukaisen kirjan, osa oli ostanut sen, joka muistimme mukaan suullisesti oli keväällä sovittu, osa ei varmuuden vuoksi ollut ostanut mitään kirjaa. Taas kiva kiva! Kylläpä on mukava aloittaa opiskelu.

Onkohan helteen syy, että muisti tuntuu häviävän vähän joka asiassa. Jo toissapäivänä olin laittanut hyvissä ajoin pesukoneen päälle, että on sitten kaikki likapyykki pesty ja kuivanutkin, kun koulu alkaa. Vasta eilen illalla huomasin, että kone oli tehnyt työnsä ja pyykit odottivat kiltisti narulle pääsyä.

P.S. nuo kuvassa olevat eivät ole koneeseen unohtuneita kalsareita, vaan yritän siinä kuivattaa raparperin lehtiä kasvivärjäystä varten.

maanantai 13. elokuuta 2007

Helteistä koulun alkua

Tänään alkoi meillä opettajilla koulu suunnittelupäivällä. Muutoksia on kaikenlaisia, saimme uuden rehtorin ja uusia opettajia. On myös tilapäisiä opettajia, sillä nykyään varsinkin nuorempi opettajaväki ottaa mielellään virkavapaata lähteäkseen hoitamaan toista virkaa jossain muualla. Maaseutu tuntuu olevan monille vain kokemuksen ja kannusten tienaamispaikka.

Mutta hyvin tästä päivästä selvittiin helteestä huolimatta. Ihan hauska vaihteeksi mennä töihin. Joskus tulee mieleen, että koulun alkua voisi viirata syksyllä vähän eteen päin. Mutta kun muistaa, miten oppilaat ja opettajat ovat keväällä toukokuun lopussa jo ihan puhki, ei kouluvuoden pidentäminen kesäkuussa juhannukseen saakka tunnu mielekkäältä sekään.

Nyt kun sitten löytäisi huomiseksi kaikki oppikirjat ja suunnittelee, mistä huomenna alkaa opettamisen, olisi työt tehty. Sen jälkeen pääsee uimaan kaiken päätteeksi.

lauantai 11. elokuuta 2007

Jatkan meemihaastetta

Liisa haastoi minut meemiin ja nyt yritän saada tämän omani onnistumaan ja lähtemään.

Liisan blogista kopioin tämän:
Ohje:
Mene blogilistalle valitse 3 satunnaista blogia vuorotellen ja ota niiden osoitteet ja nimet ylös. Tee sitten postaus omaan blogiisi, johon kopioi tämä ohje ja laita satunnaisten löytöblogiesi nimet linkkeinä loppuun.

Lähetä sitten seuraava viesti niiden satunnaisten blogien kommenttilaatiokoihin mielellään oman postauksesi permalinkin kanssa (Vuodatuksessa saat permalinkin kun napsautat postauksen otsikkoa hiiren vasemmalla ja kopioit selaimesta osoitteen hiiren oikealla kommenttilaatikkoon):

Hei,

Onneksi olkoon! Olet mukana 3 satunnaista blogia -meemissä :) Lähetä tämä viesti kolmeen satunnaiseen blogiin! Käy meemin lähettäjän blogissa, katsomassa tarkempi ohje. Jätä myös meemin lähettäjälle viesti kertomalla viidellä sanalla itsestäsi, joista yksi sana on satunnainen. Esim. Utelias nainen, joka nukkuu satunnaisesti. Huom. tämän meemin jatkaminen on vapaaehtoista :)

Valitsin kolme satunnaista blogia:

http://hyvaolo.blogspot.com/

http://nenuliini.vuodatus.net/

http://kalkas.vuodatus.net/


perjantai 10. elokuuta 2007

Fenix-linnun tavoin...


Tässä eräänä päivänä oli yöllä tullut valtava ukonilma, enkä minä itse herännyt siihen ollenkaan. Oli kuulunut vain valtava pamaus, kuin koko maailma olisi kaatunut. Aamulla sain tietää, että perheemme ja koko kylän kaikki muut ihmiset olivat heränneet säikähtäneinä. Salama oli iskenyt meidän tonttimme reunalla kasvavaan koivuun. Ylhäältä alas asti on halkeama, kuoret lentäneet ympäriinsä. Nyt puu on alkanut kellastua ja kuolla.
En yleensäkään heräile öisin, vaikka talo kaatuisi tai palaisi ympäriltä. Minulla onkin pienoinen pelko, että eräänä aamuna saatan herätä tuhkan keskeltä tuhkaa päältäni pyyhiskellen ja huomata kotini hävinneen jäljettömiin.

torstai 9. elokuuta 2007

Lappu loppu


Kävimme toisen tyttäremme luona Jyväskylässä katsomassa 1½-vuotiasta lastenlastamme Aatua. Hän on juuri oppinut sanomaan muutamia sanoja. Hänelle oli tullut myös kova yskä. Ruokapöydässä olimme juuri lopettelemassa ruokailua, kun Aatu sai taas kovan yskänpuuskan. Aivan punaisena kasvoiltaan hän alkoi takoa rintaansa ja hoki jotain tähän tapaan: lappu, loppu, lappu, loppu.
Säikähdimme mielettömästi. Luulimme hänen tarkoittavan, että henki loppuu tai jotain sen suuntaista, mutta hän olikin yhtäkkiä muistanut, että ruokalappua ei ollut muistettu laittaa kaulaan, ja alkoi sitä kesken yskimisen murehtia takoen ankarasti rintaansa.
Noin sivumennen sanoen, tässä kuvassa juuri itse tekemäni ruokalappu kierrätysmateriaalista, eli vanhasta pois heitettävästä vahakankaisesta pöytäliinasta. Liinan sivuille jää aina roikkuvaa osaa, joka ei kulu käytössä ja näyttää ihan uudelta. Siitä on mukava tehdä pientä tarpeellista.

maanantai 6. elokuuta 2007

Kesälomalta


Koulun lähestyessä aloitan minäkin bloggaamisen. Kirjaan muistiin, mitä kaikkea koulussa tapahtuu opettajan näkökulmasta. Aloitan jo näin kesällä, jotta olen hyvin valmistautunut koulun alkaessa.
Ilmeisesti kesälomallakin on liikaa stressaavaa ohjelmaa, sillä vieraillessani tyttäreni luona Nurmijärvellä, pesin eräänä iltana hampaani käsirasvalla, enkä huomannut mitään ennen kuin huuhdeltuani ihmettelin, miksi suuni vaikuttaa niin pehmeältä ja hampaat nihkeiltä!

Kuva Saimaalta melontaretkeltä. Kasvin nimi vesitatar.