Etsii, etsii ja soisi löytävänsäkin

Koulumme Comenius-projektista vastaaminen on annettu minulle yhdessä englanninopettajan kanssa. Viime vuoden tilitykset on tehtävä tämän kuun loppuun. Tilitettävää on paljon, sillä meiltä oli viime lukuvuonna opettajia ja oppilaita sekä Italiassa että Espanjassa. Kevättalvella oli yksi projektikokous myös meillä Suomessa, lisäksi on kaikki projektityöt ja niiden tekoon käytetty aika ja raha raportoitava EU:lle, samoin projektin vaikuttavuus ja tulokset.
Olimme englanninopettajan kanssa muka kaukaa viisaita ja teimme osan työstä jo kesäkuussa. Täytimme projektin vaikuttavuusraportin internetissä ja olimme tyytyväisiä, että suuri pohdintahomma on jo valmis.

Tänään vasta meillä liikeni aikaa perehtyä lopullisen tilityksen tekoon. Yritimme kaivaa internetistä esille täyttämäämme sivua. Aikamme sählättyämme havaitsimme, että salasana oli väärä, sen olimme ottaneetkin edellisvuoden raportista.
Kun vihdoin olimme tarkastaneet ja korjanneet pari virhettäkin, jouduimmekin menemään toiselle tietokoneelle, jolta saisi tulostetuksikin dokumentteja.
Kaikessa paperin etsinnässä tuhraantui niin paljon aikaa, että aika loppui ja alkoi opettajainkokous, joka kesti tuonne puoli viiteen. Sen jälkeen söimme jotain ja jatkoimme uurastusta.

Kun aloimme uudelleen työn, pyörimme vähän aikaa ympyrää opettajainhuoneessa, että löysimme kansiot. Joku oli siirtänyt ne jonnekin sivupöydälle tieltään.
Kun kansiot olivat löytyneet ja vihdoin opehuoneen hidas tietokonekin saatu lataamaan oikeita sivuja, emme löytäneet enää mistään jo päivällä käsissämme ollutta matkaraporttia. Juoksin luokkaan, jossa olimme työtä tehneet, pengoimme kaikkien kollegojen pöydät - laihoin tuloksin. Lievästi sanottuna epätoivo alkoi vallata alaa. Mehän emme voi mitenkään tehdä mitään raporttia, ellei meillä ole tietoa, kuinka paljon rahaa on mennyt mihinkin.
Kuin ihmeen kaupalla siirsin omalta paikaltani yhtä paperia vähän syrjään, ja kas kummaa, sieltä pilkahti kaipaamamme paperi.
Kun se nyt oli löytynyt, oli sillaikaa penkomisen seurauksena toisenkin matkan raportti sekaantunut jonnekin. Sen etsimiseen otimme jo kissat ja koiratkin avuksi.

Kun lopulta pääsimme työn alkuun, sujui se suhteellisen kivuttomasti. Paitsi että tulostaessa emme muistaneet tarkistaa oletustulostinta ja kone syöksi paperinsa monistushuoneeseen toiseen päähän taloa sillaikaa kun me epätoivoisina ihmettelemme, mikä vika vieressämme olevassa koneessa on.

Mutta emme me vielä työtämme ihan loppuun saaneet. Jotta ihmisen elämä ei olisi liian helppoa, vaihdetaan työpaikan sähköpostiosoitteet aina aika ajoin, samoin puhelinnumerot. Niitä kun emme vielä muista ulkoa, joudumme huomenna korjaamaan ne papereihin entisten tilalle, samoin etsimään jonkin kuitin kanslistin kansioista.

Onkohan ihmisellä liikaa työtä ja liian paljon muistettavaa aivokapasiteettiin nähden, kun kaiken aina joutuu tekemään kahteen kertaan. Samoin kaikenlaisten tavaroiden etsimiseen kuluu vähintään yhtä paljon aikaa kuin itse työhön.