torstai 31. tammikuuta 2008

Ajankäytöstä


Tänään alkoi koeviikko ja kun ei ollut tunteja, tuli valvontavuorojen välissä juteltua ja höpötettyä työkavereiden kanssa ja vasta iltapäivällä urkenin tekemään valmistelutuntien harjoituksia ja seuraavia kokeita. On minulla varastossa yhdet kokeetkin, mutta niitä joudan vielä katsoa iltapalaksi, riittää niistä huomenaamulla aamupalaksikin.

Tuli heti mieleen, että viimeisessä Yhteishyvä-lehdessä oli artikkeli ajankäytön tehostamisesta. Neuvona oli mm. aikavarkaiden huomaaminen: ei pidä jäädä suustaan kiinni kauppareissulla, ei pidä jäädä työkavereiden kanssa juttelemaan, ei sovi vastata tuttujen puhelinsoittoon, pitää evätä sukulaisvierailut ja ties mistä kaikesta on kieltäydyttävä - eli juuri kaikesta siitä, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi. Siis vain työtä ja velvollisuuksia vartenko me olemme olemassa? Näin tehdessä ihmisellä jäisi pari tuntia luksusaikaa - ja mitä tarkoitusta varten se jää? - Lisätyön tekemiseen. Luulisi vähemmälläkin huhkimisella pääsevän hautaan.

Lehden artikkeli sinänsä oli hyvä. Loppulause: Muista, että ajankäytön hallinta on asenne elämään. Olen samaa mieltä. Itse olen ratkaissut asian niin, että pyrin tekemään kaikki velvollisuudet hyvissä ajoin pois alta, jolloin kaikki jäljellä oleva aika onkin sitten luppoaikaa ilman mieltä kaihertavaa tunnetta tekemättömistä töistä, mikä verottaa turhaan ihmisen voimavaroja. Vetkuttelen töiden kanssa vain, jos tiedän, että minulla on niille joskus muulloin parempaa aikaa.

Pyrin myös tekemään kaikki kurjat asiat silloin, kun olen virkeä, jolloin ne eivät vaadi liikaa voimia. Ikinä en ole työskennellyt yöllä. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että yöt ovat nukkumista varten. Kokeen korjausta en yleensä harrasta iltakahdeksan jälkeen, koska silmät klupsahtelevat silloin jo kiinni. Mutta tämä nyt on yksilöllistä. Jollekin toiselle sopii paremmin iltatyö. Itse saatan aloittaa aamulla kokeen korjauksen kello kuusi. Olen nimittäin ihan virkeä heti herätessäni, mitä kuulemma moni muu ei ole.
Eli kannattaa käyttää hyödykseen oman kehon sanelema rytmi, jolloin rasittuu vähiten.

tiistai 29. tammikuuta 2008

Viimeisiä viedään


Tänään oli sitten viimeinen ruotsin tunti abeille. Heitä tapaan enää tenteissä, penkkareissa ja kokeissa. Ei ollut mitään haikeaa tunnelmaa, heillä oli vain penkkarisuunnitelmat päällimmäisinä, ei edes ylihuomenna alkava koeviikko heitä hetkauta. Eipä paljon liikuta kirjoituksetkaan, ei sen puoleen. Jotkut fysiikan lukijat lähtevät CERNin tiedekeskukseen Geneveen opettajansa kanssa juuri ennen kirjoituksia, joku toinen Lappiin hiihtoloman aikana.

Vihoviimeistä on se, että päästötodistukseen tulee arvosana kaikkien kurssien keskiarvosta. Sellainen systeemi sopii ehkä reaaliaineisiin: Kiinan historian voi osata vaikka kympin edestä, muttei tiedä mitään Euroopan historiasta. Mutta kielissähän joka tapauksessa uusi rakentuu vanhan päälle, joten jos oppilas kykenee saamaan vaikka ysin viimeisestä kokeesta, kyllä hän silloin osaa ne ekaluokan asiatkin. Tai jos ei kielissä osaa sanoa kuin nimensä ja asuinpaikkansa, ei silloin hyvää numeroa tarvitsekaan.
Kun oppilaat tietävät, miten numero määräytyy, he heittäytyvät tekemättömiksi viimeisillä kursseilla, koska joka tapauksessa päästötodistukseen tulee keskiarvon mukaan tietty numero.

Mutta toisaalta. Minulle on käynyt aina muulloinkin, että luulen, että kukaan ei ole oppinut mitään ja kukaan ei pääse ylioppilaaksi. Ja sitten kuitenkin kirjoitukset menevät mukavasti ja kaikki ovat tyytyväisiä. Niin nytkin kun luin abien viimeiset kirjoitelmat, olivat ne sujuvia ja ihan kohtuullisen hyviä. Parempi vain, ettei liikaa pingotakaan. Turhan paljon on niitäkin tapauksia, joissa hikipinko on romahtanut opiskelut aloitettuaan. Jos kympit tulevat kohtuullisella työllä, hyvä niin, mutta jos se vaatii ylimaallisia ponnistuksia yövalvomisineen, se on jo liikaa. - Per aspera ad astra. - Vaikeuksien kautta voittoon.

perjantai 25. tammikuuta 2008

Sekalaista juttua


Sain eilen abeilta luokkapaidan. Luulin ensin, että se on liian pieni, kun oppilailla itsellään oli reilut hupparit. Mutta minulla on oikein kivan näköinen, jakkumallinen. Se on paras luokkapaita mitä minulla on ollut. Siitä tulee varmaan vaate, jota pidän paljon. Sitä ei edes ensin huomaa abipaidaksi. Vasta selästä näkee abitekstin ja söpön kuvan. Kiitos.

Viimeisiä tunteja viedään. Ensi torstaina alkaa koeviikko, joten enää kolme päivää abeillekaan opetusta. Niin hujahti tämä tammikuu loppupuolelle. Mitäs minä sanoin ajan kulumisesta!

Susanne on vielä Suomessa, lähtee vasta penkkareiden jäkeen Saksaan. Hän on oppinut tosi hyvin suomea. Hän toimittaa vaikka mitä asioita suomeksi, jopa niin, että kun hän oli tänään etäopetusryhmässä tekemässä kysymyksiä saksaksi, ja yritettiin keskustelua oikean saksalaisen kanssa, hän osasi avustaa oppilaita suomen kielellä. Kyllä olisi kiva, jos olisi meidänkin oppilailla mahdollisuus kuulla oppimaansa kieltä joka päivä.

maanantai 21. tammikuuta 2008

Kulutushysterian orjia


Saksantunnilla ei nauhuri, jossa on sekä kasettipuoli että cd-puoli, suostunut avaamaan cd-luukkua ensin ollenkaan. Kone on tehnyt sen ennenkin ja tiesin, että sitä on rempattava vähän. Sammutettava, laitettava uudelleen virta jne. Joku oppilas erehtyi ihmettelemään, miten meillä on niin aataminaikuiset vehkeet, miksi kunta ei osta uusia, jne jne.
Kauheasti minä ihmettelen, mitä oppilaat olisivat ostamassa lisää ja mistä ne vehkeet niin vanhoiksi ovat muuttuneet. Ne ovat melko uusia. Meillä on saman näköisiä pienempiäkin laatikoita, joissa on pelkkä cd-soitin, mutta tila myös muistitikulle, ja ne koneet eivät ole kuin puoli vuotta vanhoja! Ja varmasti ovat nykyaikaisempia kuin monen oppilaan kotona.

Miksikähän on niin, että jos kone ei ole ulkonäöltään viimeisen muodin mukaan muotoiltu ja virtaviivainen, se on muka vanhanaikainen ja vanha? Ja miksi pitäisi ostaa uusi kone, jos vanha toimii? On meillä vielä "ikivanhoja" pelkkiä kasettisoittimiakin ja suurin osa niistäkin toimii.

Kouluun on pakko ostaa musta laatikko, jossa on sisäänrakennettu kaiutin. Eivät ne pienet nätit sievät söpöt soittimet, joita nuorille tuo joulupukki tai kummitäti ostaa, kuuluisi isossa luokassa. Ei varsinkaan kun aina joku siirtelee jalkojaan ja niistää ja köhii. Kyllä meillä on ihan hyvät laitteet, en ole missään muussa maassa nähnyt niin paljon teknologiaa kuin Suomessa. Ja olen sentään käynyt kouluvierailuilla Saksassa, Italiassa, Belgiassa, Hollannissa, Espanjassa ja Kreikassa. Kyllä niissä muissa maissa on vieläkin melkein järjestään liitu ja leuka -systeemi, joka on valttia.

Olen puhunut ja huojentanut mieleni - dixi et animam levavi. Näin sanoivat vanhat roomalaisetkin..

perjantai 18. tammikuuta 2008

Jos nytkin jo, niin mitenkähän vanhana


Unohtamieni asioiden lista alkaa olla nykyään pitempi kuin muistamieni, joten helpommalla pääsisin, jos päivän päätteeksi kirjaisinkin aina, mitä kaikkea muistin tehdä, eikä sitä mitä en muistanut.
Jottei minulle tämän kirjoituksen takia laiteta heti kengänkuvaa takapuoleen, kirjoitan tähän sellaistakin, mitä sentään muistin.


Muistin sentään mennä oikeaan aikaan tunneille ja jopa oikeaan paikkaan.
Muistin vielä ruotsin ja saksan sanojakin.
Muistin laittaa lehteen ilmoituksen Pohjola-Nordenin yleiskokouksesta ja jopa varata kokoontumistilankin.
Muistin tarkistaa, minä päivänä minkin ryhmän kokeet ovat koeviikolla - ei vain tiedä vielä muistanko tehdä kokeita.
Muistin määrätä joka porukalle kuuntelukokeet.
Muistin tarkistaa yo-valvontalistan ja koeviikon valvontojen ajat ja merkata muistiin.

Mutta:
En muistanut eilen juoda päiväkahvia ja siksi aamulla herätessäni minulla oli hirvittävä päänsärky.
En muistanut, että minut oli kutsuttu ensi viikolla kylään.
En muistanut, että olisi pitänyt ilmoittautua eiliselle VESO-päivän puolikkaalle, oli kyseessä ensiapukurssi ja se jäi minulta taas toiseen kertaan.
En muistanut, että OAY:n teatterimatka Tampereelle onkin vasta ensi viikonloppuna eikä nyt. Olin katsonut vain kelloajan, jolloin lähdetään, mutten päivämäärää, kun luulin sen olevan tänä viikonloppuna. Kyllä olisi hieman kyrsinyt, jos olisin huomenaamulla seisonut täysissä tamineissa tien varressa aamulla seitsemältä!! -Hitsi että kiukuttaa. Ja ihan vain sattumaa oli se, että tulin tietämään oikean päivämäärän.

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

surkuhupaisaa


Eilen oli tosi surkuhupaisaa saksantunnilla. Itkisikö vai nauraisi. Kaksi oppilaistani oli nyt palannut Pietarin-matkalta, ei tietystikään ollut enää yhtäkään saksan sanaa päässä, venäjä vain kummitteli molemmilla. Eli jumetusta.
Yksi tuli kesken tunnin huonovointiseksi ja piti lähteä kesken kaiken kotiin. Ihan oikeasti se oli mahatautia, jollain toisellakin oli. - Vai oliko sittenkään, minusta on tullut epäluuloinenkin.
Sitten oli vielä yksi oppilas, jolla on puolivuotias vauva, ei kylläkään tunnilla mukana, mutta hoidossa. Oppilas pitää puhelinta auki tunnilla, jos vauvasta soitetaan. Ja nyt sitten tuli puhelu saksan tunnilla ja oppilas hiippaili käytävään. Tälläkin oppilaalla on yhteiskuntaopin tunnitkin päällekkäin saksan kanssa, joten puolessa välin tuntia hän sitten häippäsi kokonaan. Ei ihme, vaikka olisi minuunkin kyllästynyt, hänellä on minun tuntejani yhteensä 15 viikossa.
Saksalainen Susanne vain katsoi silmät pyöreinä, kun huomasimme yhdessä vaiheessa, ettei minulla oikeastaan ole enää juuri opetettaviakaan.

maanantai 14. tammikuuta 2008

Tennistähti vai kaupunki


Viimeksi ihmettelin bucket-sanaa, mutta kuinka ollakaan heti tänään tuli taas sukunimi Buck esiin ja nyt viisastuneena otin heti sanakirjan. Mitä ihmettä, sehän tarkoittaa dollaria. Voi se olla urosjänis tai urospeurakin. Ihmeiden aika ei ole vielä ohi. Millähän lailla peura ja jänis ovat toistensa kaltaisia.

Mutta kylläpä sitä on oppilaillakin ihmetyksen aiheita ja ahaa-elämyksiä. Olimme tänään tietokoneluokassa tekemässä ruotsin nettiharjoituksia. Jotkut tekivät ristikkoa, jossa kysyttiin Suomen kansalliseläintä. Ehdotuksina esittivät: bär, björk, beer, bear, mutta karhua ruotsiksi ei kukaan saanut aikaseksi: björn.
Yritin muistutella, mitä Björneborg on suomeksi, mutta se meni jo yli hilseen. Kun sanoin, että sehän on Pori, joku muisti vielä kuulleensa joskus jonkun Björn Borgin, ja ihmetteli, mikäs kaupunki se sitten on.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Kauhistun jo kertoessani - horresco referens


Tiesitkö mitä englannin sana bucket tarkoittaa? Tietysti tiesit! Kaikkihan sen tietävät! Siis kaikki muut paitsi minä.

Järkytyin sydänjuuriani myöten, kun hiljattain sain tietää, että bucket on ämpäri. En niinkään sen takia, etten sitä tiennyt. Englannissa on vielä monta muutakin sanaa, joita en ole koskaan kuullut, mutta että Hyasint Bucket sarjassa Pokka pitää onkin Hyasint Ämpäri! Ei ihme, että Hyasint muistaa korjata ääntämisen. Kyllä minäkin niin tekisin.

Vielä enemmän järkytyin, kun tein pienen kyselykierroksen perheeni ja tuttavieni keskuudessa ja selvisi, että sellaisetkin, jotka eivät ole koskaan englantia lukeneet, tiesivät tuon ämpärijutun – jopa oppilaat. Ja minähän olen sentään aikoinani lukenut kaksi ja puoli vuotta lukiossa englantia. Mutta Anna-Liisa Sohlbergin ansiokkaassa englannin oppikirjassa Friends across the Sea ei puhuttu mitään ämpäreistä. Enkä ole ymmärtänyt tarttua sanakirjaankaan. Englannin sanat nyt vain eivät näytä siltä, että niillä olisi jokin merkityskin.

Järkytys oli suuri myös siksi, että olen kieltenopettaja, enkä asiaa tiennyt. Minunhan pitäisi tietää kieliasiat. –Vai pitäisikö? Ainakin joidenkin mielestä kyllä. Joskus takavuosina ihmiset toivat minulle jos jonkinlaisia englanninkielisiä käyttöohjeita käännettäväksi ja katsoivat minua oudosti, kun sanoin, etten osaa englantia. ”Miten niin, sinähän olet kielten opettaja, kaikkihan englantia osaavat!” oli vastaus. Hämmästyttää vain, miten nuo kysyjät olivat jääneet noiden ”kaikkien osaajien” ulkopuolelle.

Muuten, en minä osaa tsekkiäkään, vaikka olen kieltenopettaja.


P.S. Kuvassa kissan tassun jäljet. Kumpikin jälki osoittaa eri suuntaan.


torstai 10. tammikuuta 2008

Repaleista


Ajatella - saihan sitä sentään pari päivää pitää kouluakin ihan kunnolla, oikein jopa päästiin eteenpäinkin. Mutta jo huomiseksi on tiedossa repaleista. Venäjänopettaja pitää Pietari-kurssia, ja sen tiimoilta koulustamme lähtee Venäjälle liuta ihmisiä, oppilaita ja opettajia. Huomenna on tiedossa vain puolikkaita ryhmiä. Taas jää joku jälkeen ja palattuaan jumettaa sekä matkan rasituksesta että jälkeenjääneisyydestä.

Etäopetusryhmäänkin matka vaikuttaa niin, että ainut oppilaani täällä päässä lähtee Pietariin ja toisessa päässä sanoivat, että heillä on tavallisesti saksan tunnit päällekkäin kuvaamataidon kanssa. He olisivat huomenna kuulemma muutenkin menneet kuvaamataitoon, kun siellä on jokin tärkeä arviointitilaisuus. Joten minun hommaksi ei jää kuin kotiin lähteminen tuntia aikaisemmin! Onpa harmillista ja vielä perjantaina!! Se ehkä korvautuu, kun menen tuntia aiemmin pitämään venäjänopettajan sijaistuntia.

Joskus hämmästelen, miten Suomi voi olla PISA-tutkimusten huipulla osaamisessa. Vai tähänkö se perustuukin, että on muutakin kuin pelkkää ainaista pulpetissa istumista. Ei se määrä, vaan laatu.

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Ollaan ylpeitä murteiden moninaisuudesta

Murteet ovat hauskoja - ainakin niiden korvissa, joiden oma puheenparsi on erilainen kuin puhujan. Opehuoneessa riitti tänään hauskuutta pitkäksi aikaa muistellessa, mitä kaikkia erilaisia väärinymmärryksiä ja kommelluksia toispaikkakuntalaisille on sattunut.

Joku muisti sellaisenkin tapauksen, että savolaiselle kioskille oli tullut helsinkiläinen ostamaan limsaa. Myyjä oli pahoitellut limsalaatujen vähyyttä ja sanonut: "Nyt ei oo ku raperuittii, mustaa kolloo ja punasta jaffoo." Siinä oli helsinkiläinen vähän aikaa pyöritellyt silmiään.

Toinen hauska juttu oli sattunut kun lapsi oli mennyt mummolaan ja halusi kaapia taikinakulhon: "Mummo, anna kaalia!" Mummo ei verbiä ymmärtänyt, vaan ihmetteli, miten lapsi niin kovasti kaalia halusi, ja osti seuraavana päivänä kaupasta kaalinkerän.

Viikonloppuna kävin Lappeenrannassa ja eksyin kauppaan, jossa myytiin vain Karjalaan liittyviä asioita. Oli murrekirjoja ja kirjoja eri karjalaisista paikkakunnista tai muuta karjalaisuuteen liittyvää. Karjalaiset eivät paljon kavahda, jos joku heidän murteelleen irvailee.
Saman olen huomannut pohjalaisista. He vain röyhistävät rintaansa, jos joku yrittää irvistellä.

Savolaiset usein loukkaantuvat, jos joku heidän puheelleen nauraa, vaikka nauru ei olisi pahaa tarkoittavaakaan. Savolaisetkin voisivat kääntää vitsailun voitokseen, eivätpä muut kauaa jaksaisi naureskella halventavasti. Valitettavasti kovin moni alkaa hävetä puhettaan ja peittelee syntyperäänsä muutettuaan vaikkapa Etelä-Suomeen, ainakin jos blogi-kirjoitteluun on uskominen.

perjantai 4. tammikuuta 2008

Häiriköintiä ja sählinkiä


Tänään olen häiriköinyt muitten tunteja. Kuten taannoin ihmettelin, ei meillä ollut vakituisia luokkatiloja. Nyt meillä on tunteja vähän missä sattuu. Yritin väkisin mennä pikkuluokkaan, jossa meillä yleensä on tunnit, mutta siellä abit jo tyytyväisinä laskivat matikkaa.
Okei, menimme kakkosen saksan kanssa musiikkiluokkaan. Mutta se oli moderni ja viimeistä huutoa viimeksi 15 vuotta sitten. Nyt ovat kaikki muinoin ostetut laitteet vanhentuneita, surisevia, jumettavia yms.
Menin taas pikkuluokkaan hakemaan nauhuria. Pistorasiaa etsiessä oppilaita nyt tietenkään ei haitannut, että tuntia kului minun puikkelehtiessa rumpusettien ja valtavien johtoläjien seassa. Mutta saatiin me viimein levy soimaan ja jokin rikostarina saksaksi alkamaan.
Tunnin loputtua vein nauhurin paikalleen taas sinne pikkuluokkaan, jossa jouduin taas häiritsemään abien keskittymistä. Ihmettelin vielä, mikseivät jo lopeta laskemista, sillä minulla piti alkaa heille ruotsin opetusta.
Väittivät, että heillä on kaksoistunti ja minulla jotain muuta ennen heidän tuntiaan. No niinpä olikin, anteeksi vaan kauhiasti.
Abien ruotsin kaksoistuntikin on lahjakkaasti saatu sovitetuksi ruokatunnin molemmin puolin. Eka tunti oltiin hyvässä kunnon luokassa, jossa on vehkeet kuten pitääkin. Oppilaat väittivät, ettei me olla ennenkään saatu siellä olla kahta tuntia peräkkäin. Otin tavarani ja ruokatunnin jälkeen yritin mennä muualle.
Mutta nyt olikin psykologian ope keksinyt vaihtaa luokkaa pikkuluokkaan ja siellä jo tyytyväisinä pohtivat ihmisaivojen kummallisuutta. Menimme kuitenkin takaisin siihen hyvään luokkaan.

Etäopetus piti alkaman 25 yli yksi. Yritimme yhteyttä vähän väliä ja siinä lomassa käsittelimme läksynä ollutta kappaletta. Varttitunnin kuluttua saimmekin yhteyden, ja kun tiedustelin, miten oppilaat siellä toisessa päässä vasta nyt tunnille tulivat, olivat he hämmästyneitä. Heillä oli vierähtänyt huomaamatta aikaa laahustaessa edelliseltä tunnilta koneen ääreen.
No, puolen tunnin rupeamat opetusta ovat ihan virkistäviä vain, mutta etäopetuksessa se on liian vähän. Aikaa menee kuitenkin kaikkeen koneiden säätöihin yhteyden saannin jälkeenkin. Kaksoistunti taasen on liian pitkä ja rasittava, eli noin 60-70 minuuttia olisi sopiva.

Sitten välillä toisessa päässä oppilaat sanoivat, että minulla vain suu aukee, mutta ääntä ei kuulu. Rupesin jo epäilemään, että heille on käynyt samoin kuin miehelleni: Kun tämä näkee televisiossa lintuja, niiden suut vain käyvät, mutta mitään ei kuulu.
Mutta saatiinhan siitä sitten tämäkin päivä lopulta päätökseen ja ensi viikolla uudet kujeet.

keskiviikko 2. tammikuuta 2008

Yksi päivä vilahti jo


I´m back! Todella virkistävää päästä taas työn ääreen. Uskomatonta tietysti, mutta näin aloin jo melkein oikeasti ajatella.
Joululomalla nimittäin äityi oikea käsi niin kipeäksi, että ei voinut sillä tehdä mitään, ja se paisuikin möhkäleeksi. Kun käsi tuli kuntoon, rupesi selkä kummittelemaan. Kun tänä aamuna heräsin ja kuulostelin, mikä paikka mahtaa olla kipeä, ei vikaa tuntunut olevan missään. Eli ajatuskin siitä, että alkaa koulupäivä, parantaa näköjään ihmisen silmänräpäyksessä. Niin tekee todella tunnollinen opettaja.

Kaikki näyttivät olevan kuin omissa oloissaan, sekä opet että oppilaat. Kaikki varmaan mietiskelivät vielä joululoman tunnelmia. Mutta kunhan tästä saadaan rattaat pyörimään.
Minulla oli etäopetusta, kaikki sujui suunnitelmien mukaan, eivät edes koneet reistailleet. Vaikka myöhemmin ilmeni, että venäjänope oli jännittyneenä odottanut miten minun käy. Koneet olivat kuulemma tiltanneet, kun hän oli viimeksi ennen joulua pitänyt etäopetusta! Ja minut siis aikoi lähettää surman suuhun!

Abeille pidin luokanvalvojan tunnilla penkkareista juttua. En tiedä, miten muissa kouluissa, mutta ainakin meillä on monina vuosina ollut valtavaa sotkemista. Yritimme päästä sovintoon, että makaronia ja riisiä ei heiteltäisi kilotolkulla lattioille. Sehän ei toisaalta ole vaarallista eikä paha asia, mutta kun se kumminkin on ruokaa. Miten moni suomalainenkin olisi onnellinen, jos saisi nekin riisit syödäkseen.
Joskus on ollut paperisilppua puolikin metriä paksuna kerroksena, mutta taannoin palotarkastaja antoi niin kovat ukaasit, että se on ehdottomasti kielletty. Joskus taas ovat kastelleet vedellä niin paljon, että jostain piirtoheittimestäkin tuli entinen. Saa nähdä, miten palopuhe auttaa. Keksivätkö jotain niin hulvattoman hauskaa ja mukavaa, että kaikille jäisi pelkästään hyvä mieli.
Aloin jo pohjustaa tulevia suullisia kuulusteluita ja kirjoituksiakin varten. Kokemuksesta tiedän, että kun joulusta päästään, alkaa kevätlukukausi mennä sellaisella vauhdilla, että jos ei pidä varaansa, ei ehdi mitään. Yksi päivä uutta lukukautta vilahti jo ohi.