Eilen oli tosi surkuhupaisaa saksantunnilla. Itkisikö vai nauraisi. Kaksi oppilaistani oli nyt palannut Pietarin-matkalta, ei tietystikään ollut enää yhtäkään saksan sanaa päässä, venäjä vain kummitteli molemmilla. Eli jumetusta.
Yksi tuli kesken tunnin huonovointiseksi ja piti lähteä kesken kaiken kotiin. Ihan oikeasti se oli mahatautia, jollain toisellakin oli. - Vai oliko sittenkään, minusta on tullut epäluuloinenkin.
Sitten oli vielä yksi oppilas, jolla on puolivuotias vauva, ei kylläkään tunnilla mukana, mutta hoidossa. Oppilas pitää puhelinta auki tunnilla, jos vauvasta soitetaan. Ja nyt sitten tuli puhelu saksan tunnilla ja oppilas hiippaili käytävään. Tälläkin oppilaalla on yhteiskuntaopin tunnitkin päällekkäin saksan kanssa, joten puolessa välin tuntia hän sitten häippäsi kokonaan. Ei ihme, vaikka olisi minuunkin kyllästynyt, hänellä on minun tuntejani yhteensä 15 viikossa.
Saksalainen Susanne vain katsoi silmät pyöreinä, kun huomasimme yhdessä vaiheessa, ettei minulla oikeastaan ole enää juuri opetettaviakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti