maanantai 31. maaliskuuta 2008

Oppilaiden muisti kyllä pelaa


Kakkosten piti kirjoittaa tekstistä tiivistelmä kotona. Kun luin niitä, huomasin, että yhdestä puuttui nimi, ja yksi ei ollut palauttanut ollenkaan. Mietin, kummanko se nimetön mahtoi olla. Käsialaa vertailemalla tulin siihen tulokseen, että tiivistelmä on Berttaliinan. (nimi keksitty). Laitoin arvosanan arvostelukirjaan ja unohdin tiivistelmän pöydällä olevan kasan alimmaiseksi.

Kun sitten palautin juttuja, alkoi Jaakoppi (nimi muutettu) kysellä, eikö hän saakaan omaansa takaisin. Aloin väittää, ettei hän ollut sitä kirjoittanutkaan. Oppilas kyllä kovasti vakuutteli tehneensä työn, ja minullakin oli hämärä muistikuva, että hän oli ollut pöydän ääressä omaa paperiaan tuomassa. Ei hän kyllä luvannut uuttakaan tehdä. Berttaliina ei ollut koulussa, joten asian ruotiminen loppuun jäi toiseen kertaan.

Muutaman päivän Jaakoppi kyseli omaa referaattiaan takaisin, mutta jotenkin oli aina kova kiire, joten oppilas tyytyi selitykseeni, että olen paperia etsinyt. Itse asiassa häntä ei niinkään näyttämnyt haittaavan, tuliko siitä minkäänlaista numeroa, kunhan ei vain tarvitse uutta kirjoittaa.

Viikon poissaolon jälkeen saapui Berttaliinakin kouluun ja alkoi selitellä, että hän ei ole ehtinyt vielä kirjoittaa sitä tiivistelmää, mutta että se kyllä on tulossa. Minä kieltelemään, että älä nyt vaan toista enää kirjoita. Oppilas oli tosi hämmästyneen näköinen ja ilmoitti, ettei hän kyllä muista kirjoittaneensa.
Minä siihen, että kyllä minä olen antanut jo numeronkin. Oppilas hieroi leukaansa ihmeissään ja mietiskeli, miten se oikein on mahdollista. -Ee-en minä kyllä oikein muista...
Minä puolestani ihmettelin, ettei urani aikana näin tunnollista oppilasta vielä ole eteeni tullut, että kahteen kertaan samaa juttua tekisi.

Kului taas muutama päivä ja löysin rojupinoni alta tiivistelmän. Hitaasti minulle alkoi valjeta, että sehän ei ollutkaan Berttaliinan vaan Jaakopin paperi. Selvitettyäni oppilaille asian kumpikin huokaisi helpotuksesta. Jaakoppi siksi, ettei tarvinnut ruveta uutta kirjoittamaan, Berttaliina siksi, ettei häneltä vielä ollut mennytkään muisti.

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Älä turhaan hymyile


Taas on tullut todistetuksi se, ettei Suomessa saa hymyillä. Olen mielestäni hymyillyt oppilaiden tervehdykseen käytävällä ihan ystävällisesti, mutta viikolla parikin kertaa joku ihmetteli, mitä naurat!! En ole näköjään vieläkään oppinut olemaan kaikkien mieliksi. Minun on hyvin vaikea mieltää, miten tervehdykseen olisi suhtauduttava, ellei hymyilemällä.

Itse asiassa nuo tervehdykset käsitin oppilaan taholta kontaktin otoksi muuten vain, koska meillä oli ollut jo oppituntikin aiemmin sinä päivänä. Naurahdin tervehdykseen, koska tervehdys tuntui tervehdyksenä liioittelulta. Kumpikohan meistä ei loppujen lopuksi ole oppinut aistimaan kanssakäymisen pieniä nyanseja, minä vai oppilas? Ehkei kumpikaan.

Ylioppilaskirjoitukset on onneksi vihdoin ja viimein saatu päätökseen. Oikein mukavasti menivät omien aineitteni osalta, olen ihan tyytyväinen. Vielä kun pari päivää pidetään koulua, alkaa taas koeviikko ja uutta koetta tuuttiin. Tämä kierre ei ikinä lopu!

lauantai 22. maaliskuuta 2008

O tempora o mores


Oi aikoja oi tapoja - O tempora o mores! Näin ovat sanoneet aina kautta aikojen kaikki sukupolvet. Näin kirjoitti joku myös edellisen jutun kommentissa, ja siitäpä sain kimmokkeen tähän tarinaan.

Minua on alkanut kiukuttaa eniten se, että joku sanoo: "Eihän sellaista voi sanoa, se on tanttamaista" tai "Mehän ollaan fossiileja, miten nuoret tähän suhtautuvat, jos me heille tästä asiasta puhumme", "Eihän sellaista enää nykyaikana jne jne". Tosiasia kuitenkin on, että perusasiat eivät maailmassa muutu miksikään, vaikka me vanhenisimme: Toiset ihmiset on otettava huomioon joka tapauksessa. Väkivalta ja varastaminen ei ole hyväksyttävää. Tietynlaiset käyttäytymissäännöt on joka tapauksessa oltava. Ja viina, tupakka ja huumeet ovat vaarallisia, olimmepa me niistä puhujat vaikka satavuotiaita.

Uskonpuute vain meinaa tulla aina välillä. Kun oppilas vetää heti ruokatunnin jälkeen valtavat chipsipussit, limsat, karkit, pizzat pulpetille ja alkaa murkinoida, on pakko asiasta mainita. Ja jos ei tavallisella äänellä puhuminen auta, asiasta nousee tietysti rähinä. Ja kuka on syyllinen, opettaja tietysti. Koulun terveellinen ja monipuolinen ruoka kun ei ole kelvannut, pitäähän oppilaan antaa syödä rouskuttaa tunnilla ja sekoittaa kaikki opetus.
Entäs sitten ne meikit. Oppilas ei näe nykyään enää mitään ihmeellistä siinä, että kumoaa kesken oppitunnin meikkipussin sisällön pulpetille ja alkaa paklata itseään. Nämä molemmat asiat ovat tapahtuneet tämän talven mittaan peräti lukiossa.

Ainahan ovat nuoret vastustaneet vanhempia ihmisiä, mutta urani aikana olen huomannut mm. sellaisen eron takavuosiin, että kun oppilaalle sanoi normaalisti jostain asiasta, hän ennen ymmärsi tehneensä väärin ja yleensä normaali puhuminen auttoi. Nykyään on paljolti sitä, että oppilas ihan oikeasti näyttää hämmästelevän, ettei maailmassa saakaan tehdä aina niin kuin hänelle juuri sillä hetkellä juolahtaa mieleen. Ja tietysti ne vanhat tantat ovat ihmisen elämän pilaajia!

Kaikki asiat näyttävän kulkevan maailmassa aaltoliikettä. Kun jossain asiassa mennään äärimmäisyyksiin, tulee vastaliike ja päin vastainen suuntaus hypähtää äärimmäisyyksiin. Eikö ennen vanhaan ollutkin niin, että papin lapsista tuli hulttioita ja sitä seuraava sukupolvi oli taas pappeja? Miksiköhän ei maailman asiat voi mennä tasaista kultaista keskitietä.

Antti Tuurikin on sanonut, että "Pohjanmaalla kaikki viisaus asuu vanhoos akoos". Tuo pitää minusta paikkansa muuallakin. Jopa entinen rehtorimme oli kuulemma sanonut jollekin, että hänen turvansa on meissä kokeneissa kollegoissa. Tietynlainen kuri ja tietyt tavat pitäisi aina pitämällä pitää, ja kasvatus alkaa jo kotoa. Ne eivät pysy automaattisesti, vaan niiden eteen on tehtävä työtä koko ajan. Vasta kokeneempana jatkuvan opastuksen ja neuvomisen merkityksen näyttää ymmärtävän.

Taas selvyyden vuoksi: kurittomuus ja kunniattomuus ei koske tietenkään taaskaan kaikkia. Suurin osa on kivoja ja ymmärtää, että yhteispelillä kaikki sujuu. Kirjoittamani asiat koskevat vain ihan poikkeustapauksia.

torstai 20. maaliskuuta 2008

Kukko, kana vai muna


Taas on englannin kieli tehnyt minulle tepposet. Ja vielä näin pääsiäisen kunniaksi.
Kakkosen ruotsissa oli oppilailla erilaisia väittämiä, joita oppilaiden piti kommentoida pareittain. Yksi väittämä oli, että naiset ovat parempia johtajia (chef). Eräs poika luuli, että sana tarkoittaa kokkia, mutta korjasin, että kokki on kock.
Tästäpä oppilas innostui, että se kuulostaa samalta kuin englannin cock. Hän väitti, että sana tarkoittaa suomeksi munaa.
Minä tietystikään en ollut kuullut tuolle englannin sanalle muuta merkitystä kuin kukko ja tolkutin, että kyllä se on kukko ja muna on egg samoin kuin ruotsin ägg. Tähän oppilas, että jaa, sinä tarkoitat kananmunaa. -Mitäs ihmeen munaa sinä sitten tarkoitat, minä kysyin (näin viaton minä olen). -Se on kyrpä, oppilas huomautti.
-Hui kauhistus, minä hätkähdin, johon venäjän opiskelijat älähtivät, että älä sano ääneen sitä sanaa. Hui tarkoittaa kuulemma venäjän kielessä samaa, mistä me juuri olimme väitelleet.

Uskaltaako tässä kohta enää mitään sanoa, kun aina kaikki asiat kiertyvät siihen yhteen ja samaan. Juuri yhtenä päivänä joku toinen väitti vakavissaan, että seisoa on ruotsiksi stånda.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2008

Puutetta punakynistä


Sain tänään ylioppilaskirjoitusnivaskan. Meinasi jäädä korjaamisen aloittaminen huomiseen, sillä punakynää ei löytynytkään koko talosta - ja kokeet on korjattava punaisella. Käänsin ympäri kaikki kynälaatikot, penaalit, kolme eri kassiakin, kunnes vintin jostain laatikon perimmäisestä nurkasta löytyi yksi punakynä. En enempää tarvinnutkaan, mutta etsimisen sijasta olisin samassa ajassa jo kaksi kertaa käynyt kaupassa ostamassa uuden, mutta kun laiskuus iski.

Sabluunat tulevat vasta huomenna, toivottavasti, mutta muuten luin jo rakennetehtävän, joka oli osattu aika hyvin, ja avoimet kysymykset menivät mukavasti. Aineitakin jo aloitin, mutta jätän jotain hommaa huomiseksikin, että tietää edes ansainneensa pääsiäisloman.

Päivällä ykkösille pidimme englanninopen ja opon kanssa palopuhetta, miten läksyjä tulisi lukea. Toivottavasti edes jotain hyötyä. Tuntuu, että osa on tuudittautunut siihen uskoon, että eihän tässä mitään hätää ole, vaikka kirjoja ei ole koulun jälkeen kotona avattukaan. No, tulokset nähdään kahden vuoden kuluttua, jos nähdään.

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Tuleeko ketään valvomaan


Koko viikon on taas poukkoiltu sinne tänne tukka putkella yo-kirjoitusten takia. Koska lukiossa meillä ei ole välitunteja, vain viiden minuutin tauko luokanvaihtoon, pitäisi valvonnassa olla yleensä jo sillä siunaamalla minuutilla kun tunnit loppuvat. Seuraava hermoilee sitten salissa, että eipä ketään kuulu tulevaksi. Ja käypä sitten välillä niinkin, että joku ei muista koko valvontavuoroaan, vaan istuu tyytyväisenä opehuoneessa kahvia ryystämässä.

Eilen oli englannin kirjoitukset. Olin juuri mennyt saliin ja päästänyt biologianopen pois. Mutta missä viipyi toinen valvoja, jonka olisi pitänyt tulla päästämään matikanope ysiluokkalaisten tunnille? Ei kuulu ketään, aika kuluu, oppilaat meuhkaa kai käytävällä. Salin viereisessä monistushuoneessa tai lähikäytävällä ei nyt tietenkään kulje ketään, jota voisi hälyttää apuun.

Matikanope laittaa tekstiviestejä eri opettajille, mutta kaikkihan ovat tunnilla ja eihän tunnilla saa pitää kännykkää. Rehtori on jossain muualla palaverissa. Lopulta matikanope huomaa lähettää viestin oppilailleen. Nämä käyvät tiedusteluretkellä opehuoneessa.

Vihdoin tulee opo kirjoitussaliin pyhää vihaa uhkuen niin, että abitkin kavahtavat. Joku oli laittanut opon nimen valvontalistalle jonkun toisen tilalle, eikä ollut vaivautunut ilmoittamaan vaihdoksesta asianosaiselle!

Myöhemmin tarkistin valvontalistaa seinältä ja olihan siellä vaihdettu muitakin valvojia, minä mukaan lukien, eikä meille ollut ilmoitettu mitään. Ilmeisesti rehtorilta unohtunut ilmoittaminen. Tulimme siihen tulokseen ruokapöydässä, että hyvä keino laistaa kirjoitusten valvonnasta onkin käydä laittamassa vain oman nimen paikalle jonkun toisen nimi ja kirjoittaa oma nimensä jo valvottujen päivien kohdalle!

tiistai 11. maaliskuuta 2008

Ilopillereiden syöjiä


Tänään oli taas ihan kivoja tunteja, oppilaat olivat mukavia ja ahkeria. Kakkoset kysyi minulta, mitä ilopillereitä minä olen syönyt, kun en tänään heihin hermostunut.
Voi hyvä ihme, onko oppilailla se käsitys, että opettaja ihan ilman mitään syytä alkaa meuhkaroida luokan edessä pimahtaneena! Kyllä se on vuorovaikutusta. Jos oppilaat tekevät ja seuraavat ahkerasti, ilahduttaa se opettajaakin ja silloin haluaa panostaa itsekin enemmän.
Toisaalta taas opettajankin on omalta osaltaan yritettävä kaikkensa, silloin saa palautteena positiivista vastaanottoa.

En hermostu siitä, jos oppilas ei osaa, voin selittää asian vaikka sata kertaa. Mutta jos oppilaalla ei ole mitään halua yrittääkään, ei koskaan tee läksyjään, ei osallistu, ei kuuntele, vaan makailee, lorvailee, on silloin kaikki opetuskin ihan turhaa. Silloin saattaa hihat kärtsähtää ja proppu tai päreet palaa.

Usein oppilaat sanovat, että on ihan oma asia, opiskeleeko vai ei, kun on vapaaehtoisesti lukioon tullut. Tämä on se iänikuinen ristiriita, jonka parissa painiskelen. Miksi ihmiset eivät tajua, että jokaisen tekeminen vaikuttaa koko ryhmään. Parinkymmenen oppilaan luokassa muutaman tekemättömyys ei vielä tunnu juuri missään, mutta jos tekemättömiä alkaa olla puoletkin, vie yleinen laiskuus muidenkin motivaation.

Olen talven mittaan nähnyt sellaisenkin ihmeen, että kun nopeimmille ja opiskelunhaluisille olen antanut lisätehtäviä, jotkut salaa tarkastavat kalvolta vastauksia, etteivät vaan muut pääse asiasta irvailemaan. Pitää nimittäin esittää huoletonta ja kovista, että pysyy piireissä.

P.S. Kuvassa pyllyilemässä kaksi joutsenta.

lauantai 8. maaliskuuta 2008

Onkohan siellä ketään miestä


En ole feministi, rasisti, ihmisvihaaja enkä mikään muukaan, mutta eilinen puhelinsoitto kouluun sai vereni kiehumaan.

Minulle oli jätetty soittopyyntö. Kun soitin kyseiseen numeroon, miesääni sanoi etsivänsä miestä. Ajattelin, että homoko siellä soittaa ja sanoin etten valitettavasti voi auttaa. Sanoi kuitenkin etsivänsä miestä erääseen projektiin. Kun toistuvasti ilmaisin, etten ole mies, hän sanoi kyllä ymmärtäneensä, että olen nainen. Mutta hänellä kuulemma on tuollainen hauska (!!!) tapa ilmaista itseään "Minä nyt olen tällainen ..." ja sitten hän käytti jotain vierasperäistä sanaa, jonka olen unohtanut.

Soittaja oli kuulemma jollain tv-kanavalla töissä ja kyseli minulta abien ryhmänohjaajana, olisiko minulla tietoa, olisiko abeissa muutama toimelias mies yhteistoimintaan hänen kanssaan. Kun muistelin abeja, tuli mieleeni enimmäkseen vain tyttöjä, sillä ei siellä niitä poikia niin paljoa ole olemassakaan. Pahoittelin, että suurin osa on tyttöjä, mutta hän sanoi, että tytötkin käy. Tämä hänen ärsyttävä puhetapansa oli taas tehnyt tepposet.
Itse asiassa jo arvasin hänen tarkoittavan henkilöitä yleensä, mutta miksi ei voinut sanoa heti, piti tahallaan ärsyttää väsynyttä ihmistä työpäivän päätteeksi. Olisikohan vaikka sovinistisika, kun ei voi puhua ihmisistä kuin miehinä!

perjantai 7. maaliskuuta 2008

Positiivinen päivä


Tänään oli vaihteeksi ihan kiva päivä. Mitenkähän ihmisen mieliala kulkee vuoristorataa ylös ja alas. Jos jokin asia menee huonosti, tuntuu kuin maailma kaatuisi siihen paikkaan, ja mikään ei silloin mene hyvin.

Ykkösen ruotsin tunnilla vain saa aina huhkia niin, että tunnin loputtua selkä on ihan märkä. Minä reagoin aina hikoilemalla, jos hermostun, kauhistun, jännitän tai pelkään jotain. Tunnilla rupeaa usein pelottamaan, että kukaan ei opi mitään, jolloin selkä ryöpsähtää märäksi.

Kakkosetkin tekivät ihan tyytyväisinä puheharjoituksia, kun saivat itse valita parinsa. Minulla on villalankoja aina tunnilla ja arvomme usein parit niin, että oppilaat tarttuvat langan päistä kiinni. Ne, jotka pitävät saman langan päistä kiinni, ovat sitten parit keskenään.
Otin tunnin alussa langat esiin, mutta joku sanoi, ettei tänään, ei varsinkaan, kun minulla on niin ruman väriset langat. Minusta olivat kauniit, roosan väriset. Huomasin yhtäkkiä, että minulla oli saman värinen puserokin. Lupasin olla laittamatta enää milloinkaan tunnille sitä puseroa, jos opiskelu siitä on kiinni. Mutta sanoivat, että pelkkä lankojen vaihtaminenkin kuulemma auttaa.

Abien ruotsin tentti oli myös tänään. Olin ihan tyytyväinen, olivat oppineet monia asioita. Toivotan onnea ja toivon parasta. Ihan positiivisella mielellä aloitetaan ensi maanantain yo-kirjoitukset.

Olihan sitä vielä etäopetustakin. Se on aina mukavaa ja piristävää, opiskelijat motivoituneita ja tekevät kaikki tehtävät tunnollisesti. Joten vaihteeksi oli ihan positiivinen päivä.

torstai 6. maaliskuuta 2008

Lopun edellä

Eilen luulin pääseväni hyvissä ajoin kotiin, mutta ilmenikin, että opekokous oli klo 15, kuten aina muulloinkin keskiviikkona. Tahtoo vain olla aktiivista unohtamista. Lisäksi YT-neuvottelut jatkuivat sen jälkeen, meidät lukion opettajat siirretään ensi syksystä alkaen Mikkelin kaupungin alaisiksi. Meidän lukiostamme tulee Mikkelin lukion filiaali! Tämä asia on ollut vireillä jo pitkin talvea.

Etäopetusta lisätään. Saa nähdä, miten kauan tässä keikutaan. Vaikka miten päin laskisin, en saa omista aineistani enää ensi vuodeksi tuntejani täyteen. Ja opetusvuosia on vielä jäljellä lähemmäs kymmenen. Kuka ottaa töihin enää tässä iässä? Tai kyllähän töitä aina saa, mutta kun se saisi tietysti olla mielellään helpompaa kuin nykyinen ja tottakai paremmin palkattuakin! Kuka sitä nyt huonompaan...

Mutta onhan tämä tilanne ollut tiedossa pitkään. Ihmiset muuttavat etelään, lapsia syntyy enää muutama. Joinakin vuosina on syntyvyys ollut jopa alle kymmenen koko kunnassa. Ei niistä ikäluokista paljon lukioluokkia perusteta.

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Liitu ja leuka kunniaan


Kouluumme on hankittu viime keväänä useita tietokoneita, läppäreitä. On hankittu videotykkejäkin moneen luokkaan. Mutta onko missään mitään järkeä, kun ohjelmat eivät sovi yhteen vanhempien koneiden kanssa?

Jos esimerkiksi tekee kotona Powerpoint-esityksen, ei koulun kone pystykään sitä pyörittämään, sillä tietokoneisiin ei ole asennettu powerpointia. Koulun koneissa on erilainen Word-versio kuin opettajien omissa koneissa yleensä, olikohan Open office tai sinne päin. Esitys olisi pitänyt tehdä koulun koneilla, jos mieli sitä oppilaille näyttääkin. Mutta eihän luokkiin koskaan pääse tekemään, kun niissä on opetusta tai opettajahuoneessa on aina meteliä, ettei siellä pysy keskittymään. Monelta jää koneet näin käyttämättä.

Tänäänkin oli uusi psykologian opettaja ihan onnettoman näköinen, kun hän oli elämänsä ensimmäisille tunneille tehnyt hyvät esitykset, eikä mikään kuitenkaan onnistunut. Tuntuu, että jos ei ole kunnalla rahaa laittaa kerralla kaikkea kuntoon, olisi sitten parempi, ettei ole minkäänlaisia laitteita. Kyllä leuka ja liitu -menetelmä useinkin voittaa uudet hömpötykset. Sitä paitsi tuo mainittu menetelmä tuntuu oppilaista joskus ihan piristävältä vaihtelulta. Kun koneista on tullut muutenkin arkipäivää, eivät ne enää jaksa innostaa.

Itse käytän nykyään enää säästeliäästi tietokoneita. Olin ennen innokas, mutta kun aina on jokin ongelma, jota ei osaa kuitenkaan itse korjata, ja tuntia kuluu vain hukkaan. Usein laitteita ei ole juuri siinä luokassa, jossa itsellä on tunti. Taidanpa siirtyä ovenkahvapedagogiikkaankin, jota monet kuulemma jo nyt harrastavat.

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Lomanvieruspäivät


Niin sitä palattiin hiihtoloman jälkeen kouluun. Ei puhettakaan, että oppilaat olisivat olleet virkistyneitä, kuten loman jälkeen pitäisi. Osa nuokkui, osa halusi vain keskustella loman tapahtumista. Olihan se arvattavissakin, siksi en yrittänytkään mitään vaikeampaa. Kunhan nyt hissuksiin vähän aloitettiin. Oli nimittäin ykkösen kaksoistunti ruotsia heti ekaksi.

Minua kyllä huolestuttaa, miten ehditään kurssia loppuun kunnialla, kun aina on joko eka päivä juuri ennen lomaa tai viimeinen päivä ennen lomaa tai viikonloppua, joina ei opetusta voi täysipainoisesti viedä läpi. Jo syksyllä ihmettelin kovasti nykyisen ykkösen meininkiä ja arvelin, että kyllä se siitä lähtee kunhan alkuun päästään, mutta ei, kaikki seiskaluokan opetusmenetelmät on ollut otettava käyttöön. Sittenkään ei tule mitään tulosta. Jos ei ole mitään päämäärää oppilaalla, ei siinä auta juuri opettajankaan yritys.

Selvyyden vuoksi on taas mainittava, että eihän tämä palopuhe koske nytkään kaikkia. On niitä ahkeriakin sentään. - Huh, sainpas sanottua!

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Älä teitittele joutsenia


Näin hiihtolomalla on aikaa lueskella muiden blogeja. Katselin kuvia saksalaisista kaupungeista ja puistoista ja muistuipa mieleeni joutsenista ja saksalaisista maisemista eräs kurssini Lyypekissä. Kurssi itsessään on jo vaipunut unholaan, mutta joutsenista pulpahti mieleeni erään kurssikaverini kertoma tarina:

Kurssikaverini oli matkalla Lyypekkiin pysähtynyt Hampurissa ja katseli joutsenia Planten un Blomen -puistossa. Koska saksalaisia ei saa sinutella, hän arveli olevan hyödyllistä hieman harjoitella etukäteen. Kun ei lähettyvillä ollut muita harjoittelukohteita, hän puheli joutsenelle saksaksi: "Kylläpä te olette kaunis! "
Juuri silloin oli ohi kulkeva iäkkään puoleinen naishenkilö pysähtynyt ja sanonut: "Eläimiä te kyllä voitte ihan hyvin sinutella!"