tiistai 30. syyskuuta 2008

Oikeaa asiaa


Tänään oli puolikas VESO-päivä klo 15-18. Kaarina Suonperä oli meillä luennoimassa, aiheena käytöstavat, lastenkasvatus, lapsista huolehtiminen, vanhemmuus, opettajuus ja ties mitä kaikkea maan ja taivaan välillä. Oli tosi hyvä tilaisuus. Oli jopa niin hyvä, että vaikka tasan kolme 60-minuuttista tuntia istuimme paikoillamme ilman minkäänlaista taukoa (mikä on kyllä ällistyttävää sekin), ei aika tullut yhtään pitkäksi.

Kaarina Suonperällä on vankka kokemus. Hänellä on vankat hyvät periaatteet ja hän on nähnyt kaikenlaista. Johtolankana kautta linjan voisi muutamalla lauseella yhteenvetona sanoa illan annin: Meidän on huolehdittava toisistamme. Lapsille on annettava aikaa. Meidän on hymyiltävä enemmän ja kannustettava toisiamme enemmän. Eli kaikkia niitä asioita, jotka tahtovat unohtua arjen kiireessä.

No tuo kaikki kirjoittamani oli kovin laimeasti sanottu, mutta hän puhui asiaa, ihan isoilla kirjaimilla. Lapsista on huolehdittava!

maanantai 29. syyskuuta 2008

Maistuuko halaaminen


Kokeita, kokeita, kokeita. Niitä pursuaa jo korvistakin ulos. Yo-kokeet menivät kai erinomaisesti, ainakin sikäli että hajonta oli laidasta laitaan.

Kakkosen ruotsin kokeessa olisi yhteen kohtaan pitänyt tulla sana smaka eli maistua. Joku oli kirjoittanut smeka, joka tarkoittaa halata. Oppilas tuli valittamaan, ettei ollut saanut yhtään pistettä, vaikka on vain yhden kirjaimen heitto. Hänestä ihan sama, kummin sanoo.

Otin esimerkiksi juuri kuulemani samanlaisen tapauksen suomen kielestä. Venäläinen hierojamme oli sanonut hierottavalle miehelle: "On vaikea hieroa, kun sinulla on niin pitkät korvat". Mies oli mennyt hiljaiseksi, mitä hieroja ihmetteli kovasti. Vasta kotona hän oli käsittänyt, että olisikin pitänyt sanoa pitkät karvat.
Sanoi vielä, ettei hän ole koskaan niin pitänyt väliä, sanooko sanoissa a vai o, sillä venäjän kielessäkään sillä ei ole kovin suurta väliä.

Tämän kuultuaan oppilas oli vieläkin vähän sitä mieltä, että tuohan nyt on ihan eri asia! Johan sen kuulemma järkikin sanoo, ettei niin voi sanoa. Mutta että smeka ja smaka kun kuulostavat ihan samalta!!!

perjantai 26. syyskuuta 2008

Killerin rakensin


Täksi päiväksi olin rakentanut itselleni vahingossa killerin. Ensin olin merkannut aamuksi kaksi tuntia koeviikkovalvontaa, enkä huomannut ollenkaan, että heti samalla minuutilla valvonnan loppumisen kanssa pitäisi olla jo yo-valvonnassa seuraavat kaksi tuntia. Joku lupasi kiikuttaa minulle välillä sorsaa!

Lisäksi huomasin aamulla, että lukio kokonaisuudessaan on aamulla kirjoittamassa kokeessa ja minä olen yksin valvojana, kukaan ei ollut laittanut itseään minulle kaveriksi. Aamuruuhkassa olisi hyvä olla kaksi henkilöä järjestämässä oppilaita istumaan. Onneksi historianope riensi apuun.

Vararehtori poukkoili sinne tänne, sillä rehtori oli aamulla ilmoittanut, että hän on lähtenyt synnyttämään(nykyään synnyttäminenkin on laitettu miesten tehtäväksi). Hän ei siis voi tulla, jonkun on avattava yo-kirjoitukset.

Kun tulin aamuvalvonnasta mennäkseni toiseen valvontaan, oli opehuoneen lattia levitetty täyteen kenkiä. Kivan näköisiä työkenkiä, juuri sellaisia, joita olin ollut menossa viikon kuluttua kaupunkiin ostamaan. Äkkiä kokeilin yksiä, sopivat hyvin jalkaan, sanoin: joo, tuokaa minulle sellaiset ensi viikolla! Ja niin taas valvontaan. Olisi kyllä ollut kiva kokeilla ja valkata enemmänkin.

Valvonnassa alkoi jo lähellä kahtatoista happi loppua, avasin ikkunan, kollega viittoili, että ikkuna kiinni, muka jäätyy! Nuokuin kuoleman kielissä, myös nesteen ja ruoan puutteesta. Vasta kun pääsin syömään, alkoi henki kulkea kunnolla ja voimat palautua. Mitenkähän muuten oppilaiden henki kulki, kun ruotsia siellä kirjoittivat. Minusta ainakin rakenteita on joskus ollut helpompiakin. Mutta kirjoitustehtävät olivat juuri sellaisia, joita viime vuonna on harjoiteltukin.

Ruoan jälkeen oli vielä yksi tunti suomea, mikä on aina virkistävää ja kivaa. Sen jälkeen olisi taas jaksanutkin vaikka mitä, mutta piti valitettavasti lähteä kotiin 10 cm paksu koepino kainalossa.

torstai 25. syyskuuta 2008

Kaikenlaista


Kauhajoen tapahtumat järkyttivät täälläkin. Onnettomuuden tapahtumapäivän iltapäivä meni vähän panikoidessa. Mutta kaikilla oli tunne, että olemme eläneet tämän ennenkin juuri samanlaisena. Valtava uutisointi luo ahdistusta enemmän kuin itse tapahtuma ja asia. Emme vähättele tapahtumaa, mutta miksi luoda ahdistusta ympärille enemmän kuin on tarpeellista.
Meillä oli täällä omiakin murheita. Juuri samana päivänä ajoi yksi abiluokan oppilas autonsa hiekkatiellä mutkassa kolme kertaa katon kautta ympäri. Kyydissä ei muita. Kyllä on hyvä, että on turvavyöt nykyään, kuskille ei onneksi tullut muuta kuin vähän naarmuja. Niskassa jotain kipua, tutkimusten jälkeen ei huomattu mitään poikkeavaa. Toivottavasti ei jälkeenpäinkään.
************

Eilen illalla oli täältä oikein linja-autollinen Mikkelin teatterissa katsomassa Puumalan poikien esitystä Kaikki Puumalan puolesta. Esitys on yllättävän hyvä, ihmeesti on saatu ihan tavallisiin asioihin huumoria, nauraa sai monessa kohtaa. Esitys ei ollutkaan samanlainen kuin televisiossa, siellähän oli vain pieniä irrallisia pätkiä.
************

Kouluun on tullut vieraita Komin tasavallasta. Tämä on ympäristöasioihin liittyvä yhteistyöprojekti Komin, Petroskoin, Rantasalmen ja meidän kanssa. En itse ole siinä mukana muuten kuin tänä iltana aion mennä yhteiseen illanviettoon. Jospa saisi jotain vierasta kieltä puhua.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Kastemadosta päivänaamio


Tässä syksyllä tuli oppilaiden kanssa puheeksi jostain syystä kastemato. En muistanut, mitä se on ruotsiksi, eikä luokassa ollut sanakirjaa. Muistin vain, että dagg on kaste ja mask on mato, mutta onko kastemato vain yksinkertaisesti nämä yhdistettynä, en tiennyt. Myöhemmin ilmeni, että on.

Samassa yhteydessä en malttanut olla mainitsematta, että en mask –ar on mato, mutta en mask –er on naamio, maski. Joku tietysti heti valitti, että höh, miks pitää olla samat sanat niin lähellä toistaan jne jne. Taas pääsin sanomaan, että onhan suomessakin vaikkapa vuori-sana yksikössä sama, mutta monikossa eri: Mont Everest on vuori-vuoren, mutta takin vuori on vuori-vuorin. Tätä kyllä joku uskalsi epäillä. Väitti, että minä heidän kiusaksi keksin tällaisia!

Meni viikon verran ja joku palautteli mieleen, mitä se kastemato olikaan. Toinen sanoi, että se on päivänaamio. Huh, en ollut koskaan yhdistänytkään dagg- ja dag-sanoja keskenään, varsinkin kun sanat äännetään ihan eri tavoin. Ruotsin painollisessa tavussa on aina joko pitkä konsonantti tai pitkä vokaali. Koska dagg-sanassa on pitkä konsonantti, on vokaali silloin lyhyt. Dag-sanassa konsonantteja on vain yksi, vokaali on äännettävä näin ollen pitkänä. Mutta hyvä muistisääntö tuo päivänaamio kastemadolle. Paitsi että kovin toisarvoinen sana muistettavaksi.

perjantai 19. syyskuuta 2008

Jäniskö kaivossa


Ainakin jollain oli tänään hauskaa. Vaihto-oppilas oli kuolla nauruun, ja tietysti minun ansiostani, kuinkas muuten! Ensinnäkin hänestä oli kummallista, että minä kuljin vähän väliä tunnin alettua ovella katsomassa, olisiko toinenkin opiskelija tullut. Tätä ei vain näkynyt missään, mutta minä en ottanut uskoakseni. Hänhän nimenomaan sanoi viime kerralla tulevansa. Vaihto-oppilas nauroi niin sydämellisesti ja vakuutteli, ettei se minun syyni ole, jos ei toinen tunnille tule! (Se se nyt vielä puuttuisikin, että minun syyni!)

Toinen syy opiskelijalla oli riemastua, kun hän äkkäsi, että hänhän osaakin englantia paremmin kuin minä. Meillä on mennyt toisenkin opiskelijan mukana ollessa venäjän kielen kanssa solkatessa aikaa niin, että kun olen tähän asti aina helpommin saanut asiani selitetyksi englanniksi kuin venäjäksi, ei oppilas ole ehkä huomannut puutteitani. Nyt hän oikein hypähti tuolilla ja iloitsi sydämensä pohjasta.

Iänikuinen riemun aihe hänellä on ollut myös minun piirustustaitoni, tai siis tuon taidon puute. Mitä tahansa konkreettista opettaessani olen piirtänyt taululle kuvan, mutta lopputulos näyttää aina esittävän jotain muuta kuin mitä on tarkoitus. Tänään huoneen esineitä opeteltaessa näytin kalvolta kuvan. Oppilas kysyikin, että tuo ei vissiinkään ole minun piirtämäni. - No, ei niin.

Onkohan minun piirustustaidossa todella jokin vika? Tavallisestikin jos ei ole pohjoismaiden karttaa äkkiä saatavilla, piirrän Norjan, Ruotsin ja Suomen kartan äkkiä taululle. Meni kauan ennen kuin ymmärsin, miksi se oppilaita huvitti niin suuresti. Asia selvisi abipäivänä jokin vuosi sitten, kun abit olivat karikoineet taitojani ja piirtäneet seinälle sukuelimiltä näyttävät pohjoismaat.

En muista, olenko joskus kirjoittanut, että opiskeluaikana sijaisena ollessani luin oppilaille ruotsiksi tarinaa Kettu kaivossa. Oppilaiden oli tarkoitus kirjoittaa tarina paperille omin sanoin. (Siihen aikaan vielä harrastettiin tällaisia menetelmiä). Kertomuksen tueksi piirsin aina sitä mukaa taululle kuvaa. Lopputulos oli, että jokaisessa paperissa luki otsikkona: Jänis kaivossa.

torstai 18. syyskuuta 2008

Käännä vain positiiviseksi



On tapahtunut sekä kivoja että suututtavia asioita. Ensin kivat:
-Kölnin läheltä entisen Comenius-koulumme opettaja kysyi, voisiko kolme hänen oppilastaan tulla Suomeen työharjoitteluun viikoksi. Meillä oli aikoinaan hyvin vilkasta oppilasvaihtoa Comeniuksen puitteissa: oppilaita oli puolin ja toisin työharjoittelussa viikon verran.
Nyt sitten vain pitää ruveta etsimään perheitä ja työpaikkoja näille tuleville oppilaille. Työpaikkoina kyseeseen tulevat esim. päiväkoti, kahvilat ja turisti-info. Viimemainittu vain ei taida nyt näin syksyllä olla enää hyvä vaihtoehto.

Kiva asia on sekin, että nyt kun tätä jaksoa on jäljellä enää viikon verran, on se vihoviimeinenkin oppilas saanut hankituksi kirjan. Tähän asti istui koko viisi viikkoa kirjatta, sitten myöhemmin oli jostain vetäissyt ikivanhan painoksen, jossa on eri kappaleetkin kuin meidän kirjassa. Luokkakin on topakoitunut kummasti. Näinköhän on kestävää laatua. Auttoikohan asiaa yhtään, kun aineita palauttaessani vakavaan sävyyn epäilin, että kahden vuoden kuluttua tällä laiskalla menolla ei tässä koulussa tarvitse ylioppilasjuhlia järjestää.

On kerääntynyt rutkasti myös suututtavia asioita, jotka pitäisi nyt kääntää positiivisiksi:
-Netti ei toimi kotona, taitaa olla vika sittenkin koneessani, mutta kun ei ehdi hoitaa sitäkään asiaa kuntoon. Käänteisenä puolena hyvä asia on se, että tulee kotona tehtyä muutakin kuin tietokoneella istumista.

-TYKY-järjestelyryhmään kuuluvana minun on pitänyt soittaa ympäri maakuntaa milloin mihinkin puljuun. Olemme suunnitelleet urheiluhalliin kolmen tunnin aktiivista toimintaa. Neljä ryhmää ja jokainen ryhmä saisi kokeilla jotain uutta, ennen kokematonta asiaa, esim. naurujoogaa, jotain ihme curlingia jne. Mutta kun aikataulut eivät pidä. Kun yhden asian saa sovittua, toisesta kohdasta rakennelma pettää. Sovi-peruuta-sovi-peruuta. Tätä nyt ei mitenkään voi kääntää positiiviseksi. Ellei sitten se, että suunnitelma on jo saatu loppusuoralle.

-Viime keväänä päättyneestä 3-vuotisesta Comenius-projektista on tehtävä loppuraportti ja tilitys EU:lle. Eilen illalla monta tuntia kirjoitimme raporttia englanninopettajan kanssa emmekä päässeet raha-asioita edes vielä setvimäänkään. Arvioisin, että 1/3 työstä on vasta tehty. Voiko tätäkään kääntää positiiviseksi? No voi tietysti. Onhan se positiivista, että raportin teko on jo sentään aloitettu.

P.S. tuo enkelikuva tuli juuri Puolasta comenius-koulusta.

tiistai 16. syyskuuta 2008

Uutta arviointia


Eilen oli Helsingissä koulutus uusista yo-kirjoitusten arviointikriteereistä ja suullisen kielitaidon testauksesta. Hyvä koulutus oli. Nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan: painotetaan kirjoittamisessa nimenomaan viestin perille menoa eikä kiinnitetä huomiota joka ikiseen pieneen päätteeseen. Ja nyt kirjoitetaan lyhyissä ja keskipitkässä kielessä vain pieniä viestejä, joita jokainen voi tarvita omassa elämässään. Oikein hyvä!

Lohduttavaa, että eivät kaikki muutkaan aina onnistu ihan nappiin arvioimaan kirjoitelmia. Saimme koulutuksessa arvioida pieniä kirjoitelmia ensin jokainen itsekseen, sitten katsottiin yhteisesti, mitä kukin olisi antanut. Hämmästyttävää, miten paljon eri ihmisten arviot heittivät. Itselläni meni melko hyvin, korkeintaan yhden pykälän heitti, lopussa alkoi mennä ihan nappiinkin, kun systeemiin tottui. Vaikka täytyy kyllä muistaa, että ei se yo-lautakunnan antama lopullinen tuomiokaan mitään jumalan sanaa voi olla, yhtä hyvin jokin opettajan laittama pistemäärä on oikea. Arviointi tällaisissa on aina subjektiivista. Mitä nyt kukakin kulloinkin haluaa painottaa.

Suullisen kielitaidon kokeet tulevat sillä tavalla pakollisiksi, että jos oppilas haluaa tulla suulliseen kielitaidon kokeeseen, koulun on sellainen järjestettävä. Onneksi olen pitänyt silloin tällöin pieniä suullisia testejä harjoituksen vuoksi. Enemmänkin olisi tietysti voinut niitä pitää.

Virheiden jahtaamisesta olisi todellakin päästävä. Meille näytettiin videolta suullisen kielitaidon testaustilanteita. Kun keskittyi oppilaan viestiin, ei edes juuri huomannut virheitä. Vasta kun toisella katselulla kehotettiin kiinnittämään huomio puutteisiin, huomasi monia virheitä. Mutta sellaisiahan meillä on äidinkielinenkin puhe ihan täynnä. Jos puheemme kirjoitettaisiin sellaisenaan, olisi se karmeaa luettavaa.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Haastavaa työtä


Vaikka ei aamusta tarvinnutkaan tulla koululle, riitti täällä askaretta silti. Yo-valvontaa ja tunnin pitoa toisille luokille. Mielenkiintoista on nyt suomenopetus ulkomaalaisille. Se on tosi haastavaa hommaa. Vaihto-oppilas kyllä osaa englantia hyvin ja hänelle on helppo selittää kaikkea englanniksi. Mutta minulla on samassa ryhmässä nyt venäläinen opiskelija, joka ei osaa englantia. Onneksi hän osaa ihan vähän suomea, mutta ei niin paljon, että voisin selittää asioita suomeksi.

Meillä onkin aina mielenkiintoisia hetkiä, kun minä yritän selittää joitain sanoja venäjäksi. Mikä onni, että olen joskus ihan harrastuksekseni vähän lukenut venäjää. Nyt siitä on tosi paljon hyötyä. Voin ainakin antaa venäläisen vastineen sanoille. Selvittäisköhän me näinkään hyvin, ellen tietäisi venäjän kielestä mitään. Tänään olin ikionnellinen, kun sain opiskelijat käsittämään sellaisen asian kuin suomen kielen vokaaliharmonian.
Huomaan, että minulle on tosi suuri etu myös siitä, että se muinoinen didaktiikan lehtorini opetusharjoittelussa oli juuri havainnollisen opetuksen expertti. Voin käyttää tässä tapauksessa niitä oppeja ihan suoraan.

Täällä maalla asuminen on sikälikin haastavaa, että jokainen kirja pitää erikseen tilata Opetushallituksesta. Kirjaan ei ole sanastoa, juuri tilasin tälle uudelle opiskelijalle kirjan, mutta en nähnyt missään kohtaa, mistä olisin voinut tilata siihen sanaston. Mielestäni olen joskus nähnyt jossain, että kirjaan olisi saatavissa eri kielillä sanastokin. No, töitä teettää tosi rankasti tällainen, mutta jospa oppisin tällä tavalla itsekin venäjää enemmän.

torstai 11. syyskuuta 2008

Repaleista elämää


Tässä istuksin koulussa kirjoittamassa, kun netti ei ole jostain syystä toiminut kahteen päivään. En saa sitä varmaan kuntoon ennen ensi viikkoa, sillä jo sunnuntaina lähden englanninopen kanssa koulutukseen Helsinkiin, maanantaina on koulutusta ylioppilaskirjoituksista.

Jo alkoi tämä repaleinen elämä taas: eilen puolet joka luokalta oli Helsingissä jossain konsertissa. Tai konserttihan oli siis vasta illalla, mutta täältä korvesta on lähdettävä joka paikkaan aina tunteja, ellei päiviä aiemmin. Ja jotkuthan tietysti käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja lähtivät kotiin meikkaamaan jo kaksi tuntia ennen kuin olisi ollut välttämätöntä!

Tänään osa oli poissa sen takia, kun tulivat Hesasta kotiin vasta kolmen aikaan yöllä. Huomenna minun ei tarvitse yrittääkään tulla koululle vielä aamusta, sillä kaikki abit menevät tekstitaidon yo-kirjoituksiin. Jo on kumma, jos ei saada mitään tolkkua siihen, että pitää pitää tunteja abeille vielä kaiken sekamelskan keskellä. Osa niistä on jo ihan stressaantuneita.

tiistai 9. syyskuuta 2008

Aaltoliikettä


Ruotsin yo-kuuntelu meni ongelmitta - ainakin minun osaltani. En tiedä oliko sen sijaan oppilailla ongelmia, sen näkee vasta huomenna. Tai sitten ylihuomenna. Koululle ei nykyään tuoda postia, vaan se menee kunnantalolle. Menisi kuulemma niin korkea ylimääräinen maksu koululle tuonnista, että laitosmies tuo sen aina vasta päivän myöhässä. Pitäisi siis itse aina hakea posti kunnasta, jos jotain ehdottoman tärkeää odottaa tulevaksi.

Tänään tuli taas puheeksi koulun yhteiset pelisäännöt. Mikähän siinä on, että jokaisen sukupolven ja myös jokaisen opettajapolven on tehtävä ne samat virheet kuin edelliset sukupolvet. Uusi opettajapolvi ei millään usko, että koulussa on ehdottoman tärkeää pitää kiinni yhteisesti sovituista asioista. Silloin saa parhaiten asiat rullaamaan.

Samahan se on kaikessa kasvatustyössä kotonakin. Jos yksi sanoo yhtä, toinen toista, ei kielloilla ja käskyillä ole mitään merkitystä. Minun urani aikana on mm. koulun kuri mennyt aaltoliikettä laidasta laitaan vääjäämättömästi. Aina ylös, mutta takuuvarmasti sieltä alas. Yhtä varmasti on noustu onneksi aina myös ylös.

En suostu pitämään itseäni kalkkiksena: tietyt asiat ja säännöt maailmassa pätevät aina vuosisadasta toiseen riippumatta minun iästäni.

maanantai 8. syyskuuta 2008

Eikö se ollutkaan tässä


Ylioppilaskirjoitusten kuullunymmärtämisen kokeet alkoivat tänään. Englannin kuuntelu oli aamulla, ja englanninope säikytti minut jo heti alkajaisiksi, kun hän sanoi CD:n pysähtyneen kesken kuuuntelun. Ope oli huomannut yhtäkkiä, että onpa hämmästyttävän pitkä tauko. Onneksi pysähdys sattui siis tauon aikana. Oppilaat eivät edes tulleet huomaamaan mitään häikkää. Muuta selitystä ei ole kuin että on ollut aivan minimaalisen pieni sähkökatkos.

Mitenkähän jotkut ihmiset voivat muuten olla omasta elämästään aivan pihalla! Kun opettaja kuuntelun jälkeen oli tarjonnut ylimääräistä harjoitusmateriaalia tulevaa tekstikoetta varten, yksi oppilas oli ihmetellyt: -Ai jaa, onko meillä vielä toinenkin koe? Eikö se ollutkaan vielä tällä selvä?
Ja aivan varma on, että oppilas on ollut silloin tunnilla kun yo-kokeista on puhuttu, sekä enkun että ruotsin tunnilla, ja opokin on pitänyt kai kokonaisen tunnin aiheesta. Ja minusta tuntuu, että koko lukion ajan on hoettu vain yo-kirjoituksia. Mutta eihän tämä oppilas olekaan vissiin kuin vasta viidettä vuotta lukiossa.

Kello 11 oli pitkän saksan kuuntelu, jota huomasin vähän jännittäväni juuri sen enkun levyn pysähdyksen takia. Kokeessa ei kuitenkaan tullut teknisiä ongelmia. Ilmeisesti jollain oli sen sijaan ymmärtämisongelmia. Toinen valvoja alkoi kokeen jälkeen kysellä, onko oppilaillekin käynyt samoin kuin äskeisessä kuuntelussa, että taskulaskimen sijaan on ottanut tv:n kaukosäätimen kokeeseen. Eräs oppilas kalpeni, hän ei ollut sellaista levyltä kuullutkaan. Kiireesti oppilas hyökkäsi ovesta ulos.
Jännittävä nyt sitten nähdä, miten on mennyt, huomenna vasta pääsen tarkastamaan.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Mekaanista musiikkia


Tänään kävimme Varkaudessa. Kävimme myös Mekaanisen musiikin "museossa", mikä olikin mahtava kokemus. Kokonainen kartano täynnä erilaisia laitteita mitä uskomattomimpia luomuksia, kahdessa kerroksessa. Opastettu kierros kestää tunnin, ja sinä aikana kuullaan vaikka minkälaista musiikkia erilaisilla vempaimilla soitettuna.

On posetiiveja, erilaisia soittimia, jotka soittavat itse reikäkortin avulla. Uutta oli minulle se, että jotkin tuollaiset reikäkortit eivät toimikaan pienten nypylöiden avulla, vaan ilma kulkee reiän läpi, jolloin kone tietää, mikä sävel kulloinkin on kyseessä. Kuvailtavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta viisainta, kun jokainen käy itse paikalla kokemassa. Voin taata, että pettyä ei tarvitse.

Kokoelma on yksityinen, Suomessa yli 30 vuotta asuneen saksalaisen omistama. Valokuvassa maailman suurin mekaanisen musiikin laite. Sitä varten on perustusta pitänyt vahvistaa ja kattoa nostaa.
Useat laitteet olivat yli sata vuotta vanhoja, mutta on myös laitteita, jotka on rakennettu nykyaikana. Toisessa kuvassa reikäkortti. Monet reikäkortit ovat haitarikirjan näköisiä. Kun halutaan uusi kappale, vaihdetaan vain haitarikirjakasetti.

lauantai 6. syyskuuta 2008

Taas siivottiin


Yksi lauantaityöpäivä koulussa on nyt takana. Ensin puolipäivää oltiin tietotekniikkakoulutuksessa, siellä sai kysellä kaikenlaisia ongelmia, mitä laitteiden käytössä ilmenee. Ihan kiva oli ja aika kului nopeasti.

Toinen ryhmä siivosi sillaikaa opettajainhuoneen kaappeja. Kevään siivouspäivässä ei nimittäin ehditty koko koulua putsata. Tuskin kukaan uskookaan, miten paljon rojua lähti taas liikkeelle. Puolilta päivin oli minun ryhmäni vuoro olla siivousporukassa. Vieläkin löytyi ikivanhoja diasarjoja, kasetteja, levykkeitä, kalvokansioita, oppikirjoja, ym. ym. Kun kello tuli kolme, näytti siltä kuin mitään ei olisi siivottukaan. Ei siis keretty kuin vähän alkuun päästä.

Itse olin kaivannut suomenopetukseen kuvia yksinkertaisista asioista: esineistä, verbeistä jne. Löysin peräti 70-luvun Vägen till svenska -kirjan kalvomateriaalin. Riemumielin toin ne kotiin ja valkkaan sopivan opetusmateriaalin käyttööni. Tuo oppikirjasarja oli 70-luvun ruotsinopetuksessa jotain uutta. Ja kirjan tekijä ja mm. oma didaktiikan opettajani Urho Ylä-Outinen oli havainnollisen opetusmenetelmän guru.

Nyt materiaali sopii mielestäni mukavasti suomenopetuksen alkeisiin, sillä saan ensi maanantaina suomen tunneille yhden uuden suomenopiskelijan, joka ei osaa suomea eikä englantiakaan, pelkkää venäjää. Saa nähdä, miten alkaa opetus sujua, itse olen lukenut venäjää vain kansalaisopiston tunneilla pari-kolme vuotta, mutta siitä on kauan ja olen unohtanut paljon. Aloitin eilen venäjän kirjojen alusta vähän kertaamaan, että edes joitain ilmauksia osaisin sanoa.

perjantai 5. syyskuuta 2008

Mitähän uutisointi tarkoittaa


Tänään oli taas sellainen päivä, että puolet oppilaista oli kaksipäiväisellä melontaretkellä, joten vain toinen puoli oli paikalla. Kivahan se oli, että oli vähän oppilaita. Mutta ei ole kiva, kun jo etukäteen tietää, että niitä asioita ei ole itse opiskeltu, mitä muut ovat koulussa tehneet. Sitten taas puolet ovat ihan pihalla, kun tulevat takaisin. No, yritin ottaa vähän kevyempää ohjelmaa.

Ja meillä oli vielä kaksoistunnitkin kaikista aineista. Mutta menihän se päivä ihmetellessä. Minulle oli langennut kaksoistunti äidinkielestäkin, kun ope oli jossain muualla. Onneksi oli vain aineen valvontaa. Mutta tilanne oli minulle opettavainen, sillä tulin tietämään, mitä kaikkia ilmauksia esimerkiksi aineen aiheissa voi olla sellaisia, joita jotkut oppilaat eivät ymmärrä ollenkaan.

Sellaisia käsitteitä kuin uutisointi, konteksti, ja sukupuoliroolien vahvistaminen ihmeteltiin. Samoin ilmaus kasvatusperiaatteet tuotti jollekin tuskaa. En kyllä enää ihmettele, miksi ruotsin opettaminen tälle luokalle on niin vaivalloisen tuntuista. Taitaa tulla harmaita hiuksia äidinkielenopettajallekin.

Järkyttävintä tietysti oli se, että ennen kuin ehdin avata sanaisen arkkuni, joku nopea ja nokkela oppilas oli jo alkanut asiaa selittää koko luokalle. (Sellaisiakin onneksi on). Ja minusta tuntuu, että oppilaat usein osaavat selittääkin asian paremmin toisilleen kuin mitä ope osaisi. He tietävät, mikä asiassa on se ongelma.

Huomennakin on työpäivä. Minä vihaan sitä, että on lauantaina koulua. No, oppilaat ovat taksvärkissä, osa on siellä melontakurssilla ja meidät opet on laitettu tietokonekurssille. Meidät on jaettu kahteen ryhmään: vähemmän osaavat ja edistyneemmät. Minäkin laitoin itseni edistyneempien ryhmään, vaikka joskus tuntuu, ettei osaa kaikkia alkeitakaan. Huomenna saisi siis sataa kaatamalla minun puolestani - ei suinkaan, toivon sittenkin hyvää ilmaa melontakurssilaisille.

torstai 4. syyskuuta 2008

He vain potkiskelivat puut alas


Eilisen kirjoituksen kommenteissa mainittiin, että jos vähänkin viitsisi vaikkapa kuunnella tunnilla tai perehtyä asiaan, sujuisi oppiminenkin melkein automaattisesti, varsinkin, kun vaikkapa juuri ruotsin verbit melkein kaikki päättyvät a-kirjaimeen.

Olenkin verrannut opettajan työtä metsurin työhön. Aamulla lähdet metsään. Hommanasi on laittaa puita kärryille ja ajaa täysinäinen kuorma illalla kotiin, mieluimmin monta kuormaa. Mutta kärryillä seisoo joku, joka koko ajan potkiskelee puut pois kärryiltä sitä mukaa, kuin niitä saat lastatuksi. Illalla kotiin palattuasi ei kärryillä ole yhtäkään puuta.
Miltä tuntuu metsurista? Aivan, juuri samanlainen tunne on opettajalla illalla kotiin tullessa.

Tulipahan tuokin vertaus vain mieleeni taas tänään, kun tulin kotiin. Kummallisinta on, että vaikka minulla oli seitsemän oppitunnin päivä, ja kuusi sujui mielestäni suhteellisen mukavasti, yksi tunti kakkosen ruotsia pilaa koko fiiliksen. Ei silti, minusta tuntuu, että oppilaiden mielestä tunti meni ihan ok, mutta minulla vain on tuo tunne, että kärryille ei jäänyt mitään. -Ja mikä pahinta: juuri sen takia, että siellä kärryillä istuskeli montakin, jotka aktiivisesti potkiskeli ne puut alas.

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Magontti ja haimatorttu


Kakkosluokka kirjoitti ruotsintunnilla kirjoitelmaa, ja yksi oppilas mainitsi, että hän ei osaa ruotsista kuin elefant. Sanoin, että sehän on melkein yhtä hyvin, kun joskus kauan sitten minulla oli yläasteella oppilas, joka ei oppinut koko aikana kuin asfalt, hyacint, cement.

Satuin mainitsemaan, että eräs toinen ei oppinut kuin sanan varahuussi. (varuhuset=tavaratalo).
Tähän joku saksanlukija mainitsi, että kuulostaa samanlaiselta kuin hänen oppimansa haimatorttu saksasta. Enpähän muista sellaista opettaneeni, mietin ja mietin, mitä ihmettä sillä tarkoitetaan, kunnes oppilas armahti ja paljasti, että se on Heimatort, kotiseutu. (äännetään oikeasti: haimaat-ort)

Tuohon oli sitten jo pakko taas mainita, että joskus oppilaat ovat ruotsin tekstistä nähneet sanan magont ja ihmetelleet, mikä kumma on magontti. (Sehän on suomeksi mahakipu).

P.S. Kuvan kasvi on kelta-apila.

tiistai 2. syyskuuta 2008

Ymmärsittekö mitään


Tällaista on vuoropuhelu nykyisen abiluokan kanssa, vaikkakin på svenska:

-Katsotaanko tänään se Strindberg-video?
vastaus: - -.

Ensin kerron Strindbergistä, sitten video katsotaan ilman ongelmia.
-Ymmärsittekö siitä mitään?
- -.
-Pitäisköhän kuunnella vielä yo-kuunteluakin vähän, kun ensi viikolla alkavat yo-kuullunymmärtämiset.
- -.
-Haluatteko kuulokkeet vai ilman?
- -.

Jo äitini aikoinaan sanoi, että kun itse kysyy ja itse vastaa, ei tule mitään jälkipuheita eikä riitaa. Vastaan siis itse:
-Joo, Jaska hakekoon kuulokkeet kaikille!
Kuuntelun jälkeen:
-Oliko helppo vai vaikea?
- -.
Kuuntelun jälkeen on vuorossa tekstikirjan kappale. Kuunnellaan kuten tavallisesti, kysyn jälleen kuten tavallisesti:
-Oliko ongelmia?
- -.
Selittelen siis aiemmin hankaliksi koettuja kohtia. Sisältökysymyksiin päästyä siirtyvät automaattisesti parin viereen ja alkavat kysellä sisältöä toisiltaan på svenska.

Luokka on muuten aina ollut tällainen. Jostain kumman syystä mihinkään asiaan ei tavallisesti saa vastausta, jos koko luokalta kysyy, vaikka oppilaat yksilöinä ovat kivoja ja juttelevatkin ihan asiallisesti. Kukaan ei myöskään viittaa, joten olen ruvennut kyselemään aina automaattisesti vuoren perään jokaiselta. Olen sanonut, ettei tarvitse tuntea tuskaa, jos ei tiedä, siirrytään automaattisesti seuraavaan.
Joten näin jatketaan kai hamaan tulevaisuuteen saakka.

maanantai 1. syyskuuta 2008

Kiva tukka


Pääsin ja urkenin vihdoin kampaajalle. -Olet käynyt kampaajalla, mainitsivat oppilaat heti. -Tiedänhän minä sen, vastasin.
-Tarkoitamme, että hyvän näköinen on!
Eräs sanoi: -Jos nyt ihan totta puhutaan, oli se tukka päässyt jo ylipitkäksi. Oli mennyt jo muodottomaksi!

Näin herttaisesti meillä käydään sanavaihtoa. Nykyajan nuoret sanovat mielipiteensä, oli se sitten hyvää tai huonoa. Itse henkilökohtaisesti arvostan asioiden sanomista niin kuin ne ovat, mutta mietin vain, miten monta kertaa oppilaat tulevissa työpaikoissaan lyövät päätä seinään, kun ei kaikille voikaan sanoa ihan mitä sattuu. Tuleeko heille kenkää alta aikayksikön, jos pomolle erehtyvät sanomaan vääränlaisia lauseita.

Vielä koulusta lähtiessäni joku abi tuli pihalla vastaan ja tervehdyksen jälkeen lausui: -Kiva tukka. -Kiitos, vastasin, kuten kohteliaisuuteen kuuluukin vastata, mutta itsekseni mietin kauhistuneena, mitenkähän luttanan ja ruopaleen näköiseksi oikein olin mennytkään, kun kaikki nyt kämpaajallakäynnin huomasivat.