lauantai 6. syyskuuta 2008

Taas siivottiin


Yksi lauantaityöpäivä koulussa on nyt takana. Ensin puolipäivää oltiin tietotekniikkakoulutuksessa, siellä sai kysellä kaikenlaisia ongelmia, mitä laitteiden käytössä ilmenee. Ihan kiva oli ja aika kului nopeasti.

Toinen ryhmä siivosi sillaikaa opettajainhuoneen kaappeja. Kevään siivouspäivässä ei nimittäin ehditty koko koulua putsata. Tuskin kukaan uskookaan, miten paljon rojua lähti taas liikkeelle. Puolilta päivin oli minun ryhmäni vuoro olla siivousporukassa. Vieläkin löytyi ikivanhoja diasarjoja, kasetteja, levykkeitä, kalvokansioita, oppikirjoja, ym. ym. Kun kello tuli kolme, näytti siltä kuin mitään ei olisi siivottukaan. Ei siis keretty kuin vähän alkuun päästä.

Itse olin kaivannut suomenopetukseen kuvia yksinkertaisista asioista: esineistä, verbeistä jne. Löysin peräti 70-luvun Vägen till svenska -kirjan kalvomateriaalin. Riemumielin toin ne kotiin ja valkkaan sopivan opetusmateriaalin käyttööni. Tuo oppikirjasarja oli 70-luvun ruotsinopetuksessa jotain uutta. Ja kirjan tekijä ja mm. oma didaktiikan opettajani Urho Ylä-Outinen oli havainnollisen opetusmenetelmän guru.

Nyt materiaali sopii mielestäni mukavasti suomenopetuksen alkeisiin, sillä saan ensi maanantaina suomen tunneille yhden uuden suomenopiskelijan, joka ei osaa suomea eikä englantiakaan, pelkkää venäjää. Saa nähdä, miten alkaa opetus sujua, itse olen lukenut venäjää vain kansalaisopiston tunneilla pari-kolme vuotta, mutta siitä on kauan ja olen unohtanut paljon. Aloitin eilen venäjän kirjojen alusta vähän kertaamaan, että edes joitain ilmauksia osaisin sanoa.

Ei kommentteja: