Eilen oli Helsingissä koulutus uusista yo-kirjoitusten arviointikriteereistä ja suullisen kielitaidon testauksesta. Hyvä koulutus oli. Nyt ollaan menossa oikeaan suuntaan: painotetaan kirjoittamisessa nimenomaan viestin perille menoa eikä kiinnitetä huomiota joka ikiseen pieneen päätteeseen. Ja nyt kirjoitetaan lyhyissä ja keskipitkässä kielessä vain pieniä viestejä, joita jokainen voi tarvita omassa elämässään. Oikein hyvä!
Lohduttavaa, että eivät kaikki muutkaan aina onnistu ihan nappiin arvioimaan kirjoitelmia. Saimme koulutuksessa arvioida pieniä kirjoitelmia ensin jokainen itsekseen, sitten katsottiin yhteisesti, mitä kukin olisi antanut. Hämmästyttävää, miten paljon eri ihmisten arviot heittivät. Itselläni meni melko hyvin, korkeintaan yhden pykälän heitti, lopussa alkoi mennä ihan nappiinkin, kun systeemiin tottui. Vaikka täytyy kyllä muistaa, että ei se yo-lautakunnan antama lopullinen tuomiokaan mitään jumalan sanaa voi olla, yhtä hyvin jokin opettajan laittama pistemäärä on oikea. Arviointi tällaisissa on aina subjektiivista. Mitä nyt kukakin kulloinkin haluaa painottaa.
Suullisen kielitaidon kokeet tulevat sillä tavalla pakollisiksi, että jos oppilas haluaa tulla suulliseen kielitaidon kokeeseen, koulun on sellainen järjestettävä. Onneksi olen pitänyt silloin tällöin pieniä suullisia testejä harjoituksen vuoksi. Enemmänkin olisi tietysti voinut niitä pitää.
Virheiden jahtaamisesta olisi todellakin päästävä. Meille näytettiin videolta suullisen kielitaidon testaustilanteita. Kun keskittyi oppilaan viestiin, ei edes juuri huomannut virheitä. Vasta kun toisella katselulla kehotettiin kiinnittämään huomio puutteisiin, huomasi monia virheitä. Mutta sellaisiahan meillä on äidinkielinenkin puhe ihan täynnä. Jos puheemme kirjoitettaisiin sellaisenaan, olisi se karmeaa luettavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti