perjantai 22. helmikuuta 2008

Lomaaaa

Huh, vihdoin on viimeinen tunti pidetty ja alkaa hiihtoloma. Ah autuutta. Vaan eipä aikaakaan kun se on loppu ja alkaa taas arkinen aherrus.
Oppilaat olivat tänään kuin lentoon lähdössä. Ei meinannut oikein opiskelu maistua. Toivossa on hyvä elää, jospa sitten sitäkin ahkerammin hiihtoloman jälkeen!

Tänään yritimme ottaa Skypellä yhteyttä Puolaan. Meillä oli ns. Comenius-päivä ja siihen kuuluin yhteydenotto. Saimmekin yhteyden, mutta he eivät nähneet meidän kuvaamme eivätkä kuulleet ääntämme. Oppilaat kuitenkin kommunikoivat niin, että puolalaiset puhuivat ja meidän oppilaat kirjoittivat chatillä. Eivät loppujen lopuksi meinanneet tytöt malttaa lopettaakaan, kun oli niin komeita poikia toisessa päässä.

Oma nettiyhteyteni on kotona sanonut sopimuksensa irti, joten täytyy hiihtolomalla saada sekin asia järjestykseen. Koneessa saattaa olla vaikka mitä viruksia ja basilleja, jotka jumiuttavat kaiken. Mutta kuulemisiin.

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Frustroituneen turinaa

Olen kovin frustroitunut koulunpitoon. Pari päivää jo taas menikin hyvin, jo alkoi vähitellen viime viikon hulinoiden jälkeen palautua joillekin vähän jotain mieleenkin. Mutta tänään oli sitten talviliikuntapäivä, joten sinne humahti nekin opit lumihankeen. En uskokaan, että huomenna kukaan mitään muistaa.

Ensi viikolla alkaa hiihtoloma, en vain ole muistanut kysyä, milloin etäopetuspaikkakunnalla on loma. Ne piti satuttaman samalle viikolle, mutta ainakin venäjän opettaja sanoi, että hänen venäjän opetuksensa menee ihan ristiin lomien takia. Hän opettaa muuten eri paikkakunnalle kuin minä.

Täytyy käyttää tilaisuutta hyväksi ja opettaakin jo ennen hiihtolomaa kaikki vaikeimmat asiat, ennen kuin pääsiäisloma pakkaa päälle. Saksassa pitäisi kerrata vaihtoprepositiot ja kakkosen ruotsissa on partisiipit ja kaikki saastumiseen liittyvät asiat, jotka eivät kyllä tavallisesti ole oppilaille vaikeita. He ovat yleensä kiinnostuneempia opettelemaan ympäristöön liittyviä sanoja kuin esim. avioliittoon ja ihmissuhteisiin liittyviä, joita oli viime kurssissa. Ykköselle olen opettanut adjektiivin ja substantiivin yhteistaivutuksen, mutta kuten jo etukäteen arvasin, se tuntuu oppilaista ihan utopistiselta jutulta.
Mutta kunhan vain saisi hyviä työrupeamia, että saisi näitä kaikkia kivoja asioita edes opettaa.

perjantai 15. helmikuuta 2008

Wanhat


Arvokasta, kaunista, upeaa katseltavaa on aina vanhojen päivänä. Olisipa aina yhtä hyvin käyttäytyviä ihmisiä ja kauniita pukuja. Toisaalta - jos aina olisi iltapuvut arkenakin, ei juhla tuntuisi miltään. Aamusta heti oli tunnin kestävä wanhojen päivänavaus. Se oli ihan kiva, kaikenlaisia sketsejä oppitunneilta ja käytävillä kuulluista asioista. Puolilta päivin tanssit ja lopuksi kahvitus.

Tänään huomasin yhtäkkiä, ettei ykkösellä ollut koko viikolla kuin manantaina ruotsia. Juuri kun päästiin hyvään vauhtiin, tuli yo-kuuntelukokeet. Koska meillä on sattumalta tunnit aina aamun eka tunteja ja yo-kuuntelut aamusta ja muut kieltenopet jäävejä, piti minun olla kuuntelukokeita valvomassa. Keskiviikko olisi ollut ainut päivä, jolloin olisi voinut jotain opettaakin ja joku ehkä vaikkapa oppiakin, mutta silloin vain ei lukujärjestyksessä ole ruotsia. Penkkari- ja vanhojen päivänä on ihan turha yrittääkään mitään tuntien pitoa. Mutta oli sitä kiva katsoa, kun ykköset niin kiltisti palvelivat meidän wanhoja.

Nyt minä sitten pelkään, että jos vaikka ensi viikolla saan ne juuri oppimaan ja muistamaan, mitä viime viikolla opetin, tuleekin hiihtoloma ja kaikki unohtuu sen siliän tien.

torstai 14. helmikuuta 2008

Minun pupuni lähtivät


Aamulla minua kohtasi yllä oleva näky, kun lähestyin koulua. Kyllä olivat oppilaat uskoneet, ettei heitetä makaronia tai riisiä lattioille. Mutta miten ihmeessä ne aina keksivätkin jotain vielä pahempaa. Jostain styroksilevystä olivat silpunneet pieniä muruja ja sitä heittelivät. Mutta koska se on niin tarttuvaa, sitä oli tarttunut eniten heihin itseensä, ja kuulemma homma jäänyt puolitiehen.

Oli siellä ruokaa kuitenkin lattioilla, kauran siemeniä. Karkitkaan eivät nykyajan yltäkylläisyydessä eläville ihmisille juuri kelpaa. Abit olivat ostaneet tammikuiselta Pietarin-matkaltaan rutkasti karkkia, mutta kyllä niitä roskien mukana meni haaskuuseen aika paljon. Vaikka nämä olivat minusta maistuvampia kuin vielä joku vuosi sitten saamamme pahat karkit, ja joita silloiset yläastelaiset vielä innolla keräsivät.

Iskulauseita oli seinillä tavalliseen tapaan, abiradio musiikkeineen kesti tunnin. Ei ollut mitään ruokotonta juttua, kuten joskus on saattanut olla. Kaikille jäi käsittääkseni melko hyvä mieli.
Auditoriossa oli vielä tunnin kestävä abishow erilaisine leikkeineen ja kilpailuineen. Oli myös peli, jossa pari opettajaa laitettiin soittamaan jonkinlaisella kitarantapaisella musiikkia. Yleisö saattoi seurata dataprojektorin kautta kappaleen edistymistä. En ollut ennen nähnyt sellaista peliä, mutta ei onneksi vieressä istunut oppilaskaan.

Meillä on tapana, että ykkösluokka siivoaa aina abien sotkut. Vasta iltapäivällä etäopetusta pitäessäni kuulin, että tuolla toisella paikkakunnalla siivoavatkin abit itse. Aina viisastuu. Jos joutuu itse siivoamaan, ei tee niin mieli roskatakaan. Meillä päin vastoin elää jonkinlainen koston kierre: "Kun kerran mekin jouduimme siivoamaan aikoinaan, saavat nykyisetkin ykköset siivota, ja vielä raskaimman jälkeen!"

No, ne ropinat on pidetty ja jäämme odottamaan huomista, uutta koettelemusten päivää.

keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Kuuntelut ja potkiaiset


Tänään oli päivällä viimeiset kielten kuuntelut, saksa ja venäjä. Minusta saksan kuuntelu oli niin helppo, että jos nyt ei mene hyvin, niin ei sitten koskaan. Osa on kyllä kirjoittanut saksan jo syksyllä.
Eilisen ruotsin kuuntelun sain tarkastetuksi tänään ja se meni tosi hyvin. Kiitettävään arvosanaan on monella mahdollisuus.

Tulin juuri potkiaisista. Ihan kivat olivat, oli leikkejä, ja kakkoset olivat tehneet pizzaa. Jälkiruoaksi oli vielä oikein vohveleitakin, erään pojan tekemiä, nam.

Minusta paras leikki oli sellainen, jossa oppilasparit kilpailivat keskenään. Toinen asettui pöydän ääreen istumaan. Pari seisoi takana ja laittoi kätensä edessä olevan eteen niin, että hänen kätensä työnnettiin paidan hihoihin. Tarkoitus oli siis, että takana olevan kädet näyttävät edessä olevan käsiltä.
Takimmaisen silmät sidottiin. Hänen piti nyt syöttää jugurttia etummaiselle. Aika hyvin onnistui, koska etummainen näki, missä lusikka kulloinkin seikkaili, ja tiesi työntää suutaan lusikkaa kohti.
Parit vaihtoivat puolia ja nyt takimmaisen piti silmät sidottuina meikata etummaisen suu huulipunalla. Kyllä ne punat olivat enimmäkseen leuoilla. On kuulemma kestopunaa, joka ei lähdekään ihan heti pois.

Poispotkimisen jälkeen abit jäivät sinne "koristelemaan" koulua. Huomenna on opettajan kannalta taas koettelemusten päivä, penkkarit. Oppilaat sen sijaan odottavat niitä kuin kuuta nousevaa.

maanantai 11. helmikuuta 2008

Mitä jos olisit iniöbo

Tänään yritettiin kakkosen kanssa kokeilla opetella uusia sanoja ennen kappaleen lukemista. Olin kirjoittanut ruotsalaisia sanoja kalvolle ja niille suomennokset. Tuli vastaan sana finurlig (ovela), joka heistä kuulosti taas minun keksimältä. Mutta kun päästiin sanaan iniöbo (=iniöläinen), he vasta oikein repesivät. Kärttivät sanalle jotain kunnon suomennosta!

Ei ole siis oikein Suomen maantiedekään hallussa. Kovin vähän ihmiset tietävät tämän laajan maamme eri puolilla olevista paikkakunnista. Mikäs ihme se on, onhan paikkakuntia nelisensataa. Eipä silti, en minäkään ollut kuullut koskaan nykyisen asuinpaikkakuntani nimeä ennen kuin aikoinani näin lehdessä työpaikkailmoituksen. Oikein kartan kanssa piti ihmetellä, mihin ihmeeseen olen hakupapereitani lähettämässä.

Tästä opin sen, että kannattaa ottaa enemmän esille myös suomenruotsalaisia paikkakuntia. Oppilaat tuntevat Tukholman ja Ruotsin ja varsinkin muut ulkomaat melkein paremmin kuin tämän armaan kotimaansa.

torstai 7. helmikuuta 2008

Uusi jakso alkaa


On eletty niin pitkälle, että lukuvuotta on jäljellä enää 2/5, mikä tarkoittaa kahta seitsemän viikon jaksoa. Kolmannen jakson koeviikko hujahti sekin ohi ja tänään alkoi siis neljäs jakso. Kakkosen ruotsi jatkuu, ykkösetkin tapasin taas pitkästä aikaa ruotsin merkeissä. Ja saksan etäopetus jatkuu.

Olin ihan innostuneena odottanut uuden jakson alkua, sillä saksassa on kerrankin kiva oppikirja, oppilaatkin tykkäävät. Samoin ruotsin kursseja odotin alkaviksi, ihan kivoja aihepiirejä on tiedossa - oppilaat eivät välttämättä ole kyllä siitä samaa mieltä kanssani.

Kakkosen ruotsin koe meni vähän huonommin kuin odotin, joten täytyy terästäytyä. Olen ollut aina sitä mieltä, että lukiossa ei sanastoa jauhettaisi enää tunnilla niin paljon kuin yläasteella, koska kappaleet ovat pitkiä kuin nälkävuosi, mutta kai siitä periaatteesta on luovuttava.

Ja mukavastihan tämä päivä menikin. Oppilaat olivat kuin enkeleitä, ja kaikki ovat luvanneet parantaa tahtia. Mikäs tässä sitten, sen kuin porskutetaan menemään.

keskiviikko 6. helmikuuta 2008

Saavatko kaikki kukat kukkia


Näyttää siltä, että jos ihmisillä ei ole tarpeeksi ongelmia, niitä täytyy keksimällä keksiä. Nyt on keksitty tehdä ongelma koulun aamunavauksista. Meillä on koulussa jaettu aamunavausvuorot oppilaiden ja opettajien kesken. Seurakunnalla on yksi päivä viikossa. Koko syksyn nuo perjantaiaamuiset avaukset ovat kärhämöittäneet joidenkin mieltä. Kyse on siitä, että jotkut seurakunnan työntekijät pitävät tunnustuksellisia aamunavauksia, mikä tarkoittaa mm. rukoilemista. Ja tämäkös suututtaa joitakin oppilaita ja muutamia opettajiakin.

Asiasta on oltu yhteydessä seurakuntaan ja siitä on taannoin kirjoitettu lehdessäkin, mutta sopua ei tunnu syntyvän. Valittajat perustelevat sillä, että heitä loukkaa tunnustuksellisuus. Suomessa on sananvapauslaki ja uskonnonvapauslaki. Kumpikin osapuoli perustelee omaa kantaansa samaan pykälään nojautuen.

Totta. Mutta miksi ihmiset tulkitsevat aina lain niin, että kun saadaan vastapuoli vaiennetuksi, heillä itsellään ei ole enää mitään syytä kunnioittaa toisen mielipidettä. Ihmisillä on suuri tarve tuputtaa juuri omaa mielipidettään, oli se sitten mikä tahansa.

Vaikkapa tällainen esimerkki: Vähän aikaa sitten sattui ruotsin kuuntelutehtävä kertomaan henkilöstä, joka oli rikollinen, mutta tuli vankilassa uskoon ja kertoi kokemuksistaan ja tunteistaan. Tällöin jotkut oppilaat hymähtelivät ja joidenkin oli pakko heti osoittaa oma mielipiteensä näyttämällä kädellään päänsä vieressä, että hullu mikä hullu. Tällainenhan loukkaa uskovaa. Eli kummanko osapuolen loukkaamattomuus on tärkeämpää?

Entäs sitten aamunavaukset? Oppilaat voivat omalla vuorollaan syöttää vaikka kuinka ruokotonta juttua (jos ei ole muistettu etukäteen tarkistaa), ja se on heistä OK, mutta jos mainitsee vähänkään uskontoon vivahtavaa, ovat ihmiset karvat pystyssä. Sama koskee vaikkapa television ohjelmatarjontaa.

Miten kirkkoon kuulumattomia haittaa, jos he minuutin ajan kuulevat pyhää sanaa. Eihän se takaa millään lailla uskoon tuloa tai muuta vastaavaa. Vasta sillä, miten asia vastaanotetaan, on merkitystä. Istuvathan he ruotsintunnillakin vuodesta toiseen eikä juuri mitään ole välttämättä tarttunut aivoihin.

Joku kysyi minulta, ottaisinko osaa uskonnollisiin menoihin, jos asuisin vaikkapa islamilaisessa maassa. Aloin miettiä, miten olisi, jos työskentelisin vaikkapa Pakistanissa opettajana. Kyllä, veisin oppilaat paikalliseen moskeijaan, jos se kuuluisi työtehtäviini. Kuuntelisin, mikä on heidän uskonnollinen sanomansa. (mikäli mitään ymmärtäisin). Jos se olisi hyvä, ottaisin onkeeni, ellei, ajattelisin saarnan aikana omiani.
Joku kysyi vielä, pukeutuisinko paikallisten tavoin. (Kysyjä itse kuulemma ei!). Kyllä pukeutuisin, sillä tiedän että naisella ei ole muuten mitään tekoa tuossa yhteiskunnassa. Mikäli minua yleensäkään olisi päästetty opettajaksi! Tiedän, että naisia voidaan vähemmästäkin kivittää. Samahan se on mitä rättejä päälleen vetää, kun ei sentään alasti tarvitse olla. Vaihtelu virkistää, miksi vaatteista pitäisi tehdä ongelma.

Eli miksi nyt yhtäkkiä tarvitsee tehdä uskonnostakaan ongelmaa. Miksi ei voi antaa kaikkien kukkien kukkia.

maanantai 4. helmikuuta 2008

Koeviikon pohdintoja


Kovin yksitoikkoinen päivä oli tänään. Minulla oli heti aamusta kaksi koeviikon valvontatuntia. Toimistosihteeri on aina tehnyt valmiiksi oppilaille istumajärjestykset, joten ei tarvinnut kuin jakaa numerolaput, mihin järjestykseen kukin menee auditorioon istumaan.

Kaikki sujui hyvin, ei edes kukaan joutunut istumaan sylikkäin kuten joskus, jos oppilaat ovat katsoneet numeron väärin tai jos istumajärjestyksen tekijälle on tullut vipaus.

Siinä sitten kaksi tuntia nuokuin uneliaana ja mielessäni ihmettelin, millaisia lunttauskeinoja niillä on, kun minä en ole moneen vuoteen kuullut enkä nähnyt kenenkään lunttaavan tai fuskaavan. Eihän voi olla niin rehellistä porukkaa, ettei kenellekään tule mieleenkään pieni vilppi. Vai olemmeko me opettajat tulleet niin vanhoiksi, ettemme huomaa tai näe mitään. Tai sitten on niin, että vaikka yritämme laittaa saman aineen kirjoittajat mahdollisimman kauaksi toisistaan, ne hyvillä silmillään näkevät kuitenkin ihan rehellisesti toistensa paperit, eikä tarvitse edes olla epärehellinenkään!

No loppuihan se piinaava parituntinen ja pääsin työpöytääni järjestelemään. Vaikka sain tyhjennetyksi parikymmentä senttiä paksun paperipinon kansioihin tai Ö-mappiin, näyttää kuin ei olisi mitään tapahtunut. Vaikka edellisen jakson kirjat on raahattu kaappiin ensi vuotta odottamaan, tuli uuden jakson kirjoja saman verran tilalle. Paperia ja opetusmateriaalia on nykyään niin tuhottomasti, että vähän nenänpäätä näkyy pinojen takaa.

Ruokailun jälkeen sain sitten viisi senttiä paksun pinon abien kokeita korjattaviksi. Niissä onkin tekemistä, koska ne korvaavat samalla preliminäärin. Tänä vuonna emme pidä preliminäärejä, sillä oppilaille ei jää kuin yksi ylimääräinen päivä koeviikon jälkeen. Pidämme vain kaikenlaisia harjoituskuunteluita ja kertaustunteja tms. Ihanaa. Aina ennenhän oli pitkän kurssikokeen jälkeen heti valtavat preliminäärit, joista ei itse asiassa ollut mitään hyötyä - pelkkää haittaa ja mieliharmia puolin ja toisin.
Loppupäivä menikin mukavasti nenä kiinni kokeissa. Jos joku ei meinaa tietää, miten saa iltapäivät ja illat kulumaan kotosalla, kannattaa ruveta opettajaksi. Koskaan ei tarvitse ihmetellä, mitä teksisi.
Jäi niistä kokeista vielä huomiseksikin, vaikka huomenna pukkaa jo uusia.