Näyttää siltä, että jos ihmisillä ei ole tarpeeksi ongelmia, niitä täytyy keksimällä keksiä. Nyt on keksitty tehdä ongelma koulun aamunavauksista. Meillä on koulussa jaettu aamunavausvuorot oppilaiden ja opettajien kesken. Seurakunnalla on yksi päivä viikossa. Koko syksyn nuo perjantaiaamuiset avaukset ovat kärhämöittäneet joidenkin mieltä. Kyse on siitä, että jotkut seurakunnan työntekijät pitävät tunnustuksellisia aamunavauksia, mikä tarkoittaa mm. rukoilemista. Ja tämäkös suututtaa joitakin oppilaita ja muutamia opettajiakin.
Asiasta on oltu yhteydessä seurakuntaan ja siitä on taannoin kirjoitettu lehdessäkin, mutta sopua ei tunnu syntyvän. Valittajat perustelevat sillä, että heitä loukkaa tunnustuksellisuus. Suomessa on sananvapauslaki ja uskonnonvapauslaki. Kumpikin osapuoli perustelee omaa kantaansa samaan pykälään nojautuen.
Totta. Mutta miksi ihmiset tulkitsevat aina lain niin, että kun saadaan vastapuoli vaiennetuksi, heillä itsellään ei ole enää mitään syytä kunnioittaa toisen mielipidettä. Ihmisillä on suuri tarve tuputtaa juuri omaa mielipidettään, oli se sitten mikä tahansa.
Vaikkapa tällainen esimerkki: Vähän aikaa sitten sattui ruotsin kuuntelutehtävä kertomaan henkilöstä, joka oli rikollinen, mutta tuli vankilassa uskoon ja kertoi kokemuksistaan ja tunteistaan. Tällöin jotkut oppilaat hymähtelivät ja joidenkin oli pakko heti osoittaa oma mielipiteensä näyttämällä kädellään päänsä vieressä, että hullu mikä hullu. Tällainenhan loukkaa uskovaa. Eli kummanko osapuolen loukkaamattomuus on tärkeämpää?
Entäs sitten aamunavaukset? Oppilaat voivat omalla vuorollaan syöttää vaikka kuinka ruokotonta juttua (jos ei ole muistettu etukäteen tarkistaa), ja se on heistä OK, mutta jos mainitsee vähänkään uskontoon vivahtavaa, ovat ihmiset karvat pystyssä. Sama koskee vaikkapa television ohjelmatarjontaa.
Miten kirkkoon kuulumattomia haittaa, jos he minuutin ajan kuulevat pyhää sanaa. Eihän se takaa millään lailla uskoon tuloa tai muuta vastaavaa. Vasta sillä, miten asia vastaanotetaan, on merkitystä. Istuvathan he ruotsintunnillakin vuodesta toiseen eikä juuri mitään ole välttämättä tarttunut aivoihin.
Joku kysyi minulta, ottaisinko osaa uskonnollisiin menoihin, jos asuisin vaikkapa islamilaisessa maassa. Aloin miettiä, miten olisi, jos työskentelisin vaikkapa Pakistanissa opettajana. Kyllä, veisin oppilaat paikalliseen moskeijaan, jos se kuuluisi työtehtäviini. Kuuntelisin, mikä on heidän uskonnollinen sanomansa. (mikäli mitään ymmärtäisin). Jos se olisi hyvä, ottaisin onkeeni, ellei, ajattelisin saarnan aikana omiani.
Joku kysyi vielä, pukeutuisinko paikallisten tavoin. (Kysyjä itse kuulemma ei!). Kyllä pukeutuisin, sillä tiedän että naisella ei ole muuten mitään tekoa tuossa yhteiskunnassa. Mikäli minua yleensäkään olisi päästetty opettajaksi! Tiedän, että naisia voidaan vähemmästäkin kivittää. Samahan se on mitä rättejä päälleen vetää, kun ei sentään alasti tarvitse olla. Vaihtelu virkistää, miksi vaatteista pitäisi tehdä ongelma.
Eli miksi nyt yhtäkkiä tarvitsee tehdä uskonnostakaan ongelmaa. Miksi ei voi antaa kaikkien kukkien kukkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti