tiistai 2. syyskuuta 2008

Ymmärsittekö mitään


Tällaista on vuoropuhelu nykyisen abiluokan kanssa, vaikkakin på svenska:

-Katsotaanko tänään se Strindberg-video?
vastaus: - -.

Ensin kerron Strindbergistä, sitten video katsotaan ilman ongelmia.
-Ymmärsittekö siitä mitään?
- -.
-Pitäisköhän kuunnella vielä yo-kuunteluakin vähän, kun ensi viikolla alkavat yo-kuullunymmärtämiset.
- -.
-Haluatteko kuulokkeet vai ilman?
- -.

Jo äitini aikoinaan sanoi, että kun itse kysyy ja itse vastaa, ei tule mitään jälkipuheita eikä riitaa. Vastaan siis itse:
-Joo, Jaska hakekoon kuulokkeet kaikille!
Kuuntelun jälkeen:
-Oliko helppo vai vaikea?
- -.
Kuuntelun jälkeen on vuorossa tekstikirjan kappale. Kuunnellaan kuten tavallisesti, kysyn jälleen kuten tavallisesti:
-Oliko ongelmia?
- -.
Selittelen siis aiemmin hankaliksi koettuja kohtia. Sisältökysymyksiin päästyä siirtyvät automaattisesti parin viereen ja alkavat kysellä sisältöä toisiltaan på svenska.

Luokka on muuten aina ollut tällainen. Jostain kumman syystä mihinkään asiaan ei tavallisesti saa vastausta, jos koko luokalta kysyy, vaikka oppilaat yksilöinä ovat kivoja ja juttelevatkin ihan asiallisesti. Kukaan ei myöskään viittaa, joten olen ruvennut kyselemään aina automaattisesti vuoren perään jokaiselta. Olen sanonut, ettei tarvitse tuntea tuskaa, jos ei tiedä, siirrytään automaattisesti seuraavaan.
Joten näin jatketaan kai hamaan tulevaisuuteen saakka.

6 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

;D

Jännä miten eri luokilla tosiaankin on erilainen luonne. Nykyinen ysini pulppuaa intoa ja iloa ja yhteistyötä ja yhteenkuuluvutta ja toisesta huolehtimista - unelmien luokka! Nykyistä seiskaa en vielä tunne tarpeeksi hyvin, mutta se viime vuotinen oli hajanainen, eivät viihtyneet keskenään, satunnaisesti iloinen. Ranskojen kanssa vie aikaa, ennen kuin ryhmien opiskelijat "kasvavat yhteen".

Isopeikko kirjoitti...

Eikös se ole loppujen lopuksi se ja sama ymmärtävätkö. Kunhan oppivat :)) Tosin keskustelun ja kysymisen ja vastaamisen taito on aikasen tärkeä sitte joskus. Varsinkin kysymisen.

anna kirjoitti...

Täällä yksi nuori, vasta työelämän aloittanut kieltenope huokaisi helpotuksesta, kun sai lukea tämän kirjoituksen! Mukavaa, että jossakin muuallakin on tällaisia ryhmiä, jotka eivät pahemmin vastaile. Koen jotenkin hirveän vaikeana, että palautetta ei saa mistään (ainakaan tähän mennessä), joten stressaan jo valmiiksi, kuinka henkilökohtaisesti otan yo-kirjoitusten tulokset - onko se sitten ainoa suora palaute minulle, kuinka hyvin/huonosti olen onnistunut preppaamaan abit syksyn koitokseen? Ehkä yläkoulussa olisi helpompaa, kun oppilaat ovat avoimempia, en tiedä.

Raivostuttavaa on, jos ei tervehdykseen vastata. Ihan kuin olisi välillä ilmaa, kasvoton tyyppi, joka tulee selittämään jotakin ja kertoo, mitä tehdään. Minulla on paaaaljon opittavaa :)

Mukavaa syksyä sinulle!

kirlah kirjoitti...

Villasukka: Luokat todellakin ovat erilaisia. Joidenkin kanssa on kuin yhtä perhettä, jotkut rakentavat näkymättömän muurin itsensä ja open väliin. Mutta kokemus osoittaa, että ne luokat, joissa on välittömämpi tunnelma, pärjäävät opinnoissaankin paremmin.

Isopeikko: Sitä mieltähän jotkut oppilaatkin ovat joskus olleet. Monivalintatehtäviä tarkastettaessa kun kysyn, mitä se ja se lause tarkoittaa, oppilaat saattavat sanoa: Mitä sillä on väliä, jos kerran vaihtoehto on oikein. Ovat siis todellakin OPPINEET valitsemaan oikean vaihtoehdon.

Anna: Älä stressaa turhaan. Et voi tehdä kaikkea oppilaiden puolesta vaikka haluaisitkin. Ja juuri se, että olet huolissasi heidän menestymisestään, osoittaa, että hyvin kaikki tulee menemään. Silloinhan sinä olet parhaasi tehnyt ja todella välität heistä ja heidän menestymisestään, enempää et voi tehdä.
Nimimerkillä Kokemuksesta tiedän.

Anonyymi kirjoitti...

Lukio-opiskelijan näkökulmasta voisin sanoa sen verran että tuollainen yleinen, ei-kellekään mutta periaatteessa kaikille suunnattu kyseleminen on. Jaa-a. En kyllä osaa sanoa mikä siinä on, mutta kukaan ei tunnu oikein syttyvän tuollaiseen :D Poikkeuksena on sitten pienet ryhmät tai ryhmät, joissa sattuu olemaan erityisen rento ilmapiiri tai hyvä yhteishenki. Riittäähän sitä sitten yksikin rohkeampi per ryhmä niin saa vastauksen noin yleisestikin kyselemällä, mutta tuollaisia tyyppejä kun ei jokaiseen ryhmään osu.

"Raivostuttavaa on, jos ei tervehdykseen vastata."

Haha, tämä toimii myös toisinpäin. Joskushan tervehdykset menevät ohi jos ope sattuu touhuamaan jotain siinä itsekseen, mutta olen kerran jos toisenkin saanut moikkailla seinille lähtiessäni luokasta. Muistan yhden tapauksen vieläkin, vaikka siitä on älyttömästi aikaa.

kirlah kirjoitti...

Uskon, että aina on syytä niin sysissä kuin sepässäkin. Minun ainakin täytyy tunnustaa, että joskus olen niin ajatuksissani, että tervehdys jää huomaamatta, niin voi käydä aina puolin sekä toisin eikä ehkä kannata aina pulttia ottaa joka asiasta.

Mutta silloin on minusta raivostuttavaa, jos selvästi huomaa, että toinen jättää tahallaan vastaamatta. Olen nähnyt tällaista kaikissa ihmisryhmissä, ei nyt pelkästään koulussa.