sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Mielikuvamuistaminen


Tämänpäiväisessä Länsi-Savossa oli kirjoitus, miten muistia voi parantaa mielikuvilla. Taikuri-lääkäri Martti Vannas väittää, että muistaminen on taito, ei lahjakkuus ja sitä voi parantaa opettelemalla. Muistin muuten tuon lääkärin nimen lehteen katsomatta juuri sen takia, että artikkelissa kehotettiin ajattelemaan vannassa istuvaa Martti Ahtisaarta. Mielikuvamuistaminen on todella tehokasta.

Samantyyppistä mielikuvien avulla muistamaan opettelua olen yrittänyt opettaa oppilaillekin. Ensin näytän heille suomalaisia sanapareja, esim. kivi-jänis, kynä-metsä jne. Seuraavassa vaiheessa näytän heille vain ensimmäisen sanan ja heidän pitää muistaa pareista toinen. Yleensä oikein menee vain muutama.

Sitten neuvon heitä kuvittelemaan esim. jänistä kantamassa valtavaa kivenjärkälettä jne ja näytän uudet sanaparit. Uskomatonta, mutta melkein kaikki saavat sen jälkeen täydet pisteeet. Ja tätä sitten vain soveltamaan kielten sanojen opiskeluun. Aina voi mm. etsiä niistä jotain tuttua muihin kieliin liittyvää, jolloin sanan muistaminen käy leikiten.

Kaikkein vaikein muistettava oppilaitten mielestä on saksalaisten sanojen artikkelin muistaminen, koska niitä ei voi liittää mihinkään. Yksi keino on joko piirtää tai intensiivisesti ajatella samansukuisia sanoja samaan kasaan. Jos esim. tietää varmasti, että matto on DER Teppich, laittaa sen lattialle (der Fussboden) kasaa maton päälle pöydän (der Tisch), tuolin (der Stuhl), kaapin (der Schrank), television (der Fernseher), koiran (der Hund). Kaikki DER-sukuisia.

Tai jos tietää että sänky on DAS Bett ja sinne sängylle kasaa tyynyn (das Kissen) ja leluauton (das Auto) ja kirjan (das Buch)ja työntää sängyn vielä ikkunan (das Fenster) viereen. Vielä kun ikkunasta vahtaa hevonenkin (das Pferd), ei tarvitse senkään sukua ihmetellä. Laitetaan näitten suojaksi vielä katto (das Dach) etteivät kastu, (vesi, das Wasser). Sitten vain mielikuvista muistelemaan, oliko esine matolla vai sängyllä, ja kas, artikkelikin on selvä!

Mitä omituisempia mielikuvia asioista keksii, sen helpommin ne muistaa. Jossain saksankirjassa on joskus ollut esimerkkinä korva (DAS Ohr), josta on valtoimenaan valunut vettä (DAS Wasser). Sanan sukua ei tuon jälkeen tarvitse haikailla. Tietysti uudet sanat on liitettävä sellaiseen tuttuun sanaan, jonka suvun varmasti tietää, ettei sitten tarvitse muistella, että kyllä se sängyllä oli, mutta minkähän sukuinen mahtaa olla.

Ainut ongelma tässä sitten enää onkaan, miten saada ihmiset käyttämään näitä tehokkaita strategioita. On vain niin helppo väittää, että minulla on huono muisti, tehdä itsestään syyntakeeton. Tavallaan siirtää vastuuta asioiden tekemisestä ja toimittamisesta muiden niskaan.

7 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Minä puolestani mietin usein miltä sana kuulostaa maistellessa. Esim. ranskan sanasta heureux (fem. heureuse) tulee mieleen hörökorvat joten meillä on sitten onnelliset hörökorvat.

Ranskassa sukuja voi onneksi päätellä vakoilemalla adjektiivien päätteitä, mutta jos niitä ei ole saatavilla, voi luetelle litanjaa: al, age, eau, ier, isme, ment, on. Näihin loppuvat ovat yleensä maskuliineja. Mutta tietysti on poikkeuksia...

Allu kirjoitti...

Ranskaa opetellessani minäkin olen yrittänyt yhdistää substantiiviin adjektiivin ja parina opetella siten suvun. Saksa on tietysti vieläkin vaikeampaa, kun on kolme eri genusta. Ja niinkuin Mark Twain on tarinassaan Die schreckliche deutsche Sprache kirjoittanut, on hassua, että tyttö on neutri mutta rotta feminiini. Juuri tänään olin taidenäyttelyssä, jonka teema oli Der Mond ja rupesin miettimään, että miksi kuu on saksassa maskuliini, kun se romaanisissa kielissä on feminiini ja aurinko taas päinvastoin. Tämä on sitä kielten ihmeellistä maailmaa.

Hanneles paradis kirjoitti...

joo, olen yrittänyt noita mielikuvia, ehkä tarvitsen enemmän harjoitusta. Sanaleikitkään ei toimi..

kirlah kirjoitti...

Villasukka: Siinäpä se juuri onkin. Onhan niitä litanioita vaikka missä kielessäkin, mutta kun niitä juuri ei meinaa muista, vai miltä kuulostaa: -ei-ek-heit-keit-ung-päätteiset ovat DIE-sukuisia. vaikka itse asiassa tuo on hyvä litania.

Allu: tuo kuun ja auringon suku onkin jännä juttu. Latinassahan se on myös toisin päin kuin saksassa.
Sama homma kuin ruotsissa ja saksassa yleensä on sama suku, mutta sitten jossain yhtäkkiä heittääkin päinvastoin.
Miksihän ruotsissa ihminen on feminiini (hon) kun se saksassa on maskuliini. Latinassa maskuliini.

Hannele: yritän minäkin aina, mutta silti en meinaa muistaa mitään.

kirlah kirjoitti...

Vielä: Jos rotta on feminiini, on oppilaiden mielestä kummallista, että lehmäkin on feminiini.

Olin joskus yläasteella juuri opettanut, että kaikki miespuoliset henkilöt ja eläimet ovat maskuliineja ja naispuoliset feminiinejä. Eräs oppilas ihmetteli hämmästyneenä: no miten niin sitten lehmä on feminiini, eihän se ole naispuolinen!

Rita kirjoitti...

Mielettömän hyvä tuo saksan kielen artikkelien muistamisvinkki!

Onko vinkkiä lusikka - haarukka- veitsi /der die das, das die der... vai miten ne meni?

kirlah kirjoitti...

Rita: niin se vain näyttää olevan, että aina juuri ne tietyt ja samat asiat ovat kaikille hankalia. Nämä ruokailuvälineet olivat itsellenikin kimurantit.

Jossain olen nähnyt esim. tällaisen vinkin: Ajattele tai piirrä lusikka niin, että varsi on ylöspäin. Alaspäin jää pesäpuoli, joka on kuin miesten kaljamaha (= DER Löffel), piirrä haarukka piikit ylöspäin, vielä vaikka kasvotkin, näyttää kiukkuiselta piikikkäältä akalta. Naisiahan väitetään pisteliäiksi. (= DIE Gabel). Veitsi on sitten siinä välissä heidän lapsensa (= DAS Messer).