Koulua lähestyessä huomaan ne jo kaukaa. Pihan kaikki kolme lippua puolitangossa. Tiesin sen jo etukäteen, sillä rehtori oli soittanut meille kaikille, että maanantai tulisi olemaan surun päivä meillä.
Tunnelma koulussa on apea, käytävällä pöydällä kynttilä ja valokuva. Aamunavaukseen keräännymme ala-aulaan, rehtori ja kirkkoherra pitävät pienen puheen, kuoro laulaa.
Yksi yläastelainen oppilas oli menehtynyt loman aikana pitkäaikaiseen sairauteen, leukemiaan. Tuo sairaus oli alkanut jo ala-asteella, saatu taltutetuksi vuodeksi, mutta puhkesi uudelleen viime kesänä.
Koulunpito yläasteen puolella on vähän apeaa, meille lukiolaisille ei niinkään. Itse en tuntenut oppilasta edes ulkonäöltä, mutta surullinen mieli valtaa alaa kuitenkin.
Päivän piti olla alun perin ilon päivä sikäli, että kollegani ja hyvä ystäväni oli tänään ensimmäistä päivää koulussa oman sairautensa jälkeen. Hänellä todettiin syöpä viime keväänä, ja melkein vuoden kestäneet hoidot on juuri saatu päätökseen ja opettajalla mieli virkeä. Näin täällä tunnelmat vaihtelevat.
10 kommenttia:
Samanlaisissa tunnelmissa alkoi koulussamme kevätlukukausi, oma oppilaani ja kolari. Tämä ja reilun vuoden sisällä tapahtuneet asiat kouluissa (lisäksi oman isäni kuolema) ovat todella saaneet miettimään alanvaihtoa. Välillä tuntuu, ettei ole mitenkään voimia tukea muita, kun ei itsekään jaksa. Voimia sinulle!
On kurjaa, kun elämä loppuu niin aikaisin.
Hyvä, että teille oli kerrottu tapahtuneesta jo etukäteen. Kun olin lukiossa, eräs rinnakkaisluokan oppilas menehtyi liikenneonnettomuudessa, mutta kaikki opettajat eivät olleet saaneet tietoa siitä. Ruotsin tunnilla opettaja kiukustui, kun luokkamme oli niin hiljainen, eikä kukaan halunnut vastata kysymyksiin hänen kuulustellessaan läksyä. Kun opettaja sai tietää mitä oli tapahtunut, hän poistui luokasta itkien.
Lyhyt oli elämä, vaikka kuulemma yksikään elämä ei jää kesken. Teiltä opettajilta vaaditaan myös kaiken muun lisäksi myötäelämisenkykyä.
Tuollainen on niin surullista ja tuntuu kauhean epäoikeudenmukaiselta. Elämän eri puolia on välillä vaikeaa käsittää.
Jarkko on siis Katilein
Peikko luulee, että se oli kaikille hyvää oppia, vaikka tekikin kipeää.
Esikko: Kiitos, kyllä tämä tästä. Luulen, että oppilaan luokkatoveritkin selviävät nopeammin, kosak tämä ei ollut yllätys, kuten jos olisi ollut onnettomuus.
Sauerkraut: Tuo oli todella paha ja nolo juttu. Mutta tuollaisia on tapahtunut täälläkin. Vaikka on ns. vaitiolovelvollisuus asioissa, ei se aina ole oikein.
Vilukissi ja Katilein: niin se vain on, vaikka välillä me ihmiset potkimme tutkainta vastaan.
Isopeikko: niinhän sitä sanotaan, että vastoinkäymiset kasvattavat. Eräs kollegani, joka jo yli 20 vuotta sitten menetti veljensä autokolarissa, väittää aina, että hän ei myönnä oppineensa siitä mitään. - Mene ja tiedä.
Suru hiipii kaiken aikaa lähellämme, mutta onneksi ilokin on rinnallamme.
Aika ei aina paranna haavoja mutta monelle se on armollinen.
Katja: Oikein puhut.
Lähetä kommentti