Olen nyt korjannut pitkän saksan yo-kirjoitukset, ruotsin sekä pitkä että keskipitkä ovat työn alla. Rehtori lähetti noottia sähköpostissa, että kieltenopettajien olisi neuvottava, millaisille papereille mitäkin tehtäviä kirjoitetaan!
Voi taivahan käki, sanon minä! Tällekin luokalle olen jo viime vuonna selittänyt ainakin kahteen kertaan, on näytetty mallikappaleet papereista, on näytetty kalvolla, miltä mikin paperi näyttää. Tänä vuonna on samoin toitotettu varmaan kolmekin kertaa, joka harjoituskuuntelussa on ollut oikeannäkösiiä papereita, jokaisessa tehtävävihkossakin lukee asia, ja ensimmäinen valvoja usein vielä asiasta mainitsee. Ja tämän saman on tehnyt englanninopekin.
Ja silti on jollain aine kirjoitettu vääränlaiselle paperille, tai jos piti kirjoittaa kaksi ainetta, on joku kirjoittanut vain yhden. Tai jos enkussa piti kirjoittaa 250 sanaa, kirjoittaa oppilas vain 200 ja oikein karsimalla yrittää karsia, ettei vain tule enempää. Kun ei tullut siis lukeneeksi ohjetta ollenkaan! Ja joku laskee sanamäärän saksassa ja saa 107, vaikka niitä on 207. Ja sitten minä saan niitä laskea ja viivottimella mitata pituutta! Niin, ja sitten vielä sekin, että ovat tehneet kaiken maailman virheet, mitä ei pitänyt tehdä.
Voi itku. Nyt olen tullut jo siihen tulokseen, että enhän minä voi elää heidän puolestaan. Jos oppilas ei osaa lukea ohjeita eikä kuuntele neuvoja, eihän sellainen ole kypsä ylioppilaaksi. Kannattaako sitä minun murehtia. - Mutta kun minä murehdin kuitenkin ja luulen, että kaikki maailman kurjuus on minun syytäni.
Ja miten voi olla vaikeaa kirjoittaa kaikki henkilötiedot joka paperiin? Joka ikinen vuosi joltain puuttuu syntymäaika tai allekirjoitus tai koulun tai oma numero. Olenpa kokenut senkin, että oppilas ei ole tiennyt kaikkia etunimiään. Oli aina luullut, että hänellä on vain kaksi etunimeä, vaikka niitä oli kolme. Tai yksikin Topi hämmästyi kovasti, kun selvisi, että hänen oikea etunimensä onkin Toivo.
Maanantaina on vielä lyhyt saksa, jossa on vain yksi oppilas. Hänelle kun nyt saisi vielä tiedon, ettei sellaiselle paperille pidä kirjoittaa vaan tällaiselle, ja päälauseen verbi kakkoseksi ja sivulauseessa heittäisi kaikki verbit loppuun, niin hyvä tulisi.
5 kommenttia:
voi että, ymmärrän tunteesi ... ei, et voi elää heidän puolestaan,voit vain murehtia. Teillä on varmaan kans isot paineet yo-kirjoitusten aikana, parhaanne yritätte opettaa ja lopputulos aina yllättää (tai ei) joidenkin kohdalla. Monta kertaa vain säälitellään oppilaita kovasta paineesta, mutta harvapa puhuu opettajan puolesta.
Kuulostaapa tutulta. Ja minä en muistata vastaavista asioista yleensä kuin yhdelle oppilaalle kerrallaan. Viime vuonna oppilas mokasi kirjoittamalla neljässä tunnissa neljä esseetä, vaikka moneen kertaan puhuttiin, että tehtävänä on kaksi ja harjoiteltiin, että mitkä kaksi ottaisit näistä, jos tämä olisi SE koe.
Ymmärrän tunteesi hyvin, vaikka lukiolaisia en enää opetakaan, vaan "edellistä" tasoa. Kunpa muistaisin tuon toteamuksesi, ettei toisten puolesta voi elää, kun seuraavan kerran tuskailen lintsaamista, tunneilla nukkumista tai oppituntien häirintää, siitäkin huolimatta että olen koko taitorepertuaarini käynyt läpi. Joskus oppilas ei vaan ole vastaanottavainen, vaikka opettaja tekisi mitä.
Mutta sehän se sitten juuri kiukuttaakin, jos oppilaalla menee huonosti, kenen on syy: opettajan tietysti. Miksi ei ole opetettu...miksi ei ole neuvottu...
Saman huomasin muuten omien lasteni kanssa. En voi elää heidänkään puolestaan. Kyllä heidän on itse tehtävä kaikki yritykset ja erehdykset ja virheet ja opittava niistä.
Ohjeitten lukutaidottomuus on kyllä kamala riesa. Joka viikko laadin nettitehtävän, ja siihen mahdollisimman selkeän ohjeen + mallilauseen tai pari esimerkkiä. Ja joka viikko 1 - 3 kurssilaista käsittää väärin tai ei ole lukenut jotain kohtaa.
Fakta josta ei kannata hermostua. Väsyttääpi välillä :)
Levättyäni muistutan heitä tarkkaavaisuudesta...
Lähetä kommentti