perjantai 20. maaliskuuta 2009

Huuhaata


Minut on taas saatu houkuteltua johonkin huuhaahan. Millanin sivuilla oli linkki testiin, jossa saa kokeilla, kenen filosofin ja ajattelijan kanssa on eniten yhteistä. Testi on YLE:n sivuilla.

Tein testin jo jokin aika sitten, mutta en uskaltanut ilmaista, kenen kanssa ajatukseni olivat muka yhteneväiset, koska en tuntenut koko ihmisiä. Nyt olen vähän tehnyt tutkailuja ja voin paljastaa, että hämmästyksekseni joku buddhalainen mahayana-mestari Nagarjuna ajattelee 80-prosenttisesti minun tavallani. En jaksanut lukea sivuilta hänen ajatuksistaan ja filosofiastaan, mutta jos ne liittyvät sielunvaellukseen, niin en ole ainakaan sellaisen kannattaja.

Toinen henkilö oli Dietrich Bonheoffer, tulos 78%. Ihan mielelläni julistaudun hänen kannattajakseen, hän oli saksalainen pappi, joka vastusti natseja ja oli vastarintataistelija.
Kolmas "samoinajattelija" oli sveitsiläinen psykiatri Carl Gustaf Jung. Hän näytti olevan mm. sitä mieltä, että järjen korostaminen tieteellisen todellisuuskäsityksen myötä on johtanut ihmisen vieraantumiseen alitajuisista ja tiedostamattomista psyyken prosesseista. -Juu, kyllä tällainen ajattelu sopii minulle. Kaikkea ei aina tarvitse järkeillä ja selitellä ja todistella liikaa!

Kotimaisista henkilöistä olivat koneen mukaan Jukka Paarma ja Antti Tuuri lähinnä samoin ajattelevia. -Hyväksytään, viisaita miehiä, olen arvostanut aina kumpaakin. Mutta yllätyksekseni myös Ville Itälä oli listalla. Anteeksi kovasti, mutta häntä en ole oikein arvostanut, enkä nyt ihan menisi vannomaan, että samanlainen olisin. Mutta muistakaamme, tämähän olikin vain leikkiä.

Toisaalta, kyllä testi tietää: testin mukaan vieroksun eniten Anton Szandor LaVeyn ajatuksia. Ja oikeassa oli. Kun katsoin netistä, mikähän tyyppi se onkaan, niin satanisti oli. Hyvä, että tarkistin kaikki etukäteen ennen julkaisua. Jos tuollainen olisi ekaksi tullut, en olisi arvannut tätä kirjoitusta tehdä.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kuvaa ensin ihmettelin, mutta sitten tunsin hänet - tod. sopiva kuva!

Rouva Nordman kirjoitti...

Olipa kiinnostava juttu, minun täytyy nyt heti laukata tekemään tuo! Hyvää viikonloppua!

Anonyymi kirjoitti...

Jassoo, ja tällaiseen nyt täytyy minunkin rynnätä :)

Laitoin poikaystävän katsomaan vanhoja nauhoituksia, kun rynnin tietokoneelle.

Hauskoja nämä sananvahvistukset mulansfb :)

Millan kirjoitti...

Jassoo, sulla oli sitten ihan sama "inhokki" kuin mullakin, eli tuo satanistinryökäle. Ja Antti Tuurikin löytyi myös minun listalta :-)

Kirlah kirjoitti...

Annikki: niin, hän se vastaanottaa portin vieressä vieraat.

Vallaton ja Katilein: Olisi hauska lukea teidänkin tuloksia jos olette tehneet testin.

Millan: kai sieltä tulisivat kaikki mahdollisuudet, jos useamman kerran tekisi. Pitäisiköhän kokeillakin, tuleeko toisella kerralla sama tulos. En uskokaan, että osaisin laittaa enää täsmälleen samoihin kohtiin rastia.

Paivi kirjoitti...

Tämäpä oli mielenkiintoinen juttu. Muistan joskus tehneeni jonkin vastaavan, mutta en tulosta en enää muista.

Minullakin Dietrich Bonheoffer ja 78 %. Ja eniten vieroksuu Stalin (huh...).