Aatamin saunavihta ja Verenimijät

Viikonloppu vierähti etelän ihmeitä tarkastellessa. Olimme jo keväällä suunnitelleet, että kun käymme tyttären luona Nurmijärvellä, teemme sieltä käsin retken myös Hämeenlinnan seudulle, sillä Hämeenlinna on Suomessa niitä harvoja paikkoja, joissa en ole vielä käynyt. Nyt on sekin aukko sivistyksessä korjattu. Ja ehdottoman suositeltava ja onnistunut retki.
















Aloimme retken Hattulan Pyhän Ristin kirkosta. Minua kiinnosti kirkko erityisesti senkin takia, että olen lukioaikana ollut kesäisin oppaana Isonkyrön Vanhassa kirkossa, ja halusin vertailla näitä kahta. Molemmat kirkothan ovat keskiajalta. Tutkijat vain ovat viime aikoina muuttaneet kirkkojen rakennusajan parisataa vuotta myöhemmäksi kuin mitä ennen luultiin. Seinämaalaukset Hattulassa olivat värikkäämmät kuin Isossakyrössä. Tässä kuvassa pieni yksityiskohta: Aatamilla ja Eevalla on saunavihta viikunanlehden tilalla.

Hattulassa ei sitten ilmeisesti kukaan tarvitse rahaa eikä ruokaa, kun ei löytynyt pankkiautomaattia, eikä osunut ruokapaikkaa eikä kauppaa kohdalle. Tulipa vahingossa tiedoksi kuitenkin, että Mierolan siltakin siellä on olemassa, mutta mistään ei löytynyt keskustaa, lieneekö sellaista ollenkaan, ei ollut viittaakaan. Meille kävi vähän toisin kuin saksalaistuttavillemme taannoin. He kun eivät löytäneet Lahteen, kun joka viitassa luki vain Keskusta. No, saivatpa hämeenlinnalaiset meidän ruokarahamme.
















Hämeen linna kuten muutkin Suomen linnat ovat tutustumisen arvoiset. Yllätys sekin, että Hämeen linna, Hattulan vanha kirkko ja Turun linna ovat oppaan mukaan ainoat keskiaikaiset tiilistä rakennetut rakennukset, muut ovat harmaakivestä. Yhtään ei ympäristön eikä itse linnan tarvitse hävetä Ruotsin linnojen rinnalla, niin upeaa ja kaunista on. Sinne tuli juuri hääkansaakin, oli alkamassa häät.

Häpeäksi laskettaneen se, että vaikka linna on rakennettu puolustusta varten, ei sitä ole oikein puolustettu. Kaikkien sotien aikana ihmiset ovat joko lähteneet karkuun tai antautuneet. Mutta yksityiskohtana tiedoksi, että linnan viereen 1700-luvulla rakennetussa leipomossa on tuotettu yli 600 kiloa leipää päivässä.

















Vaikka olemme nähneet useita lasimuseoita, kävimme kuitenkin myös Riihimäen lasimuseossa, sillä sinne viitat veivät kuin itsestään. Vasta nyt luin tarkkaan ensimmäisen infotaulunkin, josta ilmeni, että lasin sulatus on keksitty jo 3500 vuotta e.Kr.

Lasimuseot ovat aina siitä mukavia, että vaikka katsottavaa on paljon, siellä on näytillä kauniita esineitä, joita katselee väsyneenäkin. Ihmistä kiinnostaa jostain syystä aina eniten se, mikä liippaa omaa elämää. Nytkin suurin osa ajasta vierähti tutkiessa niitä lasiesineitä, joita muisti ennen nähneensä käytössä ja muistellessa kenellä mitäkin oli nähnyt ja mitä oli itsellä ja mikä oli mennyt jo rikki ja missä tilanteessa. Vanhat esineet tuovat mieleen aina kaikkea muutakin aikaan liittyvää, kuten Viola-juustolasit tai kuvassa näkyvä Vuokko-kermapullo. Niitä oli käytössä vielä ainakin 60-luvulla.

Lasimuseossa oli parin lasitaiteilijan näyttelykin. Kuvassa Johannes Rantasalon näyttelystä Sula hulluus teos nimeltä Verenimijä. Verenimijöitä oli paikalla useitakin. Koko on iso, ne ovat yhtä isoja kuin ihminen kyykistyneenä. Lasistakin saa siis vaikka millaisia taideteoksia.
Tällaisissa nykytaiteen näyttelyissä kiinnostaa aina eniten se, miten ihmiset ovat keksineet epäonnistuneille töilleen mitä hulluimpia nimiä ja kokeilevat, menisikö se kaupaksi. Kuten nyt vaikkapa vähän länällään olevia pulloja ja niille laitettu nimi Taivastelijat.

Maailma on pieni. Ilmeni, että lasimuseon kassalla olevan tytön appiukolla on mökki lähellä meitä. Olen muuten lukenut jostain, että ei tarvitse ottaa kuin seitsemän ihmistä, niin heidän kauttaan saadaan linkki koko maailman ihmisiin. Aina joku tuntee jonkun, jonka joku toinen tietää jostain jne.