perjantai 11. heinäkuuta 2008

Lemmikkikaupan tytöt


Sain juuri luetuksi Anja Snellmanin kirjan Lemmikkikaupan tytöt. Joku sanoi minulle, että kaikkien opettajien pitäisi se ehdottomasti ja pakosti lukea.
Kirja tuo esiin seksibisneksen ja ihmiskaupan. Päästään siinä sivussa sivuamaan vähän muitakin aiheeseen liittyviä ongelmia.

Keskustelin myös jonkun toisen kanssa samaisesta kirjasta, ja tämä henkilö puolestaan oli sitä mieltä, että mitä hyödyttää meidän lukea ja tietää kaikista ongelmista, emmehän me voi kuitenkaan mitään tehdä. Tieto lisää vain tuskaa ja alkaa ahdistaa, kun ei itse voi suuresti vaikuttaa.

On ehkä niinkin. Mutta kasvattajien ja vanhempien on hyvä tietää näistä asioista, että osaa neuvoa ja varoittaa nuoria vaikkapa internetin deittipalstojen ja kuvagallerioiden vaaroista. Kaikki näyttää viattomalta, mutta pahimmillaan seuraukset voivat olla onnettomia.

Vanhempien kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota myös siihen, miten nuoret tytöt pukeutuvat nykyään. Vaatetus, joka sopii diskoiltaan tai viihdetaiteilijan esiintymispuvuksi ei välttämättä sovi tavalliseksi kouluasuksi. On omastakin pienestä koulustamme esimerkkejä, miten joidenkin tietynlaisten poikien on vaikea pitää näppinsä tytöstä erossa, jos tämä istuu rinnat melkein paljaina toisen silmien edessä. Itkua on tuherrettu kerran jos toisenkin.

Mutta kuten Anja Snellman alkusivulla siteeraa Sven Lindqvistiä:
Ei meiltä tietoa puutu.
Meiltä puuttuu rohkeutta
käsittää mitä tiedämme ja tehdä johtopäätökset.

4 kommenttia:

Kutrih kirjoitti...

Siis kertakaikkiaan toi nykyajan tyttöjen pukeutuminen! Välillä tekis mieli sanoa joillekin että käys kotona pistään vaatteet päälles ja tuu sitten takas kouluun. - Ja kun kaikilla ei taivas varjelkoon edes ole kroppaa siihen että niukka pukeutuminen näyttäisi mitenkään hyvältä, edes siellä diskoillassa. Napapaidan ja lantiohousujen välissä hyllyy sellaiset michelinrenkaat että yäks. Ja näillä sitten tepastellaan koulussa, voi hyvääpäivää.

Kutri kirjoitti...

Siis minähän toi äskeinen olin mutta kun sekoilin enter-nappulan kanssa ennenaikaisesti...

Annikki kirjoitti...

kirjassa tulee hyvin ilmi, miten meidän yhteiskunnassa tulee seksi vaan koko ajan esille, esim. Lindan elämässä - lapset kasvaa siihen, että koko ajan ja kaikkialla - ja naisen kuuluu miellyttää miestä - ja jos sitä huomioi ja torjuu, on seksivastainen - sitä ihmettelen minä

kirlah kirjoitti...

Vielä pukeutumisesta: Toissa talvena oli jopa niinkin, että lukion raskaana oleva tyttö piti napapaitaa ja melkein vielä loppuvaiheesssa raskautta maha rötkötti edessä housunkauluksen päällä. Eikä pelkästään tämä raskaudesta johtuva maha, vaan kaikki ylimääräiset sivuläskitkin.
Eihän se minua haitannut, eihän se minulle tehnyt kesää eikä talvea, mutta kun 20 asteen pakkasellakin kulki samoin ja takki auki. Eikä juuri auttanut vaikka terveydenhoitajaa myöten neuvottiin, että johan se kylmyys on vauvallekin vaarallista.