keskiviikko 23. heinäkuuta 2008

Koulumaailman kuvausta


Minkähän takia minä luulen aina, että kun olen opettaja, minun pakosti pitäisi lukea kaikki maailman kirjat, joissa vähänkään sivutaan koulua. Tai ulkomailla matkustaessa pitää aina kasata kaikkea materiaalia opetusta varten, ettei matkalaukkuun meinaa mahtua.

Minä tulin jo keväällä lukeneeksi Aino Kontulan, entisen biologian opettajan, kirjoittaman Ei eläinkokeita, käyttäkää mopoja. Kirja kertoo tämän päivän suuresta ongelmasta, laiminlyödyistä lapsista. Vaikkei missään sanottu, luulen että kirja perustuu omakohtaisiin kokemuksiin tällaisten lasten kanssa työskentelystä. Niin toden ja tutun tuntuinen kuvaus oli. Kontulan aiemman kirjan Rexi on homo ja opettajat on hullui on sanottukin olevan omakohtaisista kokemuksista ja uskon kaiken hyvin, on itselläkin sen verran tuota puolta tullut nähtyä.

Mutta kun lainasin kirjastosta Emilia Talan ja Kati Rajasaaren kirjan Sadistiope ja hulluhoitsu, en kestänytkään lukea sitä, alkoi ahdistaa. Liikaa koulujuttuja lomalla oli sentään todella liikaa. Vähän harpoin sieltä täältä, mutta minusta tuntuu, että tämä liioitellusti kirjoitettu kirja saattaa kolahtaa sellaiseen, joka ei ole niin paljon tekemisissä koulun kanssa. Kannattaa lukea, että vähän on jyvällä, mitä kaikkea nykyään koulussa tapahtuu.

Kiva kirja oli myös Anne Helttusen ja Pertti Leppäsen toimittama Terkut sulle – Nuorten kirjeitä kielestä ja identiteetistä. Tätäkin luin vain sieltä täältä. Kirjassa nuoret kirjoittivat kuviteltuja kirjeitä eri henkilöille annetuista aiheista. Kivoja, kypsiä ajatuksia, mutta kuten sanoin, alkoi tuntua liikaa työltä. Saattaa olla, että tämä kirja ei välttämättä kiinnosta henkilöitä, jotka eivät ole koulun kanssa tekemisissä.

Ja enhän minä olisi ruotsinope enkä mikään, jos en mainostaisi Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolaista. Kirjassa on otettu esiin kaikki ruotsalaisuudet, mitä voi olla olemassa. Kirja alkaa ylevästi, mutta loppuratkaisuun olin pettynyt. Tuttavien keskuudessa kirja on herättänyt mielipiteitä laidasta laitaan. Sitä rakastetaan mutta myös inhotaan.

Ruotsalaiset naiset ovat innostuneet kirjoittamaan dekkareita. Vaikka en dekkareita paljon luekaan, minunhan on aina katsottava ekaksi viimeinen sivu, onko päähenkilö hengissä. Vasta sitten jos hän on selvinnyt jännittävästä tilanteesta, kestän lukea loppuun. Nyt luin Helena von Zweigbergkin Kuka jäljelle jää. Taattua dekkaria, hämmästyttävän hyvin kirjailija osaa kuvata henkilöiden psykologisia reaktioita. Mutta tyhmiä roistoja olivat! Tämänkin kirjan luin ihan sen takia, että kirjailija sattui olemaan ruotsalainen, tavallaan virkani puolesta luin.

Ja laitetaan tähän nyt vielä yksi, todella mielenkiintoinen ja yllätyksiä täynnä oleva kirja, joka ei taatusti koske koulua tai ruotsalaisuutta: Sarah Watersin Silmänkääntäjä. Alku saattaa olla jonkun mielestä pitkäveteinen, itse olin luovuttaa muutaman kymmenen sivun jälkeen. Mutta tuttavani kehottivat vain jatkamaan. Ja takaan, että ei kannata jättää kesken, kirja on huiman yllätyksellinen. Sitä ei voi jättää kesken.

2 kommenttia:

Kutri kirjoitti...

Oi, Silmänkääntäjä on _loistava_ kirja! Rakastan sitä, kun juoni tekee äkkikäänteen, jossa itelle tulee sellainen olo kuin jalkojen alle lattiaan olis auennut salaluukku josta äkkiarvaamatta putoaa ihan muualle kuin oli odottanut. Ja Waters on ihan mestari siinä hommassa!

kirlah kirjoitti...

Näin on. Suosittelen kirjaa kovasti.