maanantai 28. heinäkuuta 2008

Kaikkea on tehty


Tänään kävin hammaslääkärillä, tulipahan yksi reikä umpeen. Kaikenlaista pientä vielä jäi, ja tilasin heti uuden ajan tarkastukseen, sen sain hyvin nopeasti - syyskuun puoliväliin! Jos en nyt olisi tilannut saman tien, olisi kuulemma myöhemmin voinut mennä tammikuulle asti, sillä syksystä lähtien täällä ei ole enää kuin yhtenä päivänä viikossa hammaslääkäri! Tähän saakka on ollut joka päivä kaksi hammaslääkäriä.

Minun oli tarkoitus samalla käydä hakemassa koululta Berliinin karttoja ja liikenneyhteyskarttoja, mutta unohdin. Mutta sainpahan uuden pyöräilylenkin. Tälle päivälle minä olen saanut jo näin ollen kymmenen kilometriä ihan oikeata arkiliikuntaa. Aika vähän kuitenkin, sillä muun ajan olen melkein vain istunut tietokoneen äärellä.

Koululla tapasin keittiötyöntekijän, jolla on loma vasta edessä päin. Kun häntä kuuntelin, oli hieman haikea olo, sillä itsellä kohta loppuu loma. Mutta kun oikein mietin, olen kuitenkin saanut tehdä kaikenlaista, mitä kesällä yleensäkin, on käynyt vieraita läheltä ja kaukaa, on itse käyty lähellä ja kaukana, on sentään kaksi kertaa uitukin!!! Puutarhasta saadaan jo satoakin, vaikka välillä näytti toivottomalta, olen saanut laiskotellakin ja melkein joka päivä olen voinut istua tietokoneen ääressäkin. Joten ei kun pakkaamaan matkalaukkua Saksan-matkaa varten.

4 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Meillä hammaslääkäriin ja yleensä lääkäriin olen päässyt tosi hyvin. Tiedä sitten paljonko tuohon on vaikuttanut se, että omalääkäri on samalla työterveyslääkäri. No, nyt systeemi kuulemma muuttuu. Eli oliko se elo- vai syyskuun alusta lääkärinajan voi varata vain tiistaisin klo 8-11! En ymmärrä miten ennen viitenä päivänä viikossa jonottaneet ihmiset mahdutetaan yhteen aamuun... Ehkäpä puhelinlinjoja ja vastaajia lisätään? Tai sitten toivotaan, etteivät ihmiset jaksa jonottaa ja menevät yksityiselle. Tosin, sitten on lähdettävä Jkylään - täällä ei ole yksityisiä.

Kutri kirjoitti...

Gute Reise und viel Spass!

Ape kirjoitti...

Hamppulääkärit ovat vaarallisia! Varo!

kirlah kirjoitti...

Villasukalle: En todella ymmärrä. Valtion verot sen kuin kasvavat, miksi ei ylimääräisiä rahoja suunnata terveydenhoitoon. Suomalaiset ovat liian kilttejä, emme osaa vaatia.

an Kutri: Vielen Dank!

Apelle: Ei suinkaan läheskään niin vaarallisia kuin kirurgit: Kaveriltakin halkaisi puukolla koko mahan!