torstai 3. heinäkuuta 2008

Lajituntemus automaattiseksi


Tutkaillessani kirjoista muutama päivä sitten julkaisemaani perhosta ihmettelin, miksi en tunne perhosia, vaikka biologia oli koulussa lempiaineitani. Ainoastaan nokkosperhosen ja sitruunaperhosen tiedän heti ne nähtyäni. Sitten muistin yhden syyn. Koulussa biologiankirjassa perhosluku oli aina kirjan lopussa. Ja juuri kun olisi päästy perhosiin, loppui lukukausi ja piti lähteä kesälomille. Niin jäivät perhoset opiskelematta.

Lajituntemus on nykyään heikkoa, monilla heikompaa kuin minulla. Ennen oppi väkisinkin ainakin tavallisimmat kasvit, kun niitä piti kerätä. Paitsi siskoni, jonka ei tarvinnut kerätä. Hänelle nimittäin keräsi poikakaverini (nykyinen mieheni) kaikenlaisia kasveja ja toi ne siskolleni aina minun luokse tulleessaan. Seuraus oli, että mieheni tuntee kaikki kasvit, sisareni ei montakaan.

Tämä lajituntemusasia nousi mieleeni myös nyt juhannuksen aikoihin, kun olimme kävelyllä 2½-vuotiaan Aatun kanssa. Mieheni, jonka polvet eivät kestä pitkää kävelyä, lähti määränpäähämme autolla. Kun poika sen näki, hänelle tuli kova hätä: ”Byääh, vaari vei mumman auton! Byääh!”
Poika tunsi kaikki muutkin ohimenevät autot, eikä erehtynyt edes silloin, kun vastaan tuli ihan samanlainen auto kuin isälläänkin on. Poika vain sanoi: ”Tuossa on samanlainen auto kuin isillä”. Isänsä sen sijaan luuli, että joku oli varastanut hänen autonsa, kun rekisterinumerokin alkoi samoin kuin hänen omansa.

Jos kerran noin pieni oppii erottamaan autot viimeistä piirtoa myöten yhtäläisyyksistä huolimatta, kannattaisi opettaa kaikki kasvit ja eläimetkin ihan oikeilla nimillä aivan pienestä pitäen. Näin ne opittaisiin ilman, että toinen huomaa, että tässä yritetään opetella jotain. Sen sijaan että sanoo: ”Tuossa on kukka” sanoisikin aina: ”Tämä on niittyleinikki, tuo on harakankello, tuolla lentää haukka”. Itsekin tunnen hyvin oikeastaan vain ne linnut, jotka minulle on aina sanottu nimeltä. Muut ovat vain lintuja samoin kuin kaikki autot, olivat ne mersuja tai peugeotteja ovat minulle vain erivärisiä autoja.

Ei kommentteja: