tiistai 16. joulukuuta 2008

Ties kuinka monta jouluateriaa


Jouluruokaa saa ennen joulua yleensä noin 5-6 kertaa. Joku sanoi, että hän ei viitsisi millään syödä niin monta kertaa jouluruokaa, mutta ei minua haittaa. Kaikki alkaa yleensä aina ensimmäisenä adventtina, kun seurakuntatalolla on lähetyslounas karjalanpaisteineen ja lanttulaatikoineen. Olemme käyneet siellä joka vuosi, se on meidän perheessä vähän niin kuin isänpäivälounaan korvike.

Usein on joissain pikkujouluissakin samanlaiset sapuskat, ja vielä viimeisellä kouluviikolla kunnan tarjoama jouluateria kunnan työntekijöille. Eilen minulta jäi kyllä väliin, sillä minun piti valita: mennäkö kimppajumppaan hallille vai jouluaterialle. Ja uskooko kukaan, jos sanon, että jumppa voitti!

Seuraava jouluruoka on jonain koulupäivänä, että oppilaatkin saavat. Se päivä oli tänään. Hyvä, etten eilen mennytkään aterialle, mihinkähän mahaan olisin kaiken ahtanut, kun nytkin teki tiukkaa. Tällaisilla aterioilla pitäisi olla lautasten tilalla pesuvadit, sillä osa sapuskoista tahtoo pursuta lautasen reunojen yli.

Luciakulkueeseen osallistuneet oppilaat tulivat kyselemään pizzakorttejaan, jotka olin heille luvannut. Olivat ajatelleet tänään mennä syömään ne palkkapizzat. Mutta kun huomasivat, että on hyvät ruuat koulullakin, menevätkin jonain toisena päivänä pizzalle. Minusta kiva huomata, että kyllä monet nuoretkin ymmärtävät vielä perinteisten ruokien päälle.

Saa nähdä, montako jouluruokaa vielä syödään ennen kuin on varsinainen joulu ja päästään oikein oikealle aaton jouluaterialle.

4 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Kyllä meilläkin oppilaat oikein odottavat jouluateriaa - se on huomenna ja minä pirulainen joudun istumaan lukion kokeen valvonnassa klo 12 asti... Onkohan sitä ruokaa enää jäljellä siinä vaiheessa?

isopeikko kirjoitti...

Eikös olekin hassu ongelma: liikaa syötävää :)

Rouva Nordman kirjoitti...

Äitiyslomalaisena minulla on tällä kertaa vain yksi jouluateria (jouluaattona kotona), mutta sitä odotankin sitten innolla ja ilolla.

Kirlah kirjoitti...

Kyllä jouluruoka ihan hyvää syötävää on. Lanttua ja nauristakin voisi minusta käyttää enemmänkin, mm. vokkeihin, ainakin itse laitan lanttua. Siinähän on makuakin, päinvastoin kuin jossain bambunvarsissa, jotka ovat ihan mauttomia.