perjantai 26. joulukuuta 2008

Talvea



Oikea valkea joulu oli, maisema ei voi enää tästä parantua. Joka paikka on kuin postikortista, todella harvoin saa sellaista enää kokea. Paksu lumi myös vaimentaa liikenteen ääniä. Jouluvieraat ihmettelivät, miten voi olla täysin hiljaista. Päin vastoin kuin kesällä. Silloin joskus ulkona istuessa ei välttämättä kuule edes toistensa puhetta liikenteen melulta. Päätien ja meidän välissä on pieni järvi, joten vesi kantaa äänet ihan kuin autot liikkuisivat korvan juuressa.

Sain joulupukilta jääveistosmuotteja, noin puoli metriä korkeita hahmoja. Ne ovat muovipusseja, joiden sisään laitetaan vettä ja jäädytetään ulkona. Vein pussin eilen aamulla lumelle. Ohjeessa sanottiin, että kun toinen puoli on jäätynyt, käännetään pussi, jotta kumpikin puoli jäätyy. Kääntelin koko päivän pussia puolelta toiselle, mutta aina kun päällimmäinen puoli oli jäätynyt, lunta vasten oleva puoli oli sulanut, vaikka pakkasta oli koko päivän 10 astetta. Nyt uskon, että Lapin-vaelluksilla lumi-iglu voi olla lämmin suoja. Laitoin lintuhahmon tänään vihdoin pakastimeen, saa nähdä, tuleeko siitä mitään.

Yllä olevat kuvat lähetettiin minulle tänään Iisalmesta. Toisessa kuvassa on kaksi aurinkoa, toisessa "renkaat" auringon ympärillä. Kyseessä on komea haloilmiö. Sellainen ilmiö syntyy, kun auringon tai kuun valo taittuu ja heijastuu ilmassa leijuvista jääkiteistä.

4 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Tuommoisen vasemmanpuolisen näköisen haloilmiön minäkin näin jouluaattona noin 15 km ennen Mikkeliä. Harmitti kun ei ollut kameraa mukana.

Katilein kirjoitti...

Ilmömäisiä kuvia :) Tuollaisesta jääpussiveistoksesta en ole ikinä kuullut. Raportoi, miten kävi. Minua naurattaa kovasti, kun kirjoitit laittaneesi sen pakastimeen. Kertoo Suomen talven alennustilasta...

kirlah kirjoitti...

Villasukka: Harmi, etten itse sattunut näkemään tuota ilmiötä, jos kerran Mikkelissäkin oli. Kuvat kannattaa klikata suuremmiksi, näkee sen oikean auringon puun takaa paremmin.

Katilein: Hih, minä taas naureskelin tuolle sinun kommenttisi alulle. Luin ekaksi vain kaksi ensimmäistä lausetta, pysähdyin ja naureskelin, että onko ilmeistä, että haloilmiöstä saadaan ilmiömäisiä jääveistoskuvia.

Villasukka kirjoitti...

Se ei ollut ihan Mikkelissä, tulin Jkylästä päin ja Mikkelin päällä oli paksu pilviverho. Pilviverhon laidalla paistoi aurinko ja se heijasti tuon halon vielä hieman etemmälle oikealle (Jkylään päin siis).
Olen nähnyt tämän, komeampana kerran aikaisemminkin, kovalla pakkasella Palokasta kotiin ajaessa muutama vuosi sitten.