Kiitos kukista

Oppilaat ovat hellyttäviä. Sain joulujuhlapäivänä (siis yönä) viereiset ihanat kukat. Meillä oli kirkossakäynnin jälkeen ja ennen auditorioon menoa yhteinen tilaisuus luokassa, jossa annoin jokaiselle joulukortin. Sen jälkeen toivotimme hyvää joulua, koska emme enää tapaisi yhteisesti juhlan jälkeen.

Kun olimme lähteneet luokasta, tuli yksi poikaoppilas luokseni, ja kävimme seuraavanlaisen keskustelun:

-Äiti käski ostaa sulle kukkia.
(Hiljaisuus, oppilas katsoo minua pää kallellaan).
-Jaaha..? sanon ja odotan.
(Hiljaisuus. Oppilas odottaa minun reagoivan vielä jotenkin).
-Oletko sinä autolla? oppilas kysyy vihdoin.
-Olen.
-No sittenhän sinä voit viedä ne sillä kotiin.
-??? ...tuota, missähän ne kukat on?
-Ne on tuolla alakerran aulassa.
(Oppilas katsoo ja odottaa).
-No voisitkohan sinä tuoda ne minulle?

Oppilas hakee kukat ja ojennettuaan odottaa kuin halatakseen. Halaamme keskellä käytävien oviaukkoa.

-Nämä ovat siis sinulta, totean.
-Tuota, on ne vähän niin kuin koko luokalta.
-Kiitos kiitos kovasti ja hyvää joulua.

Ei mikään ihme, että nuorilla menee sormi suuhun, missä ja milloin annetaan kukat tai lahjat, kun ei aikuisetkaan aina tiedä. Keväällä päättyneessä Comenius-projektissa oli outo tapa antaa lahjat aina jossain nurkasssa vaivihkaa. Koskaan ei tiedetty, milloin on jokin yhteinen tilaisuus, johon lahjat sopisi. Sitten kun tilaisuus tuli, lahjat olivatkin majapaikassa. Aina olisi hyvä olla ohjelmaan merkitty, milloin on jokin yhteinen tilaisuus, jolloin lahjanantaja voi tehdä omat johtopäätöksensä.

Huomasin nytkin, että eivät oppilaatkaan tienneet etukäteen, milloin meillä on yhteinen tilaisuus luokassa. Sitä paitsi se oli eri kohdassa kuin alun perin oli suunniteltu, koska ruokailu kesti aiottua kauemmin. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja hyvä lämmin hellä on mieli jokaisen.