Sain luetuksi Anna-Leena Härkösen kirjan Loppuunkäsitelty. Kirjailijan sisar on kuollut, ja kirjoittamalla tämän kirjan Härkönen työstää suruaan. Huomiotani kiinnitti parikin kohtaa. Eräs tuttava oli soittanut Härköselle ja kertonut nähneensä kuolleen kasvot sateella pisaroiden keskellä. Härkönen ei pitänyt tätä suurena ihmeenä, sillä ortodoksisessa uskonnossa kuulemma uskotaan, että kuollut henkilö ilmestyy tietyn ajan sisällä jollekin ei-läheiselle ihmiselle. ei kovin läheiselle siitä syystä, että tämä ei säikähtäisi.
Härkönen mainitsee useaankin otteeseen, kuinka hänellä on vahva tunne sisaren läheisyydestä, kuin tämä olisi ihan vieressä. Kolmen päivän kuluttua kuolemasta tämä tunne hävisi. Jälleen ortodoksit uskovat kuolleen sielun vaeltavan omaisten lähellä kolme päivää, minkä jälkeen lähtee pois.
Nykyihmiset säikähtävät tuollaisia puheita, sillä ihmiset mennä vouhkaavat ja hössöttävät, eivätkä pysähdy hiljentymään minkään asian äärelle. Minua myös hämmästyttää, miten kuolemaa pelätään yli kaiken. Itse en pidä noita tapauksia kovin ihmeellisinä tai outoina, sillä melkein kaikki, joiden hyvin läheinen ihminen on kuollut, kertovat samantapaisista kokemuksista. On myös paljon kirjallisuutta, joka valaisee tätä asiaa.
Nyt tuntuu kornilta alkaa puhua tässä yhteydessä kissasta, mutta minua hämmästytti taas jouluna näkyjä näkevä kissa. Jo kesällä kirjoitin samasta asiasta. Tällä kertaa samainen kissa makasi keittiön kaapin päällä sikiunessa. Yhtäkkiä se pomppasi pystyyn, katsoi silmät lautasen kokoisina jotain, pörhisti vähän turkkiaankin. Ja pian se alkoi kurottaa kaulaansa ja liikuttaa sieraimiaan haistellen. Ihan kuin siinä olisi seisonut joku, jota haistella, kuten kissoilla on tapana tehdä. Minä raukka vain en nähnyt mitään. Pian kissa rauhoittui, ei kai haissut seisoja millekään, ja heittäytyi uudelleen makuulle.
3 kommenttia:
Kuolemaa olen joutunut pienestä pitäen kokemaan, joten en osaa pelätä sitä. Sen sijaan pelkään ja ahdistun kaikesta mitä siihen liittyy: pakko järjestää miljoona erilaista asiaa, pakko toimia niin kuin on tapana, pakko huolehtia jäljelle jäävistä ihmisistä.
Uskon, että joillain ihmisillä ja ilmeisesti myös eläimillä saattaa olla herkkyyttä vaistota edesmenneitä tai heidän energioitaan. Vanhanaikaan tällaisia asioita ehdittiin varmasti miettiä enemmän.
Villasukka: Minulla taas on päin vastoin. Läheisistäni vain isovanhempani ovat kuolleet, enkä itse ole koskaan joutunut järjestämään hautajaisia. Mutta kuolemaa en mielestäni pelkää, olen jotenkin yrittänyt tehdä asiaa itselleni selväksi.
Katilein: Ihmisillä kyllä on herkkyyttä, sehän on selvä, en aseta sitä edes kyseenalaiseksi, mutta että eläimetkin.
Lähetä kommentti