sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Kierrättäkää


Ja taas oli pikkujoulut. Ja hyvä että oli. Onneksi joku sai minut viime viikolla jollain nimipäivillä ylipuhutuksi lähtemään. Kuka tuota pelkkää hernerokkasumua olisi viitsinyt koko illan ikkunasta katsoakaan. Yhdistyksen pikkujoulut pidettiin erään kollegan luona, ja kovin viihtyisää olikin. Ruokaa oli tilattu pitopalvelusta ja juomaa jostain muualta. Ja oli meillä oikein ohjelmaakin.

Esitimme itsellemme Tiernapojat ja pidimme tietokilpailuja. Minäkin pidin tietokilpailua Lucia-tietoudesta. Luulin, että kaikkihan nyt Lucian historian tuntevat, koska joka vuosi höpisemme juhlassa niitä samoja asioita, mutta yllättävän vaikeiksi osoittautuivat kysymykset. Eräs kollega esitti hulvattoman hauskan itse tekemänsä monologin siivoojan arjesta. Joku luki jostain Ilmari Kiannon kirjasta vanhan pariskunnan joulunvietosta. Siinä pariskunta miettii jouluaattona, huvittaako itseään vai ei: sytyttääkö öljylamppu vai keittääkö peräti kahvit. Taisivat muistaakseni heittäytyä niin hulvattomiksi, että tekivät molempaa. Olisikohan tässä jotain opittavaa meille nykyajan ihmisille?

Mutta jos omatunto oli jotain alkanut kolkuttaa nykyajan tuhlauksesta ja yltäkylläisyydestä, laantui se kolkutus viimein, kun tuli lahjojen jakamisen vuoro. Olemme jo parina vuonna päättäneet, että mitään uutta ei kukaan saa ostaa pikkujoululahjaksi, vaan juhlaan on tuotava jotain kierrätystavaraa tai tarpeetonta tai jotain itse tehtyä. Ja kas kummaa, miten paljon ihmisten nurkissa on itselle tarpeettomaksi käynyttä roipetta. Ja jos saatu lahja ei miellytä, sen voi laittaa aina kierrätykseen seuraavana pikkujouluna.

Ja ihmettä on aina se, miten joku on katsellut jotain tavaraansa usean vuoden, tuo sen pikkujouluun, ja joku toinen avaa paketin ja vie ihastuneena uuden tavaran taas nurkkiinsa katseltavaksi. Hauskempia lahjoja nämä ovat kuin suoraan kaupasta haetut, varsinkin kun tietää, että ei ole enää näiden takia tuhlattu yhtään luonnonvaroja. Samanlaista tavaraa sieltä olisi paketista silti löytynyt.

Itse sain pienen lapionterän, jota voi käyttää puutarhalapiona. Mies tekee siihen puusta varren, ja annamme sen seuraavalla kerralla 3-vuotiaalle Aatu-pojalle tuliaisiksi. En malta olla mainitsematta, että pojalle on jo pieni sahakin odottamassa. Käydessämme syksyllä tyttären puolivalmista taloa katsomassa, olivat työmiehet heittäneet melko uuden pikkusahan pöpelikköön, sahasta kun oli katkennut muovinen kahva. Mies keräsi sahan talteen, teki puusta hyvän kahvan, ja niin on saha odottamassa pikkumiehen kasvamista.

Yöllä tilasimme ison taksin hakemaan meidät kekkereistä pois. Mutta niin on Suomenmaassa asiat menneet hyvään suuntaan, että kolme kertaa piti soittaa, ennen kuin taksi tuli. Asiat hoituisivat hyvin, jos saisi suoraan soittaa tutuille takseille, mutta kun kaikki pitää toimittaa keskitetysti ympäri Suomea jonkin keskuksen kautta, saimme nytkin odottaa valehtelematta tunnin ja viisitoista minuuttia!

2 kommenttia:

Isopeikko kirjoitti...

Mitenköhän lentomatkoja voisi kierrättää? Olisi mukava käydä kaukomaassa joskus katsomassa. Kävellen ei kuitenkaan jaksa kauas :)

kirlah kirjoitti...

Eiköhän helpointa ole kierrättää lentokoneita ampumalla ne avaruuteen ja kierrättää ympäri maapalloa.

Ja jos itse istuisi koneen kyytiin, eikö olisi kierrätystä parhaimmillaan, kun näin kierrätettynä näkisi kaikki maat samalla kertaa, ellei joku kieräyttäisi koneesta alas.