perjantai 10. lokakuuta 2008

Palanein suin


Minä aina luulen, että kouluelämässä ei voi tapahtua mitään uutta, että olen jo kaiken nähnyt ja kokenut. Mutta niinpä vain tänään yläasteen pari poikaa oli keksinyt uuden jekun. Ensi keskiviikkona on yhden yläasteen luokan vanhempainilta, ja kyseisen luokan oppilaat olivat leiponeet pullia illalla tarjottavaksi. Pojat olivat laittaneet pulliin cayenne-pippuria, minkä takia pari ihmistä poltti jo suunsa oikein kunnolla.

Kuulostaa äkkiseltään harmittomalta huvilta, mutta pippuriset pullat oli laitettu muiden pullien sekaan, joten koko leipomus menee nyt hukkaan. Kauhistuttaa, että jos pullat olisivat joutuneet todella vanhempainiltaan. Siellä olisivat vanhemmat istuneet palanein suin, tuskin olisi yhteistyö sujunut ongelmitta.
Pojat olivat luulleet, että heidän tarvitsee maksaa vain omat sotkemansa pullat. Mutta koska on ruletin tapaista arvontaa, kuka saa pippuripullan, tilaisuuteen joudutaan tilaamaan pullat keskuskeittiöltä. Pojilta loksahti suu auki, kun kuulivat että he joutuvat maksamaan koko satsin.

3 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Törppö juttu. Vastuuta kuuluu oppia kantamaan, joten ihan hyvä että joutuvat maksamaan kaiken. Erittäin ajattelematon pila.

Ei tämä mikään puolustus ole, mutta psykaa lukeneena huomautan että ihmisaivoista viimeisenä kehittyy se osa joka auttaa meitä ajattelemaan ennalta tekojen seurauksia. Aivomme saavuttavat täyden mittansa ja kukoistuksensa vasta noin 25 vuoden iässä.

Rouva Nordman kirjoitti...

No jo on törkeää pilantekoa, vaikka varmaan kyse on ajattelemattomuudesta ja hetken mielijohteesta. Ihan oikein pojille, että maksavat töllöilystään!

Kirlah kirjoitti...

Mitä aivojen kehittymiseen tulee, tuo jatkuva kehittyminen selittäneekin sitten sen, miten koulussa tuskailin aina seos- ja liuoslaskujen kanssa. En koskaan oppinut niitä käsittämään.

Kun tyttäreni sitten omissa opinnoissaan tuskaili samojen laskujen kanssa ja toi minulle näytille niitä (äidit kun osaavat kaiken), luin ensin ohjeen ja säännöt, ja voi ihmettä! Minähän ymmärsin ne ongelmitta! Minusta tämä oli tosi suuri ihme. Eli aivot todellakin kehittyvät pitkälle aikuisikään myös oikeasti eikä vain psykologian kirjoissa. Miksi tällaisia tosiasioita ei koskaan oteta huomioon opetusta ja kouluoloja suunniteltaessa.