Vain me ahkerat saksanlukijat

Miksihän oppilaat tulevat uusintakokeeseen, jos eivät ole kerran lukeneet. Eilen oli uusintakuulustelu ja iso liuta kakkoslaisia oli taas ilmoittautunut kokeeseen. Joku tarvitsisi kuulemma seiskan, että numero pysyisi edes jonkinlaisena. No, miksi ei ollut sitten lukenut. Nelosta pukkaa vain. Eli uusintakokeet menevät yleensä aina huonommin kuin varsinainen koe. Oppilaat ovat unohtaneet senkin, mitä joskus ovat osanneet.

Eräskin oli saanut varsinaisesta kokeesta 4- ja nyt tuli 4 ja miinuksia olisi voinut vetää vaikka kolmekin perään. Kun kysyin lukemisesta, oppilas vain naureskeli, ettei nyt oikein kerennyt avatakaan kirjaa! Turhaan olin siis taas tehnyt kokeen ja luin niitä aamupäivällä. Mieluummin olisin mennyt vaikka pyörälenkille silläkin aikaa.

Kun menin iltapäivällä kouluun, ei missään näkynyt ketään. Ihan tyhjä koulu. Yläastelaiset olivat alkaneet auditoriossa vappujuhlan. Lukio ei onneksi ottanut osaa, joten hiippailin luokkaan omia tuntejani pitämään.

Etäopetustakin oli kaksi tuntia. Jostain syystä dokumenttikamera ei suostunut näyttämään toiselle paikkakunnalle mitään, väitti vain jotain inputista ja outputista. Sille nyt ei paljain käsin voitu tehdä mitään, joten käänsin meitä kuvaavan kameran tauluun päin, että kirjoitan taululle. Jostain syystä se näytti niin himmeää kuvaa, että oppilaat sanoivat minun näyttävän haamulta. No, käänsimme koko television, että saimme pitää asetuksen, joka kuvaa minua ja oppilasta. Sainhan minä viedyksi koko ohjelman läpi, mutta kohina koneissa oli aivan mahdoton.

En tiedä, miten jatkossa onnistuu etäopetus, jos laitteet alkavat reistailla. Ja etäopetus lisääntyy. Itse saan jatkaa tämän porukan kanssa. Tätä herkkua on luvassa myös muihinkin aineisiin, mm. matematiikkaan ja kemiaan. Kemianopettaja oli vihainen, sillä kemiahan on kokeellinen aine, ja on hankalaa näyttää kokeita laitteiden kautta.

Aivan, mutta ei meiltä kieltenopettajiltakaan kysytty, sopiiko etäopetus ollenkaan kieliin. Ääntäminen vaatii ponnistuksia ja silti ei meinaa saada selvää toisen sanomisesta. Keskusteluharjoitukset ovat aika hankalia koneen kautta. Oppilaat joutuvat koko ajan pyytämään toisiaan toistamaan. Kone kuljettaa vielä nykyäänkin ääntä vähän viiveellä ja sotkee puheen, jos vähänkin puhut yhtaikaa toisen kanssa.

Monista asioista on joutunut luopumaan koneiden takia. Teoriassa on mahdollista näyttää myös videoita ja tietokoneelta juttuja, mutta me venäjänopen kanssa ei ainakaan olla onnistuttu saamaan näitä joka vempelettä toimimaan. Ja kukaan ei edes tiedä, mistä niin viisaita ihmisiä olisi saatavilla, että kaikki lähtisi rullaamaan. Jospa nyt rupeaa tapahtumaan jotain, kun muutkin opet joutuvat pyörittämään tätä systeemiä.

Kaksituntisen koneiden kanssa taistelun jälkeen lähdimme neljältä kotiin, ja koko koulu oli niin hiljainen, että epäilen, oliko siellä koko päivänä muita ollutkaan kuin me saksanopiskelijat.

Yksi tavallinen päivä

Tänään alkoi koulu heti ykkösen kaksoistunnilla englantia, sillä englannin opettaja on koko viikon Puolassa Comenius-projektin loppukokouksessa. Heti kun oppilaat näkivät, että ei ole oma opettaja, arvelivat, että tuo ei kumminkaan mitään englannista ymmärrä ja osa otti suosista kännykkänsä esiin ruvetakseen sillä kirjoittelemaan.

En suostunut muuhun kuin annetun ohjelman läpiviemiseen. Yksi tuli puoli tuntia myöhässä tukka pörrössä ja silmät vielä melkein ummessa. Olen luullut, että kyseinen tyyppi myöhästelee vain minun tunneiltani, mutta näyttää olevan hänellä totuttu tapa.

Saatiinhan me paritehtävät tehdyiksi, kotiläksyt tarkastetuiksi ja kuuntelukin sopivasti loppuun, kunnes musiikinopettaja ilmoitti toisen tunnin alussa, että kaikki kuorolaiset kuoroharjoituksiin. Puolet luokasta hyppäsi ylös ja painui ovesta pihalle. Epäilin ensin, että tahallaan ovat koko seuraavan tunnin poissa, mutta hämmästyksekseni huomasin, että vielä minun omiltakin tunneilta oli ihmisiä musiikkia harjoittelemassa. En kysynyt, mihin nyt harjoitellaan, ihmettelin vaan.

Tänään meni mukavasti sikäli, että jo kahdelta olin pitänyt omat tuntini juuri siksi, että englannin ope oli poissa. Näin ollen kakkoselle oli annettu englannista omatoimista hommaa, jonka he voivat tehdä milloin vain, ja minä sain pitää englannin paikalla omia saksan tunteja. Ei tarvinnutkaan kärvistellä neljään.

Comenius-projekti on siis lopuillaan. Vielä toukokuun puolivälissä lähtee historianopettaja kolmen oppilaan kanssa Turkkiin. Matkaan lähtee sellaisia oppilaita, jotka eivät vielä ole päässeet Comenius-matkalle ja jotka ovat tehneet ahkerimmin talven mittaan projektia. Meillähän on muuten lopputyönä valmistumassa video oppilaiden koulupäivästä, tapahtumista, traditioista jne. Tämä työ on kuitenkin ollut enemmänkin englanninopen heiniä.

Valokuvatorstain 87. haaste: kotimainen

Valokuvatorstain 87. haaste on tällä kertaa kotimainen.

Tämä on taatusti kotimaista, omassa maassa kasvatettua perunaa. Meinasin ottaa kuvan koko ateriasta, mutta se on jo syöty.
Oli nimittäin taatusti kotimainen koko ateria: Itse kasvatettuja perunoita, punajuuret, itsetehdyt lihapullat, omaa sipulia siinä, itse kerätyistä tateista kastike, puolukat, pakastimesta löytyi vielä jouluista porkkanalaatikkoa, tietysti omista porkkanoista. Salaattiainekset on kyllä kaupasta ostettu, samoin salaattikastike, mutta kotimaisia. Jälkiruokana itsekerätyistä mustikoista kiisseli. Voiko kotimaisempaa olla!

Vuorosanat sekaisin

Kun kerran koulussa ei järin ihmeitä tapahdu, kerronpa lapsenlapseni Aatun sanomisia. Hän on nyt kohta 2½-vuotias.
Aatu lähti äitinsä kanssa Eevin 2-vuotissynttäreille. Äiti antoi Aatulle paketin ja neuvoi: "Anna paketti Eeville ja sano: Paljon onnea. Sitten Eevi sanoo: Kiitos."

Koko automatkan Aatu oli hokenut: Minä annan lahjan ja tanon paljon onnea ja titten Eevi tanoo kiitos.
Perillä kumpikin lapsi oli seissyt vastakkain sanomatta mitään ja lopulta Aatu oli heittänyt lahjan lattialle. Äitinsä kysyttyä, mitä pitikään sanoa, Aatu oli vastannut: kiitos. Menivät hieman vuorosanat sekaisin.

Kotimatkalla Aatu oli koko ajan höpöttänyt: Minä annoin lahjan ja tanoin: Paljon onnea ja Eevi tanoi: Kiitos.

Hautukoot tulisessa pätsissä

Onko joustava ihminen erinomainen ihminen? -Ei.
Onko kirjaimellisesti kaiken ottava ja tekevä erinomainen? -Ei.
Eli teki niin tai näin, aina on jollain sanomista jostain!

Tiistaina lopetin kakkosen saksan tunnin jo kymmentä vaille puoli viisi, vaikka puolelta vasta olisi tunti oikeasti loppunut. Tähän oli päteviä syitäkin vaikka kuinka monta:
-maanantaina oli kuunteluohjelma niin pitkä, että meillä venyi tunti ainakin viisi minuuttia yliaikaa.
-Olimme paahtaneet samojen oppilaiden kanssa jo neljä tuntia yhteen menoon ja sitä paitsi ahkerasti. Minultakin meinasi jo henki loppua.
-Syksyllä Saksassa ollut oppilas oli alkutunnin rästiin jääneessä biologian kokeessa. Häneltä jäi näin ollen alkutunnilla opettamani passiivi kuulematta, ja ajattelin käyttää tuon kymmenminuuttisen oppilaan neuvomiseen - niin kuin käytinkin.

Tähän asti kaikki menikin hyvin, mutta kun tänään tulin viimeiseltä tunnilta, oli matikanope jo sormi pystyssä ojentamassa minua: Ei niin saa tehdä! Olet kuulemma päästänyt oppilaat liian aikaisin tunnilta pois! Masentavaa tuollainen.

Oppilaat olivat alkaneet kärttää matikantunnilta aiemmin poispääsyä sillä verukkeella, että minäkin olin päästänyt. Kun saksaa lukemattomat oppilat sen kuulivat, oli kuulemma mouruaminen ollut entistä kiivaampaa, että heidänkijn pitää joskus päästä aiemmin.

No, olkoon viimeinen kerta kun missään joustetaan, kitukoot tulevissa toukokuun helteissä pienessä luokassa, jossa ilmastointi ei kulje ja aurinko oikein kärventää iltapäivällä suoraan sisään hautoen luokan tuliseksi pätsiksi.

Kaikenlaisia vikoja

Minussa on kuulemma vika. Näin väittävät oppilaat. Selitän kuulemma liian tarkkaan ja liian paljon kirjan ulkopuolelta.
No, en tiedä onko tuo vika paha vai hyvä asia. Jonkun mielestä on hyvä, että tarkennan, jos vaikkapa tekstissä tulee vastaan sana kunta "en kommun". Jos ei asiasta ole ollut mitään puhetta, kirjoittaa joku jo heti seuraavassa aineessa: en solkommun, kun tarkoitetaan aurinkokuntaa, pitäisi siis olla ett solsystem. Näin on nimittäin joskus jollekin käynyt, ja kyllä minä ainakin silloin sain kuulla kunniani: "Miksi ei opeteta..."
No, heikoille oppilaille tietysti riittää konkreettiset ja lähipiirin asiat, mutta jotkut tarvitsevat haasteellisempaa tietoa.

Tämä vika nyt tuli vain mieleeni, kun eräs kollega kertoi, miten yksi tunti meni siihen, kun hän innostui venäjän tunnilla selittämään Euroopan pääkaupungit ja joet ja mitä kaikkea. Eikö se viasta käy tuokin. Tai jonkun toisen tunti hujahtaa mukavasti opettajan kertoillessa nuoruuden hairahduksistaan.

No mutta päästiinpä taas kuitenkin saksan etätunnilla ihmettelemään ihmisten sukupuolielimiä. Asiana oli saksan adjektiiveja, mm. paksu: dick. Tietysti taas joku keksi, että on hävyttömämpää sanoa jollekin: dick kuin Speck. Tuo viimemainittu tarkoittaa läskiä, mutta voidaan käyttää myös haukkumasanana lihavasta ihmisestä. Minä tietysti taas tapani mukaan tipahdin kärryiltä, en edes perälaudasta pitänyt enää kiinni.

Olin joskus kuullut, että englannin kielessä etunimi Dick on alkanut merkitä miehen sukuelintä samaan tapaan kuin meillä Jorma, mutta se oli päässyt unohtumaan. No, en tiedä, mihin tuotakin tietoa tarvitsisin, kun ei parane kuitenkaan mennä ihmisiä ulkomailla sormella osoittelemaan. Vähän sama juttu kuin ennen nuorena opiskeluaikana Ruotsissa innolla opeteltiin ruotsalaisten nuorten kanssa hävyttömiä sanoja. Koskaan minulla ei kuitenkaan ole ollut niille mitään käyttöä, ei ensimmäisellekään.

Jännä muuten huomata miten aika on muuttunut oppikirjoissakin. Ennen ei epäsäännöllisiä verbejä opeteltaessa missään ollut sellaisia sanoja kuin scheissen (paskantaa) tai saufen (ryypätä), jotka ovat epäsäännöllisiä. Nyt ne komeilevat kirjojen sivuilla ja oppilaiden oikein punakynällä ympyröiminä.

Liian hyviä numeroita

Kakkosen oppilaat hekottelivat jo perjantaina tyytyväisinä. Luulin, että oli tulossa nuorisotalolle disko, niin onnelliselta ne näyttivät. Epäluuloisen luonteeni mukaisesti aloin kuitenkin jo miettiä, mitä iloisten hymyjen takana onkaan. Ja selvisihän se. Perjantaina oppilaat saivat jaksotulosteet, jossa kaikki ruotsinnumerot olivat päin prinkkalaa.

Olin jo viime viikolla kiukutellut koneen kanssa, ties minne osa numeroista oli hävinnyt. Olin pyyhkinyt kaikki tänä vuonna antamani ruotsinnumerot pois ja syöttänyt uudet. En ollut kuitenkaan jostain syystä painanut nappia, jossa lukee: toimeenpane arviointi. Näin ollen viimeiseen sarakkeeseen oli jäänyt entisiä numeroita ja tietysti liian hyviä numeroita. Eihän minulla mitään hyviä numeroita vastaan ole, kunhan ne tulevat ansaitusti.

Tänään oli kolme tuntia Moodle-koulutusta klo 12-15. Olin antanut valinnaisruotsin porukalle lyhyitä viestinnällisiä kirjoitustehtäviä ja ajattelin, että heille voi jäädä tunnista luppoaikaakin. Kun sitten klo 15 menin pitämään saksan tuntia samoille oppilaille ja pyysin saada jo tarkastettavaksi kirjoitukset, eivät olleet saaneet kuin pari lausetta paperille. Mihin ne raukat ovat haaskanneet koko tunnin! Eivät edes kiitettävät oppilaat olleet saaneet oikein mitään aikaseksi. Teki mieli kehottaa harkitsemaan ammattia, jossa pomon on oltava koko ajan vahtimassa ja hengittämässä niskaan.

Kiva kiva taas

Kun on valinnaiskielen opettaja, tarkoittaa se sitä, että tunnit on sijoitettu tavallisesti päivän reunatunneiksi. Nytkin pääsin vasta puoli viisi kotiin. Ja kun minulla on ensin klo 13-15 ruotsia, sitten 15-16.30 saksaa samoille oppilaille, ei ihme, jos oppilaat ovat ihan pyörryksissä ja sekaisin. Eivät kyllä niin nukuksissa kuin yleensä joulun tienoilla pimeimpään aikaan. Silloin kun kahdeksasta puoli viiteen kuppaa koululla, tietää todella töitä tehneensä. Patja saisi olla valmiina, ettei yöksikään tarvitsisi laitoksesta poistua.

Tänään etsimme tietokoneluokassa ruotsin valinnaistunnilla tietoja ruotsalaisista juhlapäivistä internetistä. Muuten mukava, mutta koneista ei toiminut monikaan. Luokassa on periaatteessa 12 konetta, joista nykyään vain puolet toimii, kiva kiva taas. Ripottelin oppilaat ympäri taloa eri tietokoneille ja juoksin kuin aropupu kunkin luona. Saahan siinä liikuntaa, mutta olisi minulle riittänyt pelkkä iltaulkoilukin luonnossa.

Paikallisradiossa on pyörinyt monta vuotta eri yläasteen oppilaiden Tiiä häntä -tietokilpailu. Parin ohjelman radiointi oli meidän koululla tänään. Tapasimme opettajia ympäristökuntien kouluista ja kyllä on heikonlainen tulevaisuus monissa lukioissa. Viiden vuoden sisällä tulee oppilasmäärä romahtamaan aivan huimasti, enemmän kuin on ennakkoon ennustettu. Monissa kouluissa tuntui tilanne olevan paljon huonompi kuin meillä. Joku on saanut jo kuulemma kenkääkin, ei onneksi vielä meillä.

Kielipainotteinen tutkintomme

Kakkoset ovat jo valinneet ensi vuoden kurssinsa. Ongelman tuottaa yhä edelleenkin se, että jos haluaa kirjoittaa kaksi pitkää A-kieltä, kuten meillä tavallisesti saksa ja englanti, on ne kirjoitettava samana päivänä. Näin ollen toinen on kirjoitettava jo syksyllä, jolloin ei ole ehditty käydä edes kaikkia tarjolla olevia kursseja läpi. Vielä olisi siis kirveellä töitä ja uudistettavaa ylioppilastutkinnossa ja lukion ainevalikoimassa.

Opettaja-lehdessä oli kysely, mitä ajattelemme siitä, että ruotsi ei ole enää aivan pakollinen kirjoitettava ylioppilaskirjoituksissa. Minusta se on vain hyvä asia. Olin ihmetellyt jo omilta lukioajoiltani lähtien, miten kielipainotteinen Suomen ylioppilastutkinto oli. Oppilas saattoi kirjoittaa vaikkapa viisi kieltä ja vain yhden muun aineen! Oppilaalla saattoi olla tällainen todistus: äidinkieli, englanti, ruotsi, saksa, venäjä ja matematiikka. Jos matikan sijaan valitsikin reaalin, oli vielä valtava valinnan mahdollisuus eri aineiden välillä. Nyt on sentään saatu jotain järkeä kirjoituksiin.

Elleivät kaikki vielä tiedä nykyisestä järjestelmästä, tässä lyhyesti: Oppilaan on kirjoitettava vähintään neljä pakollista ainetta. Äidinkieli on kaikille pakollinen. Kolme muuta pakollista ainetta valitaan seuraavista neljästä: ruotsi, englanti (tai jokin muu pitkä kieli), matematiikka ja reaali. Jokaisen näiden ryhmän sisällä on vielä monia valinnan mahdollisuuksia. Ylärajaa kirjoitettavien aineiden määrässä ei ole.

Kielipainotteisuudesta johtuen minulla on ollut oppilaita, jotka ovat tosi hyviä kielissä, mutta jotka eivät ole valitettavasti sitten juuri muusta mitään tienneetkään. Onko sellaisella oppilaalla mitään käyttöä kielille, jos ei ole mitään sanottavaa? Reaaliaineet olisi tärkeää lukea hyvin osatakseen keskustella osaamillaan kielillä.

Sahaan ilmeisesti omaa oksaani, mutta minusta olisi järkevää tehdä ruotsi venäjän kanssa valinnaiseksi yläasteella. Ajattelen lähinnä niitä heikompia, joilla todella on hankaluuksia kielen kanssa. Olisi tärkeää osata edes yksi vieras kieli hyvin kuin monta huonosti tai ei ollenkaan. Lukiossa ruotsin pitäisin edelleenkin pakollisena, sitä tarvitaan kuitenkin sen verran paljon työelämässä. Pitäisi vain uskaltaa muuttaa systeemeitä nopeampaa tahtia. Tilannehan työmarkkinoillakin on nykyään ihan erilainen kuin vaikkapa aloittaessani opettajanurani.

Kalliiksi tulevat muutokset, sanoo joku. Tietysti se maksaa, mutta maksaa sekin, että kaikille opetetaan yläasteella kaikkea, ja opit ovat valuneet oppilaan niskasta kuin vesi hanhen selästä. Moni joutuu kuitenkin ottamaan ruotsin opin aikuisena muualta, kun ei ymmärtänyt sitä koulussa lukea.

Tässä jotenkin keikutaan

Kokeet on korjattu ja viimeinen jakso on saatu alkamaan. Minulla on alkanut nyt oikein helppo jakso. Ykkösen etäopetussaksa jatkuu, kakkosella alkaa taas saksa ja kakkosella alkaa myös valinnainen puhe- ja kirjoituskurssi. Helppo jakso siinä mielessä, että ei ole enää pakollisia kursseja, joilla saattaa istua joskus vastentahtoisiakin ihmisiä.

Laitoin tänään ruotsin arvosanoja koneelle, mutta kyllä koneista on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ensinnäkin joka kurssilta puuttui koneelta ihmisten nimiä, ja niitä ei opettaja voi sinne noin vain lisätä, aina pitää vaivata rehtoria erikseen. En tiedä mihin ne nimet on sieltä tippuneet. Sitten kun meinasin ruveta laittamaan viidennen kurssin numeroita, rivi olikin jo täynnä. Kone oli jo laittanut sinne numerot!! Eli ne oli kai neljännen kurssin numeroita, mutta kun vertasin omiin muistiinpanoihini, eivät ne niitäkään olleet.

Katsoin, oliko oppilailla kolmoskurssin numeroita - ei ollut mitään!! Mihin lie hävinneet. Olen minä joka jakson jälkeen numerot antanut, eikä kukaan ole valittanut puuttuvistakaan. Tällaista on ylistetty tietokoneaika. Muuten mukavaa, mutta kun aina saa tehdä kaksinkertaisen työn. Jos ne olisi alunperinkin laitettu vain käsin todistuksiin, olisivat ne siellä vielä tänäkin päivänä.

Rehtori on yrittänyt raapia meille kieltenopettajille tunteja ensi vuodeksi. Tunnit romahtavat nyt rutkasti, sillä sekä kasille että seiskalle tulee vain yksi luokka enää. Lisäksi valinnaisen saksan tunteja yhdistellään niin, että minulla voi olla ensi vuonna kolmenlaista eri saksaa lukeneita samassa ryhmässä. Joudumme venäjänopettajan kanssa ottamaan myös yläasteen äidinkieltä monta kurssia, eli jaamme keskenämme kaikki yläasteen äidinkielen tunnit puolen vuoden ajan, sillä äidinkielenopettaja on äitiyslomalla jouluun saakka. Tällä kertaa meidän onnemme. Silti minulla jää opetusvelvollisuus vähän vajaaksi. Venäjän ope joutuu haalimaan tunteja myös Mikkelistä. Yksi kieltenope joutuu ottamaan myös terveystiedon tunteja. Mutta vuosi nyt kumminkin jotenkin keikutaan eteenpäin.

Mitä tarkoittaa vapaapäivä

Lapsena minusta ei mikään ollut hauskempaa kuin pitää luokkatovereilleni ja sisarilleni koulua. Minä itse olin tietysti aina opettaja. Opetin mm, että suurimmat taivaankappaleet ovat aurinko, kuu ja pilvet. Neuvoin myös, että tärkeimmät ja suurimmat kaupungit ovat Vaasa, Isokyrö ja Seinäjoki. Helsinkikin on kaupunki, mutta se on niin kaukana, ettei sitä tarvitse välttämättä muistaa. Ihaninta oli pitää kokeita tai kirjoituttaa aineita ja korjata niitä sinipunakynällä.

Juuri tänään tulivat mieleeni nuo ajat, jolloin olen tästä työstä nauttinut ihan sydämeni pohjasta. Opetus on kyllä vieläkin melkein yhtä kivaa, mutta mihin on kadonnut into korjata kokeita?
Ainakin muutama syy tulee heti mieleeni. Se ei ole enää vapaaehtoista eikä leikkiä. Toinen syy on se, että kaikesta yrityksestä huolimatta kaikki eivät ole oppineet kaikkea. Olisi aivan ihanteellista korjata vain kokeita, joihin ei tarvitsisi juurikaan kynällä kajota. On masentavaa, kun paperi toisensa jälkeen todistaa: tuokin on niille vielä epäselvää ja tuo ja tuo...

Kolmas syy innon häviämiseen on se, että kokeita saa korjata kaikki viikonloput ja illat. Miten usein olenkaan haaveillut ammatista, jossa painettuani työpaikan oven kiinni ei tarvitsisi enää miettiä ja suunnitella seuraavan päivän asioita.

Tänään aloitin ykkösen ruotsin kokeen korjauksen jo aamulla kahdeksalta. Olin aloittanut niitä jo eilen valvoessani kokeita, mutta ei parissa tunnissa pääse vielä pitkällekään. No, tunnin jaksoin aamulla puurtaa, sitten hyypötin sänkyvaatteet pihalle, kun oli kerrankin kaunis auringonpaiste. Jatkoin kokeen korjausta, kunnes mies kutsui ruokapöytään.

Ruuan jälkeen riivin olohuoneen ikkunaverhotkin koneeseen ja pesin ikkunat, en jaksanut muista huoneista pestä, sillä selkä karsastaa työntekoa. Korjasin taas tunnin verran niitä riivatun kokeita ja kiukuttelin samalla. Kun silmissä alkoi jo hämärtää, päätin käydä kävelylenkillä, minkä jälkeen - niin, mitäs muuta kuin kokeiden korjausta. Nyt ne ovat valmiit, mutta vielä on pisteet laskematta yhteen ja numerot antamatta, mutta sen voi tehdä vaikka illalla välipalaksi. En halunnut jättää näitä kokeita arkipäiväksi, sillä maanantaina tulee taas uudet kokeet ja niiden kanssa ottelen ainakin kaksi iltaa.

Kun olin silittänyt verhot, hakenut narulta ulkoa kolmannenkin koneellisen kuivia pyykkejä katsoin ansainneeni vähän aikaa blogin ääressä istuskelua. Kyllä tämä sentään kokeenkorjauksen voittaa.

Lain kirjain täytettiin

Tänään luulin pääseväni kerrankin ajoissa kotiin, mutta meillä olikin VESO-koulutuksen puolikas klo 15-18. Oli rehtori eilen sähköpostissa lähettänyt muistutuksen, mutta olin jo ehtinyt sen unohtaakin yhdessä yössä. Olin minä sinne sentään joskus kuulemma muistanut ilmoittautua.

Aiheena oli työssä jaksaminen. Mutta kyllä minä jaksaisin paljon paremmin työssäni, jos ei näin puuduttavia kolmetuntisia olisi aina silloin tällöin talven mittaan kestettävänä. Ensin kaksi tuntia johdantoa aiheeseen: mikä kaikki rasittaa nykyään opettajan voimavaroja. No, sehän me olisi tiedetty ilman, että jonkun täytyy tulla se meille sanomaan ja vielä niin tiheärivisillä Power-point -dioilla, ettei meinannut mitään selvää saada. Mikäli nyt joku jaksoi lukea.
Oli laskujeni mukaan ainakin seitsemän kalvollista luetteloitu eri lakejakin, jotka meitä rasittavat!!

Salissa näytti joku näpelöivän läppäriä, yksi kutoi sukkaa, kolmas nukkui, ei sentään kuorsannut, neljäs piirsi kauniita kuvia, viides kirjoitti jotain aiheeseen liittymätöntä. En tiedä, oliko rehtorikin unessa, mutta kun luennoitsija mainitsi yhdessä välissä tämän nimen ja pyysi tätä etsimään tietokoneelta jonkin tiedoston, oli rehtori ihan pöllämystyneen näköinen.

Ja juuri kun päästiin käytännönläheisempiin juttuihin eli siihen, millainen on tämä nykyaika: jatkuva oman minän korostaminen, eri tyylit, jatkuva syöminen ja mitä kaikkea asioita pari kalvollista, syntyi kunnon keskusteluakin. Mutta sitten pantiinkin peli poikki ja pidettiin pieni tauko.

Tauko tietysti oli parin tunnin istumisen jälkeen tervetullut, mutta sen jälkeen istuttiinkin taas tunti luentoa kuunnellen. Asia aloitettiin taas höyrykoneaikakaudesta lähtien. Kun kello tuli 18 ja piti kotiin lähteä, innostui luennoitsija vasta nyt näyttämään oikean asiakalvon, mikä olisi ollut viisasta näyttää jo heti alussa. Kysymyksiä olisi ollut paljonkin ja vaikka mitä keskustelua olisi syntynyt, mutta kun kello oli jo vartin yli kuusi ja kolmasosa poistunut salista, alkoivat loputkin katsoa murhaavasti, jos joku meinasi kysyä jotain. Päästiinhän sieltä lopulta.

Ja mitä jäi käteen? Yksi VESO-päivän puolikas kolmesta pakollisesta. Eli lain kirjain tuli täytetyksi, muttei sen henki.

Vinkumisia, juuttumisia ja hajuja

Tänään alkoikin koeviikon kahinat. Heti mentyäni toiselle tunnille valvomaan auditorioon joku oppilas kysyi, voiko tuuletukselle tehdä jotain. Auditorion vieressä on musiikkiluokka ja sieltä kävi valtava vihellys ja ujellus. Kävin katsomassa, mutta asialle ei voinut tehdä mitään, kaikki ovet ja ikkunat olivat kiinni, mutta veto kävi hirveä. Koneellinen tuuletus on ihan sanonko mistä, sillä muutamissa luokissa ei ilmanvaihtoaukkojen kohdalla ole minkäänlaista värähdystä. Luokat haisevat kuin myrkky huonosta ilmasta. Oppilaat auditoriossa sen sijaan saivat kirjoittaa vedossa ja kovan vinkunan säestyksellä.

Edeltäjäni valvonnassa kertoi hänelle käyneen kalpaten.
Jo edellisellä koeviikolla oli eräs oppilas istunut oikeassa takanurkassa, tämä opettaja valvojana vasemmassa takanurkassa. Oppilas oli pyytänyt konseptipaperia ja koska opettajan olisi ollut kovin hankala kävellä auditorion portaat eteen, kiertää sieltä taas portaat ylös taakse oppilaan luo, opettaja päätti mennä suoraan takarivin ja seinän välistä erittäin ahdasta välikköä pitkin. Hän pääsikin melkein oppilaan luo, kunnes vähän horjahti ja juuttui vatsan kohdasta kiinni.
Tänään oli sattunut täsmälleen sama oppilas istumaan samassa paikassa ja samainen valvoja omalla paikallaan. Taas tuli oppilaalla jotain kysyttävää ja kumpikin oli yhtaikaa huomannut tilanteen ja purskahtanut nauramaan. Open oli helpompi vinkata kapea oppilas luokseen.
On sinne seinän ja penkkirivin väliin juuttunut ihmisiä ennenkin.

Yksi suututtava ongelma tällä viikolla on ollut viemärinhaju koko koulussa. Sitä ovat korjausmiehet käyneet tutkailemassa, mutteivät löytäneet vikaa. Viimein biologian ope löysi vian, jolle toivottavasti tehdäänkin jotain. Yläkerran käytöstä poissa olevan juoma-altaan vesilukko on ilmeisesti kuivunut, joten haju pääsee viemäristä käytävälle. Ainakin haju häviää, kun kaataa altaaseen vettä aika ajoin.