keskiviikko 31. lokakuuta 2007

Matkakuvia Rhodokselta

Ensimmäinen päivä Rhodoksella oli retkipäivä, jolloin kävimme Lindoksessa ja Filerimos-kukkulalla.
Kaksi seuraavaa päivää kuluivat tarkkaan kokoustaessa ja tämän vuoden projektia suunnitellessa ja edellisen talven projektituotoksia esitellessä. Samoin yksityiskouluun ja kreikkalaiseen projektikouluun tutustumisessa sujuivat loppupäivät.
Neljäs päivä oli koko aamupäivän virallisia tapaamisia saarten "maaherran" sekä Rhodoksen kaupunginjohtajan kanssa. Lisäksi oli Rhodoksen kaupungin vanhaan kaupunkiin ja linnoitukseen tutustuminen, joten "omaa aikaa" jäi ainoastaan kolme tuntia iltapäivällä ennen lähtiäisillanviettoa.



Ensimmäinen päivä oli retkipäivä. Yllä Galithea Springs -kylpylästä näkymä.

Lindos on Rhodoksen kolmesta antiikin aikaisesta kaupungista yksi. Näkymä akropoliilta kaupunkiin. Kaupunki sijaitsee saaren itärannikon puolivälissä.



Erikoinen hevosrotu oli kuolemaisillaan sukupuuttoon, kunnes löydettiin kukkuloilta vielä kuusi yksilöä, joista yritetään elvyttää kantaa. Rotu on tosi pieni, korkeus vain ihmisen vyötärölle saakka.

Saaren pohjoisosassa Filerimos-kukkulalla Ristin tie. Tien toisessa päässä luostari, toisessa päässä risti.

Lähtiäisillan ohjelmanumero: kreikkalaisia kansantansseja. Jopa meille opetettiin zorbasta ja muita tansseja.

maanantai 29. lokakuuta 2007

Uusia tuulia maailmalta


Projektikokous Rhodoksella on ohi, tässä muutama vaikutelma:

-Kivaa oli tavata jälleen erimaalaiset kollegat ja saada heistä hyviä kavereita ja yhteistyökumppaneita. Kumppaneinahan ovat meillä EU:n Comenius-projektissa Saksa, Slovakia, Puola, Kreikka, Italia, Espanja ja Turkki.

-Hämmästyttävää on se lahjojen runsaus, jota saimme sekä taannoin itse kokousisäntinä että nyt vieraina. Ei riitä, että vie mm. kaupunginjohtajalle, koululle ja projektiopettajille tuliaiset, vaan kokouksissa on joka maasta kiertämässä suklaata, keksejä sekä muuta hyvää aivan ylenpalttisesti. Lisäksi joka maan edustajat antavat kaikenlaista pikku pilpehööriä muistoksi.

-Hyödyllistä oli nähdä, miten suomalaiset koulut ovat tosi hyvin varustettuja: videot, tv:t, nauhurit, tietokoneet joka luokassa, kun taas tuolla ei yksityiskoulussakaan ollut edes kieliluokassa kuin taulu ja liitu. Uima-allas sen sijaan oli.

-Opettavaista oli nähdä, miten tekniikka kehittyy. Projektityötä tehdessä olemme oppineet näkemään tietotekniikan eri mahdollisuuksia. Power point, kuvankäsittely, äänen liittäminen kuvaan, videointi, videoneuvottelu jne. ovat aivan arkipäivää jo joka paikassa. Pienoinen pelko iskee, että suomalaiset ovat saavuttaneet tietyn tason tietotekniikassa ja jäävät junnaamaan hienoine laitteineen paikalleen, kun muut porskuttavat ohi.

-Ihmettä minusta, että olen projektin myötä kehittynyt englannin osaamisessa.

-Kauheaa oli ruoan haaskaus. Sitä ei tapahtunut joka päivä, vaan viimeisenä päivänä lounas kesti kaksi tuntia. Pöytään tuotiin ainakin kymmentä erilaista syötävää ja jokainen yksitellen, joten ei voinut etukäteen arvata, ettei tarvitse syödä itseään kylläiseksi jo alkumetreillä. Kun jo puhisimme ylensyönnistä, alettiin kantaa pöytään pääruokaa: erilaisia lihoja, perunaa jne, puhumattakaan jälkiruokakakuista.

Mutta eihän se siihen jäänyt. Illallinen alkoi kello 8 ja sama meno jatkui, nyt vaan kaksi kertaa runsaampana. Kukaan ei jaksanut syödä muuta kuin näykkimällä. Itkettää se ruoan määrän haaskaus.

Avartavaa on aina päästä käymään muuallakin kuin omalla postilaatikolla.

torstai 18. lokakuuta 2007

Syysloma alkaa


On eletty niin pitkälle, että alkaa syysloma. Huomenna vielä viimeinen koulupäivä, jonka jälkeen heti lähdemme englanninopettajan kanssa kohti Rhodosta Comenius-kokoukseen. Tapaan muun muassa vaihto-oppilaamme opettajia siellä sekä muita tutuiksi tulleita kollegoja ympäri Eurooppaa. Odotan pitkistä projektikokouspäivistä huolimatta saavamme vähän nauttia myös auringosta.

tiistai 16. lokakuuta 2007

Päivä vain vilahti


"Ajattele positiivisesti" on niin kulunut sanonta, että olen alkanut inhota sitä. Mutta koska tässä maailmassa on keksittävä kaikenlaisia selviytymisstrategioita, on kaikki kuitenkin kaikitenkin käännettävä omaksi edukseen. Tänään nimittäin saksan kaksoistunnin jälkeen kello puoli yksitoista eräs oppilas sanoi: "Kylläpä tuntuu kuin olisi jo iltapäivä kahden maissa".

Tuotahan nyt ei tietenkään pidä ajatella näin: "Voi, olenpa minä pitänyt pitkäveteiset tunnit, kun oppilaasta tuntuu kuin olisi jo koko päivä istuttu ja haukoteltu täällä".
Ei siis niin, vaan näin: "Jestas, kun minä onnistuin pitämään niin mukavat tunnit, että päiväkin vilahti ohi ihan silmissä".

lauantai 13. lokakuuta 2007

Ajantajukin on mennyt


Eri ihmisillä on todellakin erilainen tapa ilmaista sama asia. Pari päivää sitten kirjoitin, että koulussa pyöri pari nuorta tyttöä sijaisina. Niin kuin olikin, vähän päälle kaksikymppisiä molemmat.
Kun eilen pidin ruotsin sijaistuntia seiskaluokalle ja kysyin, kuka edellispäivänä heillä oli sijaisena, he vastasivat: "Joku nainenhan se oli, ei se niin kauhean vanha ollut". Näkökulma on meillä siis hieman erilainen.

Ja mikähän ihme se on. Kun aloin kysellä oppilaiden nimiä, oli tuttuja sukunimiä vaikka kuinka paljon. Aloin uteliaana tiedustella, ovatko he kenties joidenkin entisten oppilaideni sisaria tai veljiä. Kauhukseni kuulin, että suurin osa ei ole muinaisten oppilaideni sisaruksia vaan lapsia. Entiset oppilaani olivat järjestään näiden vanhempia tai setiä ja tätejä. Odotin jännityksellä, tulisiko isoisiä ja isoäitejäkin jo vastaan, mutta ei onneksi.

Ajan taju on minulla mennyt jo aikaa sitten muutenkin. Vaihto-oppilaamme on kotoisin Leipzigin läheltä eli samoilta seuduilta kuin missä olin 70-luvulla kuukauden kielikurssilla entisen Itä-Saksan alueella. Ajattelin, että nythän me voimme Susannen kanssa yhdessä kertoa entisestä DDR:stä abeille.
Mutta kuinkas kävikään. Hänhän onkin syntynyt vasta vuonna 1992. Ei hän tiedä mitään kommunistisesta Saksasta. Hän sanoi kyselevänsä ensin vanhemmiltaan! Mielenkiinnolla odotan, mitä hänen vanhempansa kertovat. Ovatkohan minun muistikuvani samanlaisia kuin heidän.

perjantai 12. lokakuuta 2007

Valokuvatorstain 63. haaste: Arki


Minun arkeni on tämän näköinen. Tämän kasan ääressä istun päivittäin, kollegojen kanssa saman pöydän ympärillä. Valokuvatorstain haastesana: Arki.

torstai 11. lokakuuta 2007

Vähiin käy


Kylläpä oli vähiin käynyt opehuoneen väki. Mitäpä minä juuri hiljattain kirjoitin työpaikallaolosta! Kaksi opettajaa on lähtenyt Ahvenanmaalle ruotsinopettajien kurssille, kaksi on jollain muulla kurssilla, kaksi on lähtenyt Petroskoihin Komi-Petroskoi-me -yhteistyöhankkeen tiimoilta, johonkin ympäristöprojektiin liittyen, yksi oli peräti sairaslomalla.
Poissaolijoita oli niin paljon, että vaikka siellä pyöri kaksi henkilöstövuokraamosta palkattua nuorta tyttöä sijaisina, riitti ylimääräisiä tunteja meille muillekin. Nuo sijaiset valittivat, että heille rahallisesti tämä keikka on plus miinus nolla, ellei peräti mene miinukselle: Linja-autossa 1½ tuntia 70 kilometrin päästä kouluun, illalla sama takaisin päin. Toinen oli joutunut tämän takia jopa perumaan yhden oman tuntinsa illalla kotipaikkakuntansa kansalaisopistosta, että kerkiää sijaishommat hoitaa!! Ja huominen päivä on meillä saman näköinen.

tiistai 9. lokakuuta 2007

Näennäistöissä


Kovin tasaiseen tahtiin sujui tänään abien saksan kaksoistunti Suomen ja Saksan välisistä kauppasuhteista puheen ollen. Kun välillä nousin pöytäni takaa näyttämään kartalta friisiläisten ja saksilaisten asuma-alueita, olivat jalkani ja lonkkani niin jumettuneet ja kipeytyneet eilisestä kimppajumpasta, että piti koikkalehtien kävellä kartalle. Kun vähän anteeksipyydellen katselin oppilaisiin päin, sanoivat he, etteihän se heitä haittaa!! Minun ongelmanihan se kuulemma on!
Eilen sanoi samaisesta porukasta joku vähän samasta asiasta, ettei se vanhuus tule yksin. Onpa kannustavaa!!

Huomenna abit lähtevät kaupunkiin tutustumaan ammattikorkeakouluun, joten minulta menee taas kaikki saksantunnit. Viime jakso meni kirjoitusten ja kutsuntojen kanssa otellessa, nyt näyttää poissaoloja kertyvän taas kaikesta mahdollisesta muusta, ettei vaan tarvitse juuri mitään opettaa. Siitäkin ryhmästä lähtee joku oppilas Thaimaahan lomalle, mutta ei suinkaan syyslomalla, vaan sen ulkopuolella.
Mihin kaikki johtaa? Siihen, että ihmiset saatuaan työpaikan laittavat lapun ovelle ja lähtevät milloin mihinkin koulutukseen tai palaveriin. Eli kukaan ei ole läsnä missään eikä tee oikeastaan sitä, mikä olisi se varsinainen homma, vaan kaikkea muuta mahdollista. Eli teemmekö me tässä yhteiskunnassa vain näennäisesti jotain tärkeää? Onko kaikki loppujen lopuksi vain suuri kupla, joka odottaa puhkeamista?

maanantai 8. lokakuuta 2007

Onko kaikki tarpeellista


Uusi jakso on nyt sitten todella alkanut. Abeilla alkaa Pohjola-kurssi, jossa käydään läpi kaikki pohjoismaat. Ilmeisesti tarpeellinen kurssi, sillä kakkosen kokeessakin joku oli laittanut sivuhuomautuksena: "Grönlanti? Asuuko siellä joku?" Kyse oli siis siitä, onko Grönlanti en- vai ett-sukuinen, sillä olimme juuri opiskelleet, että asutut paikat ovat ett-sukuisia.

Minusta on kiva, että ruotsin kurssejakin on valittu mukavasti. Vain muutama oli jättänyt ruotsin valitsematta. Koskahan tiedotusvälineet antavat ruotsinopettajille työrauhan? Ongelmana eivät ole oppilaat, vaan se, että tiedotusvälineissä paahdetaan ruotsikeskustelua vuodesta toiseen.
Kukaan ei ole asettanut kyseenalaiseksi esimerkiksi suuren matematiikan määrän opettamisen tarpeellisuutta lukiossa. Uskallan kyllä väittää, että suurempi osa lukiolaisista tarvitsee elämässään enemmän ruotsia kuin matematiikan utopistisia juttuja. Onko välttämättä opittava kaikki nykyiset asiat jo lukiossa? En nyt siis puhu niistä matematiikan taidoista, joita tarvitaan melkein ammatissa kuin ammatissa esim. prosenttilaskuja tai korkojen laskemista, pinta-aloja tms. Ne on tietysti opittava.
Jos jotain lisäisin jonkin matematiikan kurssin tilalle, olisi se jotain elämisen taitoon, terveyteen, jokapäiväisiin arkiaskareisiin liittyvää tai yhteiskuntaoppia ja politiikkaa. Yhteiskuntamme on niin monimutkaistunut, että joillakin ei ole harmainta aavistusta, miten selviytyä sitten, kun vanhemmat eivät enää ole neuvomassa. - Mutta, byrokratian rattaat jauhavat hitaasti. Mikään ei muutu yhdessä yössä - mikäli muuttuvat ollenkaan.

Juuri viikonloppuna kuulin taas parista entisestä oppilaastani, jotka ovat tarvinneet ruotsia. Toinen on nykyään metsäalan tohtorismies ja joutuu matkustelemaan milloin missäkin maassa. Nyt juuri hän on kolme kuukautta Ruotsissa Skånessa ja milläs kielellä siellä asiat hoidetaan neuvotteluissa! Ruotsiksi tietysti.
Toinen on äskeisen entinen luokkakaveri, opiskeli sairaanhoitajaksi ja kun ei muutama vuosi sitten saanut alan töitä Suomesta, lähti Norjaan. Siellä hän opiskeli norjan kielen, mikä oli tietysti helppoa ruotsin pohjalta. Nyt tuo entinen oppilaani on Suomessa, on jollain toisella alalla töissä, minkä työpaikan hän sai nimenomaan ruotsinkielen ansiosta. Tuokin oppilas muuten oli kouluaikanaan pahimpia ruotsin vastustajia!!!

Tällaisia esimerkkejä olisi vaikka huru mycket vuosien varrelta. Mutta milläs taot oppilaiden päähän, että vaikka nyt näyttäisi täällä metsässä siltä, ettei kaikkea tarvitse tulevaisuudessa, koskaan ei silti kuitenkaan tiedä tulevasta.

P.S. Kuvassa oleva sieni on samettijalka, joita keräsin värjätäkseni villalankaa tummanruskeaksi.

perjantai 5. lokakuuta 2007

Uutta jaksoa pukkaa


Kokeet ovat ohi. Pari hauskasti keksittyä sanaa oli ykkösten kokeissa. Piti kääntää ruotsista suomeksi obligatorisk (= pakollinen) ja joku oli kääntänyt obligaatioriski. Minusta hyvin keksitty, en ole ennen ajatellutkaan, että tuota sanaa voisi jakaa osiin. Toinen mielestäni oivallinen keksintö oli undervisa (= opettaa), jonka joku toinen oppilas oli kääntänyt: alivisuaalinen. Mitä sellaisellakin tarkoitettaneen.

Tänään alkoi uusi jakso. Minulla alkaa uskomaton jakso, jossa ei ole kuin abien sekä saksa että ruotsi, ryhmänohjaus ja ulkomaalaisille pari tuntia suomea viikossa. Tämä omien tuntien vähyys aiheuttaa sen, että joutuu aina pitämään poissaolevien kollegoiden tunteja. Tänään oli pari tuntia peräti uskontoa, mihin oli onneksi annettu valmiit kysymykset, joita oppilaat pohtivat. Eihän nykyään uskaltaisi mennä uskonnosta mitään omin päin puhumaankaan, johan sitä saa syytettä kiihotuksesta tai ties mistä, jos mainitseekin uskontosanan. Ihmisistä on tullut kovin allergisia, vaikka muka vallitsee sanan- ja uskonnonvapaus!

Kommervenkit

Kaikenlaista sitä eläissään vielä oppii uuttakin. Tässä eräänä päivänä yritin ykkösellä neuvoa, millloin imperfektissä pääte on -de, milloin -te. Esim. läsa, läser läste, mutta stänga, stänger, stängde.
Tavallisesti olen neuvonut, että kun ottaa perusmuodon a:n pos, ja jos silloin sanan viimeinen kirjain on k,p,t,s,x, on pääte -te, muulloin -de.

Tiedän jo etukäteen, että tällaiset luettelot ovat vaikeita muistaa, ei sellaista merkityksetöntä kirjainjonoa kukaan muista. Se onkin yleensä vain niille, jotka haluavat opiskella kieltä systemaattisesti. Helpointa on ollut laittaa pääte korvakuulolta tai opetella joka sana erikseen.

Mutta kun nyt tänä syksynä tuli uusi oppilas muualta, hän kertoi, että entisessä koulussa opettaja oli opettanut: koputus-verbit sekä x saavat päätteen -te. Voi kun kätevää! Tuo ei tullut mieleen itselleni, enkä muista sitä ennen kuulleeni noin yksinkertaisesti selitettynä. Olen kuullut monia muita muistisääntöjä, kuten en-sukuisten substantiivien monikon päätteiden järjestyksen muistaminen: -or, ar, -er: orava aristelee Erkkiä. Tai se iänikuinen sivulauseen sanajärjestys: konsukiepre (=konjuktio, subjekti, kieltosana, predikaatti) puhumattakaan muista toinen toistaan hienoimmista leikeistä ja väännöksistä.

Usein auttaa myös se, kun vertailee muihin kieliin tai käyttää apunaan mielikuvia tai tekee itse jonkin muistisäännön. Mutta onkohan näistä tempuista aina kuitenkaan mitään hyötyä? Alkusyksyllä eräs abi lausahti minulle: "Hauskaa on ja kivoja nuo selitykset, mutta tavallisesti muistan myöhemmin vain ne kommervenkit, mutten itse sitä asiaa!"

torstai 4. lokakuuta 2007

Joillakin on helppoa


Nämä päivät, jolloin yleensä aamupäivät ovat valvontoja tai kokeen korjausta, iltapäivät valmistelutunteja ja kokeen korjausta ja taas kokeen korjausta, ovat yksitoikkoisia. Olen joskus laskenut, että esim. yhden kurssin 20 oppilaan täyspitkät kokeet aineineen ja tekstinymmärtämisineen vievät ainakin 10 tuntia tarkastaa. Ainakin tunti menee sitten vielä laskiessa koeosioiden pisteet yhteen ja antaa numero.

Ennen koeviikkoa on yleensä ollut jo joka porukalla kuuntelukokeet ja kotiaineet tai useita aineita ja referaatteja ja ties mitä. Kun sitten vielä laskee jokaisen oppilaan kaikkien kokeiden keskiarvon ja keksii jonkinlaisen lopullisen arvosanan ja siirtää sen kurssipäiväkirjaan on taas vierähtänyt vähintään tunti, eikä kai riitäkään, sillä en ole kovin nopea.

Tietysti voisin pitää pelkkiä monivalintoja, jotka on helpot tarkastaa, mutta mielestäni oppilaan on saatava harjoitusta siinä, että joutuu keskittymään jonkin aikaa kokeen suorittamiseen, yo-kirjoitukset kummittelevat kuitenkin jossain taustalla. Itse asiassa saisin testatuksi yhdellä lauseella kaiken, mitä kurssissa on opetettu. Taidanpa joskus muuten kokeillakin sellaista.

Eihän tässä mitä, tämähän on minun hommaksi annettu, ja kunta vielä ainakin toistaiseksi siitä maksaakin. Mutta jos lähden kotiin klo 13 kassi täynnä papereita, joiden kanssa otellessa menee seuraavat viisi tuntia, saattaa siivooja lausahtaa: "Jaha, sitä on päivä pulkassa, on se joillakin helppoa..." Eli joskus kanssaihmisten hyvää tarkoittavat lausahdukset saavat aikaan tällaisia ajatuksia:"#&¤#¤#".

tiistai 2. lokakuuta 2007

Yksi rupeama on ohi

Yo-kirjoitukset ovat vihdoin ohi. Tänään sain korjatuksi sekä saksan että ruotsin kirjoittajien kokeet. Eivät menneet niin hyvin kuin olisin oppilaiden osaamistason perusteella kuvitellut. Varsinkaan, kun abien ruotsin kurssi ei ole vielä alkanutkaan.

Koeviikko on parhaillaan menossa ja siinä sitä on vielä monta tuskaa edessä ennen kuin on pidetty valmistelutunnit ja korjattu kaikki ja annettu kurssista numero. Joten ei tässä vielä voi ruveta lonkkaa vetämään, varsinkaan kun oppilaita ei aina ole mailla halmeilla. Eräs oppilas saapui koululle vasta yhdentoista maissa tukka pörrössä ja unisena ja ihmetteli, ettei hän muistanut ollenkaan, että kokeeseen piti tulla! No joo! Koskahan minä unohdan lähteä kouluun? Epäilen vain että tällä menoa käy kylläkin niin päin, että vielä dementoituneenakin pidän tunteja avopalvelukeskuksessa. Lienevätkö muut dementoituneet oppilaitani.

Mikään asia ei saisi olla yhden tai kahden ihmisen osaamisen varassa. Tänään monistuskone teki tenän kesken kokeiden monistuksen. Näytössä luki: Vaihda värikasetti! Sitähän ei meillä osaa vaihtaa kukaan. Ne henkilöt, jotka sen osasivat tehdä, eivät ole enää meillä töissä. Ei kun soittamaan apua jostain! Eihän sekään vaihto loppujen lopuksi monimutkainen ollut, mutta kaikkeen ei aina tule perehtyneeksi.