torstai 30. lokakuuta 2008

Hyvällä yhteistyöllä


Tänä iltana oli vanhempainilta. Oli kutsuttu yhden luokan sekä vanhemmat että oppilaat palaveriin oppilaiden heikon koulumennestyksen takia. Aiheena oli, mitä tehdä, että saataisiin järjestää tällekin ryhmälle aikanaan ylioppilasjuhlat. Olin jo vähän etukäteen pelännyt, miten vanhemmat suhtautuvat, kun olimme päättäneet kerrankin sanoa asiat juuri niin kuin ne ovat. Minua ainakin on alkanut risoa se, että yleensä koulussa taistellaan ongelmien kanssa, ja annas olla kun tulevat vanhemmat koululle, alkaa jokainen opettaja perumaan, että eihän tässä nyt mitään, kyllä kaikki hyvin on, sellaista hyssyttelyä.

Kerroimme jokainen ope vuorollamme näkemyksiämme. Oli kiva, että vanhemmat suhtautuivat myönteisesti. Tuli vähän sellaistakin mielipidettä esiin, että aikaisemmin olisi pitänyt puuttua asiaan näin radikaalisti. Tuli tunne, että ollaan yhteisellä asialla ja saadaan yhdessä nuorista ylioppilaita. Oppilaat esittivät parannusehdotuksia, vanhemmilla oli omia ehdotuksia ja sovittiin, että helmikuun kieppeillä pidämme uuden palaverin ns. seurantakokouksen. Kiva, oikein mukava tunne jäi. Ei ihme, että oppilaat ovat niin mukavia ja herttaisia ihmisinä, kun vanhemmatkin olivat.

tiistai 28. lokakuuta 2008

Mun rakas akkani


Venäläinen opiskelijani kysyi, miten on mahdollsita, että joku nimittää vaimoaan akaksi. Sanakirjassa oli kuulemma annettu sanalle merkitys huora.
Mutta eihän suomen kielessä nyt missään tapauksessa akka-sanalla sitä merkitystä ole. Pohjanmaalla on ihan yleinen tapa sanoa vaimostaan: "Mun akkani". Tai kysyä: "Kenes akka se tuo oli?" Sana yksinkertaisesti tarkoittaa vaimoa.

Täytyy myöntää, että kun olen kauan asunut poissa Pohjanmaalta, korvaani särähti, kun äiti sanoi: "Se Jussin akkakin oli juhlassa". Ja takuuvarmasti ei tarkoitettu halventavasti ilmaista asiaa. Oli sitä paitsi kyse nuorista, alle kolmikymppisistä henkilöistä. Yleisesti ottaen suomen kielessä tarkoitetaan iäkkäämpiä henkilöitä, kun saduissa aloitetaan: "Olipa kerran ukko ja akka..."

Tampereella yleinen vaimon kutsumanimi oli aina "muija". Se taas kuulostaa pohjalaisen korvaan kovinkin halventavalta, mitä se ei Tampereen seudulla suinkaan ole. Karjalaiset ovat kautta aikojen puhuneet "ämmästä". Siinä ei liene mitään halventavaa, mutta kuulostaa kyllä kovin pahalta pohjalaisen korvissa. Virossa ämmällä tarkoitetaan anoppia.

Ulkomaalaisen on kyllä varmuuden vuoksi vältettävä näiden sanojen käyttöä. Jos sekaannusta tulee äidinkielenpuhujallekin, mitä sitten kielen nyanseja tuntemattomalle.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Kaukainen muisto vain



Ihmisellä ei pitäisi olla koskaan lomaa. Mitä pitempi loma on ollut ja mitä hauskempaa lomalla oli, sitä kurjemmalta tuntuu mennä töihin. Paras hetki on aina ennen lomaa, juuri sillä hetkellä, kun on tullut töistä ja rötkähtänyt sohvalle. Koko lomaviikko tai viikonloppu on vielä iskemättömänä edessä. Tuntiakaan ei ole vielä siitä kulutettu.

Mutta auta armias kun tulee loman viimeinen päivä, tavallisesti sunnuntai. Jo aamusta alkaa se ahdistus: millaisia tunteja pitää pitää, pitääkö tehdä uusia tehtäviä, täytyykö tehdä kalvo opetettavaan asiaan, oliko laukku kenties pullollaan kokeita.

Ja maanantaina vääntäydyt erittäin vastahakoisesti ylös ja menet siihen nimeltä mainitsemattomaan laitokseen, jonne päin ei lomalla saata vilkaistakaan. Ja annas olla kun astut sisään sinne, hyökkää susilauma kimppuusi ja syö suihinsa. Ja taas on loma kaukainen muisto vain ja olo niin kotoinen kuin ei lomaa ikinä olisi ollutkaan.
On siis päästy päiväjärjestykseen.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Syysretki

Tämänpäiväinen retki suuntautui Kangasniemelle. Tytär Jyväskylästä perheineen muuttaa sinne ja kävimme "tarkastamassa" valmistuvaa taloa. Joulukuun alkuun mennessä pitäisi valmistua. Kun kerran on tullut tavaksi esitellä Suomea joka puolelta, laitan nytkin pari kuvaa. Kuukausi sitten siellä käydessämme olisi tullut kauniimpia ja parempia kuvia, silloin oli ruska parhaimmillaan, ei vain tullut silloin ajatukseen kuvata mitään. Nyt ei enää ole lehtiäkään puissa. Kangasniemeä on sanottu Suomen kauneimmaksi kunnaksi, niin kuin se onkin, mutta en nyt vain onnistunut mitenkään vangitsemaan kauneutta kuviin, kunhan taas on räpsitty vähän sinne päin.



Joka paikassahan on aina jostain syystä kuvattava kirkkokin.



Matkan varrella myytiin tosi pitkää pizzaakin, ei kylläkään Kangasniemellä.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Koulujuttuja lomallakin


Hups, viikko meni että hutkahti. Olen tehnyt kaikkia rästiin jääneitä asioita. Sain Pohjola-Nordenin pöytäkirjat valmiiksi. Itse asiassa se ei ollut hankalakaan juttu, vain muutama lause tarvitsi muuttaa entisiin pohjiin, mutta jos jonkin asian jättää tuonnemmaksi, se todella on tuonnempana. Itse asiassa tässäkin toimin omia periaatteitani vastaan, mutta mikä laiskottanee.

Olen saanut myös järjestykseen viikon kuluttua tulevien saksalaisten oppilaitten asumis- ja työharjoitteluasiat. Tulevat viikon kuluttua opettajansa kanssa myöhään junalla Mikkeliin. Heidät on taas haettava sieltä, eiväthän he muuten pääse. Tässä kohtaa taas huomaa, miten korvessa sitä Suomessa asutaankaan. Mutta siihenkin on jo tottunut.
Hih, tulee vain mieleen, kun pari vuotta sitten pääsin erään projektin kautta palkintomatkalle Bonniin, ja matkani täältä sinne järjestettiin Brysselistä käsin. Ei meinannut belgialainen toimistovirkailija saada saman vuorokauden puolelle mahtumaan kaikkia vaihtoja ja kulkuneuvoja, hän kirjoittikin minulle, että on oikea nightmare matkustaa täältä Bonniin.

Komin tasavaltaan päin olen ollut yhteydessä saksanopettajaan. Hän haluaisi etanapostikirjeenvaihtoa oppilaitten välillä. Minä olisin halunnut, että olisimme perustaneet oppilaille blogin, jossa olisimme esitelleet toinen toisillemme oman kulttuurimme piirteitä. Ongelmana sille vain oli se, että komilaisella opettajalla ei ollutkaan tietokonetta eikä internetyhteyttä. Harmi. Tuon koulun englanninopettajalla sen sijaan on, ja hän on tehnyt jotain projektia meksikolaisten kanssa internetissä.

Hitsi, että huono säkä. Mutta saa nähdä, miten saan oppilaat innostumaan etanapostista. Aion kirjoituttaa kaikki aineet kirjeen muodossa, ja lähetän ne kaikki Komiin. Näin oppilailla on tavallaan jokin syy kirjoittaa ihan oikeasti eikä vain minua varten. Aloitan tämän "projektin" ykkösluokan saksanryhmän kanssa heti tulevalla viikolla.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Oliko ennen paremmin


Löysin Kutrin blogista tällaisen tarinan ja Kutrin luvalla julkaisen tämän kouluelämää eri aikakausina kuvaavan jutun. Ajat ovat todella muuttuneet. Joissain asioissa ehkä parempaan, joissain huonompaan.

Kouluelämää vuonna 1963 ja 2006:
TILANNE:

JORMA JA MATTI TAPPELEVAT OIKEIN KUNNOLLA KOULUN JÄLKEEN.
1963 - Porukkaa saapuu paikalle katsomaan. Matti voittaa ja Jorma myöntää asian. Pojat kättelevät ja ovat tästedes parhaita kavereita. Ketään ei syytetä, ei tuomita eikä eroteta koulusta.
2006 - Soitetaan poliisille, joka saapuu paikalle koirien kanssa. Molemmat pidätetään ja erotetaan koulusta määräajaksi. Molemmat saavat syytteen, vaikka Jorma aloitti koko tappelun.

TILANNE:
PIKKU VILLE EI PYSY PAIKALLAAN LUOKASSA, VAAN HÄIRITSEE KOKO AJAN.

1963 - Ville lähetetään rehtorin kansliaan, missä rehtori soittaa vanhemmille. Isä hakee Villen kotiin ja antaa Villelle selkäsaunan. Seuraavasta päivästä lähtien Ville istuu kiltisti luokassa eikä häiritse muita. Villestä tulee isona menestyvä lääkäri.
2006 - Oppilashuolto on huolissaan Villen käyttäytymisestä ja selvittää asiaa kolme vuotta. Villellä todetaan ADHD ja opettajat ihmettelevät miksei Villelle saatu koko peruskoulun aikana henkilökohtaista avustajaa. Onneksi Villelle muistettiin tehdä siirto erityisopetukseen, joten kunta sai Villestä enemmän rahaa valtiolta. Villestä tulee isona sosiaalitukien käytön ammattilainen.

TILANNE:
PEKKA RIKKOO TAHALLAAN IKKUNAN JA ISÄ ANTAA PEKALLE SELKÄSAUNAN KAIKKIEN NÄHDEN.
1963
- Pekka oppii olemaan tahallaan rikkomatta ikkunoita. Isona Pekasta tulee yrittäjä.
2006 - Pekan isä pidätetään ja saa rangaistuksen lapseen kohdistuvasta väkivallasta. Pekka otetaan huostaan. Kuulusteluissa Pekan sisko hätääntyy ja sanoo haluavansa isän takaisin, koska rakastaa tätä. Kuulustelua suorittava sosiaalityöntekijä tulkitsee tämän hyväksikäytöksi ja Pekan isä joutuu vankilaan. Pekan sisko otetaan huostaan. Pekan äidillä on suhde naapurin kansanedustajan kanssa josta 7 päivää saa hyvät lööpit.

TILANNE:
MAIJA KÄRSII PÄÄNSÄRYSTÄ JA OTTAA KOULUUN OMAT LÄÄKKEET JA OTTAA NE VÄLITUNNILLA.
1963
- Maija pystyy olemaan koko koulupäivän koulussa ja oppii uusia asioita.
2006 - Rehtori soittaa paikalle poliisin ja huumekoiran. Maijalle tehdään huumetesti, jonka tuloksia ei kerrota kenellekään. Maija ja vanhemmat velvoitetaan käymään huostaanoton uhalla perheterapiassa. Maijan äidin määräaikainen työsuhde jätetään uusimatta, koska perheneuvolasta saa aikoja vain silloin, kun Maijan äidin pitäisi olla töissä.

TILANNE:
8-LUOKKALAINEN JENNI HUOMAA OLEVANSA RASKAANA.
1963
- 5 poikaluokkatoveria samoista bileistä ovat hiljaa ja huomaamattomia koko kevään ja muuttavat lopulta toiselle paikkakunnalle.
2006 - Kouluterveydenhoitaja ja sosiaalityöntekijä keskustelevat Jennin kanssa. Koska keskustelut ovat luottamuksellisia, asiasta ei kerrota Jennin vanhemmille. Kouluterveydenhoitaja aloittaa Jennin kanssa sukupuolivalistuksen, joka opettajakokouksen jälkeen kohdennetaan kaikkiin 7.- ja 8.-luokkalaisiin. Jenniä opetetaan käyttämään kondomia. Vanhemmat soittavat huolestuneena kouluterveydenhoitajalle Jennin jatkuvasta pahoinvoinnista ja lihomisesta. Kouluterveydenhoitaja ei kerro asiasta mitään vanhemmille, vaan sosiaalityöntekijä tekee lastensuojeluilmoituksen ja Jenni otetaan huostaan, josta hän siirtyy Ensikotiin hoitamaan lastaan. 31-vuotiaana isoäitinä Jenni saa peruskoulun päästötodistuksen Kristillisen opiston 10-luokan jälkeen.

TILANNE:
PETTERI OSTAA LENTOKONEEN PIENOISMALLIN JA PAPATTIMATTOJA. KOOTTUAAN KONEEN PETTERI LATAA SEN PAPATEILLA JA HEITTÄÄ KONEEN RÄISKYVÄNÄ KATOLTA.
1963
- Kone särkyy ja kaverit hurraavat ja menevät tekemään samaa.
2006 - Naapuri ilmoittaa asiasta sosiaalityöntekijälle, joka ilmoittaa asiasta myös SUPO:lle, joka puolestaan ilmoittaa asiasta Finnairille. Perheen lomamatka Kalifornian Disneylandiin peruuntuu, koska Petterin luokalla on muös Ahmed ja Mohammed nimiset pojat, joiden kanssa Petteri on lentokoneleikkejään leikkinyt. Perheelle, eikä heidän muillekaan sukulaisilleen enää myönnetä viisumia USA:han.

TILANNE:
1. LUOKKALAINEN SOHVI KAATUU KOULUN PIHALLA, NAARMUTTAA POLVENSA JA JÄÄ PAIKALLEEN ITKEMÄÄN. VÄLITUNTIA VALVOVA OPETTAJA ANTTI HUOMAA ASIAN JA MENEE LOHDUTTAMAAN ITKEVÄÄ SOHVIA PUHALTAMALLA NAARMUUN JA KANTAMALLA SOHVIN LUOKKAAN.
1963
- Minuutin kuluttua Sohvi on unohtanut kipeän polven ja pitää Antti-opettajaa maailman parhaana, kilteimpänä ja mukavimpana opettajana. Isona Sohvista tulee ortopedian erikoissairaanhoitaja.
2006 - Sohvin äiti näkee tapahtuman. Keskusteltuaan luokan muiden lasten vanhempien kanssa ja kuultuaan Antin tehneen moista ennenkin, päättää nostaa jutun opettajasta, joka käyttää hyväkseen oppilaitaan. Antin tuomitsemiseen ei riitä näyttöä ja Antti vapautetaan kaikista syytteistä kaikissa oikeusasteissa. TV:ssä esiintyy lasten seksuaalisesta ahdistelusta väitellyt psykologi, joka kertoo vain 1 % todellisista tapauksista tulevan esille ja valittavan sitä, kuinka vaikeaa on selvissäkään tapauksissa saada tuomiota aikaan. Pikkujouluista palaava vanhempainyhdistyksen miesjoukko pahoinpitelee Antin. Antti ei saa mitään töitä mistään ja hänen vaimonsa ottaa hänestä eron. Antti päättää elämänsä istumalla junanraiteille. 18 vuotta myöhemmin 25-vuotias Sohvi käy vieläkin terapiassa ja hoitavan psykologin mukaan menee vielä vuosia, ennen kuin Sohvista tulee työkykyinen.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Oravakielen appro


Jännä ilmiö, kun luen jotain, ja samalla on televisio auki, saattaa jokin lukemani sana osua juuri samalle kohdalle kuin se lausutaan televisiossa. Muuten ei television puheeseen kiinnitä mitään huomiota, mutta sanojen kohdalle sattuessa huomaa puheenkin. Ilmiö on ihmeen yleinen. Vasta kun ensimmäisen kerran kiinnitin siihen huomiota, huomasin, miten usein sanat sattuvatkin päällekkäin.

Kummallinen ilmiö on myös se, että kun mielestään ensimmäisen kerran elämässään kuulee jonkin sanan tai ilmauksen, alkaa sitä putkahdellakin esiin yhtäkkiä joka paikasta. Jokin aika sitten tuli kieliblogissani esiin toisto, esim. "hän kävi kotikotona". Tuo tuntui silloin vieraalta, mutta nyt yhtäkkiä puolen vuoden sisällä olen törmännyt samanlaiseen toistoon montakin kertaa ja ihan eri yhteyksissä.
Ystäväni käydessä meillä viikonloppuna hän katseli tien yli pingotettua oravanarua ja kysyi: "Onko se oikein narunarua vai muovinarua?" Enpä ollut ennen huomannut, että lähipiirissänikin ihmiset käyttävät tuollaista toistoa. Paljon siis kulkee asiaa ihmisen korvien ohi päivittäin.

Tuo oravanaru itsessään kaipaa ehkä pienen selityksen. Mies on pingottanut korkealle tammen oksasta tien yli menevän narun, ettei oravien tarvitse ylittää tietä ja auton alle jäädä. Meidän talomme on taajaman laitamilla ja juuri niillä kohdin, joissa ihmiset taajaman nopeusrajoitusalueelta päästyään alkavat kaasuttaa kovempaan vauhtiin. Oravia jää alle usein juuri meidän kohdalla. Ne tuntuvat omilta oravilta, sillä mies syöttää niille säkkikaupalla pähkinöitä. Hän muuten väittää jopa suorittaneensa oravakielen appronkin.
Ovat oravat alkaneet käyttääkin tuota narua. Ne osaavat kulkea sitä pitkin hyvin, sillä tonttimme joka puolella kulkee sähkölankoja, joita pitkin ne ovat muutenkin kipittäneet, ja juuri siellä missä on tie, ei sitten olekaan sähkölankoja.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Tupakan orjien jahtausta


Laatikoita penkoessani löysin tänään vanhan vihon, johon olen kirjoitellut kaikenlaisia tapahtumia koulusta vuosien varrella. Ongelmien määrä näyttää olevan koulussa vakio, vaikka aika tahtoo kullata muistot. Muun muassa tupakanpoltto on uusiutuva luonnonvara, se on takuuvarma ongelma, vaikka vuosikymmenet vaihtuvat.

Tupakanpolttajia on jahdattu enemmän kuin mitään muuta. Ja aina oppilaat ovat keksineet uuden paikan, jossa käryytellä. Paikkoja on ollut mm. koulun portaiden alusta keskellä välituntia (on sinne muuten sytytetty nuotiokin!), pihassa olleen sadekatoksen katonraja, sisällä koulun käytävä, välituntialueen peräosa lähellä joulua, kun on jo niin hämärää, että opettaja ei näe tarkasti pihan perälle. Oikein härskiksi kun joku on heittäytynyt, on keskellä portaitakin polttanut poikajoukon keskellä. Paikka on ilmeisen epätodennäköinen, joten valvoja ei ilmeisesti ole uskonut silmiään. Tai on kyllä, koska olen senkin joskus muistiin kirjoittanut.

Yksi muistiinpano 80-luvulta kertoo, että joku oppilas on polttanut keskellä tuntia peräpulpetissa, eikä opettaja ole huomannut mitään. Tämä on ilmeisesti oppilailta myöhemmin kuultua, mistäpä minä sen muuten olisin tiennyt.

Tietysti on sitten kaikenlaiset nurkantaustat, pukukopit, vessat... Kyllä tupakantuska keinot keksii. On polttajia monin tavoin jahdattukin. Joku nuori opettaja on jopa oikein juossut polttajien perässä ulkona ympäri koulua. Joskus on laitettu käytävän päähän peilikin, jolla näkee heti nurkan taakse. Tällöin vahdissa olevat oppilaat eivät ole ehtineet varoittaa kaveriaan.

Jahtaus jatkuu. Oppilaat luulevat, että opettajat sitä huvikseen tekevät, mutta kyllä se on lain velvoittamaa ja kaikkea muuta kuin huvittavaa.

perjantai 17. lokakuuta 2008

Täysillä loppuun


Hip hurraa, nyt alkoi syysloma. Vihoviimeiset päivän kaksoistunnit olivat onneksi saksaa eikä ruotsia. Kun on pieni ryhmä, eivät ilkeä niin kauheasti laiskotella kuin jos olisi isompi porukka. Tämäkin on psykologiaaa: Jos kaikille olisi merkitty lukujärjestykseen, että koulu loppuu kello 18 ja sen jälkeen vasta alkaa loma, eivät nämä tunnit klo 13-15 olisi kituliaita. Niin opelle kuin oppilaillekin.

Tuo on vähän sama asia kuin mitä oppilaat kerran sanoivat minulle. On kuulemma niin, että opettajat, jotka ovat jäämässä vuoden-kahden päästä eläkkeelle, laiskistuvat noiksi viimeisiksi vuosiksi huomattavasti. Oppilaat ehdottivat, että ei pitäisi koskaan sanoa ihmiselle, milloin hän pääsee eläkkeelle. Silloin hän tekisi töitä täysillä loppuun asti.

Tänään etsin jonkin videon viimeiseksi puoleksi tunniksi. Video esitteli Saksan eri osia. Näyttivät oppilaat ihan tyytyväisiltä, kun sai laittaa oppikirjat pois. Osasin minä vahingossa järjestää heille taas muutakin hupia. Kun laitoin kuuntelun jälkeen CD-levyn koteloonsa, jäi villatakin nauha kotelon väliin ja veti koko villatakin auki, niin että koko etumus retkotti auki. Ei tietenkään mitään haitannut, onhan minulla pusero takin alla, mutta oppilaista oli tosi huvittavaa. Minua sen sijaan huvitti se, että tämä ujonpuoleinen ryhmä ei oikein arvannut nauraa rehellisesti ääneen, vaan kaikki naureskelivat ja hytkyivät itsekseen pitkän aikaa.

torstai 16. lokakuuta 2008

Kypsiä oppilaita


Taas olen oppinut saksan tunnilla uuden englanninkielisen sanan. Etäsaksan tunnilla oli puhetta pronominaaliadverbeista. Saksan womit merkitsee minkä kanssa. Hih hii, sanoivat oppilaat. Sehän on saman kuin englannin vomit ja merkitsee kuulemma oksennusta. Eniten minua ihmetyttää, miten olen saanut opettaa niin kauan saksan pronominaaliadverbeja vuodesta toiseen, eikä koskaan ennen ole kukaan kiinnittänyt tuohon sanaan mitään huomiota. Ilmeisesti on niin, että nykyään oppilaat oppivat englantia niin monelta muultakin taholta kuin koulusta. Ehkä oppilaat eivät vuosia sitten ole tienneetkään tuota englanninkielistä sanaa. Nyt kun vain tietäisin, missä käyttäisin hyväkseni uutta tietoa.

Tuolla kyseisellä tunnilla oppilaat olivat jo niin kuoleman väsyneitä, että olivat pudota tuolilta. Eivät kuulemma saa yölläkään nukutuksi hyvin, kun kouluasiat pyörivät mielessä. Minua alkaa kauhistuttaa, miten osa oppilaista tekee liikaa töitä, ja osa ottaa taas liiankin lunkisti.

Nämä oppilaat olivat tänäänkin tulleet jo kahdeksaksi kouluun, raskaita aineita koko päivän, sitten osa odottaa kahdesta kolmeen, että päästään aloittamaan varttia vaille kolme etäopetus. Lukujärjestykseen meille on merkitty kolme oppituntia, mutta ei sellaista kukaan jaksa. 60 minuutin rupeamat etäopetusta kerrallaan olisi sopiva annos, mutta monista syistä johtuen se ei onnistu. Me pidämme tuntia niin pitkälle kuin jaksetaan ja loput oppilaat saavat tehdä kotona. Eihän etätunteja kannatakaan haaskata harjoitusten tekemiseen. Nettitehtävät ovat myös hyviä tällaisessa tapauksessa. Tänään olimme kypsiä kotiinlähtöön varttia yli neljä. Viimeiset lauseet eivät sujuneet oppilailta enää kuin sammaltaen. Kyllä loma tekee meille hyvää ensi viikolla.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Terveenä Norjasta


Tänään oli kolmas pitkä päivä peräkkäin. Opekokous kesti ainakin viiteen saakka. Lopulta äkkäsin, että siellähän puhutaan lopussa enää yläkoulun asioista, joten hiissasin itseni hissuksiin ulos. Jäivät muut vielä turisemaan. Ymmärsin vihdoin myös sen, että eihän siellä muilla juuri kiirettä ollutkaan, sillä kuudelta alkoi 7-luokan vanhempainilta ja tietysti suunsa lämpimiksi aikansa kuluksi vain jaarittelivat ja venyttivät kokousta. Minä olen yhden matikanopen kanssa tällä hetkellä ainoa, jolla ei ole yläkoulun tunteja, joten yläkoulun asiat eivät koske minua.

Tänään annoin ykkösluokkalaisille ensimmäistä kertaa pienen kirjoitelmatehtävän, piti kirjoittaa postikortti matkalta. Halusin nähdä, millainen taso on. Ja oikein kivasti kirjoittivat, kyllä tämä hyvä luokka on. Yhtä juttua katsoin ensin, että mitä kummaa siihen on kirjoitettu, sillä postikortti alkoi näin: Frisk från Norge! Tarkoitettiin siis terveisiä Norjasta. (pitäisi olla hälsningar från Norge). Virkistävää aina nähdä uusia tulkintoja. Melkein yhtä hyvää tulkintaa kuin Googlen tulkkauskoneilla, joita joillakin olen nähnyt blogeissa ja jotka pitäisi kielitieteen nimissä kieltää.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Kissanristiäisiä


Vaikka kuinka olen yrittänyt karsia iltamenoja, kerääntyy niitä kuitenkin kohtuullinen määrä. Eilen illalla oli OAY:n kokous, josta pääsi pois vasta puoli yhdeksän maissa illalla. Kannatti sinne mennä, sillä tilaisuus pidettiin paikallisessa ravintolassa ja ruokana oli kananrintaa, tosi hyvää. Kana on muutenkin lempiruokaani. Voisin syödä sitä vaikka joka päivä.

Sitä paitsi, pitihän se käydä syömässä, on sitä sen verran monta vuotta maksettu jäsenmaksua, että yhdet kanat voi syödä. Vuodenvaihteen jälkeen ei tiedä, siirrymmekö Mikkelin yhdistykseen vai jäämmekö omaan. Meidän lukionopettajien piti jo syksyllä siirtyä Mikkelin palkkalistoille, mutta Opetushallituksesta viipyi päätös, joten siirrymmekin vasta ensi vuoden alusta. Meille oli elokuun eka päivänä maksettu Mikkelistä jo palkkakin, mutta viety seuraavana päivänä tililtä pois, kun olivat huomanneet, että virallinen päätös OPH:lta puuttuu.

Juuri äsken tulin vuorostaan Pohjola-Nordenin kokouksesta ja ihanaa - pääsin eroon sihteerin hommista. Raahasin kokoukseen oikein tietokoneenkin, että tulee varmasti pöytäkirja tehdyksi, sillä viikonloppuna huomasin kokousta valmistellessani, että edellinenkin pöytäkirja viime keväältä oli vielä tekemättä. Onneksi oli hyvät muistiinpanot muuten, joten ei muuta kuin äkkiä puhtaaksikirjoitus.

Nyt vain ei ollut koneesta hyötyä, sillä hiiri ei tykännyt toimia, ja puheenjohtaja oli jo ties missä asti ennen kuin sain sormella pyöritetyksi kursoria. Tympäännyin lopulta ja laitoin koneen vähin äänin laukkuun, kirjoitan ehkä taas puolen vuoden kuluttua puhtaaksi.

Nykyään on ihmisillä tosi paljon kaikenlaista menoa. Jo keväällä oli sovittu, että Piiristä tulee sihteeri ruotsinkielisen Alias-pelinsä kanssa ja kokoonnumme jokin ilta pelaamaan aliasta på svenska. Mutta kun nyt yritimme yhteistä aikaa etsiä, ei sitä löytynyt. Aina hihkaisi joku, että on kansalaisopistoa, kokousta, vanhempainiltaa, kissanristiäistä jne. Juuri ja juuri löysimme sen verran yhteistä aikaa, että hallituksen kokouksessa suunnitellaan Lucia-juhlat ja vieläpä löydettiin aika itse juhlille. Mitenkähän on kevätpuolellakaan aliaksen kanssa, sillä me hullut olemme luvanneet järjestää Pohjolan pidot!! Kauhistus.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Taas kiva kiva


Tänään oppilaat saivat kurssiarvioinnit. Paikalleni oli laitettu jaksotodistukset allekirjoitettaviksi. Hups! Nehän olivat ihan väärän luokan paperit ja minun nimeni alla. Kansliassa oli joka luokalle laitettu väärän ryhmänohjaajan nimi, joten kaikki paperit meni uusiksi. Ei se niin haitannut, sillä eräs opettaja oli täysin unohtanut viedä numerotkin koneelle. Tulipahan nekin nyt sitten samalla laitetuiksi samaan jaksotodistukseen. Kyseinen opettaja oli vain niin hellyttävän kauhistunut unohtamisestaan, että jo sääliksi kävi. - Hän ei ole vielä tottunut unohtamisiin!

Koulussa oli tänään Alfa Softin edustaja myymässä tietokoneohjelmia eri oppiaineisiin. Ainakin jo viisi vuotta sitten meille ostettiin joka kieleen hyvät kielioppiohjelmat. Jonkin aikaa niitä käytettiinkin, mutta aina jossain vaiheessa jokin tehtävä tökki, koska kone ei jaksanutkaan pyörittää niitä. Kun nyt kesällä saatiin uudet koneet tietokoneluokkaan, luulimme, että ohjelmat on menetetty ikiajoiksi. Tänään myyntiedustaja sanoikin, että nehän voi asentaa uusillekin koneille, pyörivät paremminkin.

Hyökkäsimme heti tietotekniikkavastaavan kimppuun, mutta hän epäili, että koska meillä on Windows vista, ei saata ehkä pyöriäkään. Ja onkohan levykkeitä enää löydettävissä keväisen suursiivouksen jäljiltä? Kyllä tämä elämä on totta totisesti mennyt kivaksi.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Saako etuilla


Meillä oli nyt syksyllä muutaman viikon nuori sijainen. Menimme kerran yhdessä syömään, ja asettauduin jonon päähän odottamaan vuoroani. Sijainen kummasteli, miksi meidän opettajina täytyy odottaa vuoroamme. Hän ei kuulemma ole koskaan ennen sellaista nähnyt! Sanoi olleensa useammassakin koulussa sijaisena.

Minä ihmettelin tuota, ja hän selitti, että isoissa kouluissa opettajan on mahdotonta jäädä odottamaan jonon päähän, jos on vaikka kiire välituntivalvontaan tai etsimään opetusmateriaalia. Oppilaat ovat etuiluun tottuneet ja pitävät sitä luonnollisena.

Jäin miettimään tuota etuilua. Minusta kuulostaa väärältä ja epäoikeudenmukaiselta se, että sillä perusteella saa etuilla, että on opettaja. Eikö juuri sellainen luo katkeruutta oppilaiden keskuudessa ja saa aikaan ajatusta, että odottakaahan, kun minulla on valtaa ja asemaa, silloin minäkin saan etuisuuksia! Silloin ei tarvitse kumarrella muita.

Ymmärrän, että isoissa kouluissa on tilanne vähän erilainen kuin meillä pienessä koulussa. Mutta minusta silloin, jos todella on kiireen takia päästävä jonon edelle, on asia aina perusteltava oppilaille ja pyydettävä anteeksi. Oppilaat kyllä ymmärtävät järkiselitykset ja joustavat tarpeen mukaan. Minusta tuollainen etuoikeus ei automaattisesti kuulu opettajille, niin mukavaa kuin se olisikin.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Palanein suin


Minä aina luulen, että kouluelämässä ei voi tapahtua mitään uutta, että olen jo kaiken nähnyt ja kokenut. Mutta niinpä vain tänään yläasteen pari poikaa oli keksinyt uuden jekun. Ensi keskiviikkona on yhden yläasteen luokan vanhempainilta, ja kyseisen luokan oppilaat olivat leiponeet pullia illalla tarjottavaksi. Pojat olivat laittaneet pulliin cayenne-pippuria, minkä takia pari ihmistä poltti jo suunsa oikein kunnolla.

Kuulostaa äkkiseltään harmittomalta huvilta, mutta pippuriset pullat oli laitettu muiden pullien sekaan, joten koko leipomus menee nyt hukkaan. Kauhistuttaa, että jos pullat olisivat joutuneet todella vanhempainiltaan. Siellä olisivat vanhemmat istuneet palanein suin, tuskin olisi yhteistyö sujunut ongelmitta.
Pojat olivat luulleet, että heidän tarvitsee maksaa vain omat sotkemansa pullat. Mutta koska on ruletin tapaista arvontaa, kuka saa pippuripullan, tilaisuuteen joudutaan tilaamaan pullat keskuskeittiöltä. Pojilta loksahti suu auki, kun kuulivat että he joutuvat maksamaan koko satsin.

torstai 9. lokakuuta 2008

Taas se iso ii


Tietokoneen Word-ohjelmassa on suututtava ominaisuus. Jos kirjoittaa vaikka ruotsia, ohjelma kirjoittaa kaikki i-prepositiot isolla i:llä, koska ohjelma luulee, että englantia siellä väännetään.
Tässä eräänä päivänä kävi jollekin oppilaalle vahingossa niin, että kun hän alkoi ruotsin tunnilla lukea lausetta, joka alkoi: I Sverige... oppilas äänsi: Ai Svärje... Ei muuten mikään ihme, sillä heillä oli ollut ruotsia viimeksi noin vuosi sitten, eli ysiluokan syksyllä yksi ainut kurssi. Unohtuuhan se jo vähemmästäkin.

Automaattisesta tekstiohjelman korjauksesta puheenollen, joskus kun olen saksaa kirjoittanut, ohjelma on tietysti alleviivannut kaikki sanat punaisella. Kun on päästy sivun loppuun, on ohjelma tympääntynyt ja ilmoittanut: toivotonta, tästä ei tule mitään.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Gute Idee


Nyt olen saanut kaikki kurssit hyvään vauhtiin. Oikein mukavaa ja ahkeraa porukkaa joka ryhmässä. Kyllä oli hyvä ratkaisu se, että opetin ykkösen alkeista alkavaa saksassa ensin vähän tukiopetuksena. Gute Idee, on myös oppikirjamme nimi muuten. Nyt hän on jatkavien mukana ja pystyy tekemään vähän jo itsekseenkin, kun käsittelemme muiden kanssa kappaletta.

Molemmat porukat lukevat omia kirjojaan, mutta kun opetan vasta-alkajalle uutta, käy se toisille sopivasti vanhan kertauksena. Vasta-alkajan kuuntelutkin olen ottanut yhteisesti. Ei haittaa, vaikka jatkaville tuleekin kaksinkertainen määrä kuuntelua, hyvää se vain heille tekee. Ei haittaa yhtään sekään, vaikka vahingossa oppisi jonkin sanan toisesta kuin omasta kirjasta. Eivät ne Saksassa kadulla kysy, kummasta kirjasta sinä sen sanan olet oppinut.

Oppikirjoihin liittyy tehtäviä internetissä, joten sieltä pystyy kumpikin ryhmä tekemään vuorollaan omaan kirjaansa liittyviä tehtäviä sillaikaa, kun neuvon toisia. Kyllä tämä tästä.

Juuri hiljattain kirjoitin muuten siitä, miten yhdenkin kirjaimen ero sanassa saa aikaan väärinymmärryksiä. Tänään sotkeennuin äskeisen ryhmän kanssa sanoissa hakea ja hokea: Klaus hokee kaverin rautatieasemalta. -Mitä, mitä, ihmettelivät oppilaat.

tiistai 7. lokakuuta 2008

Huonoja kuninkaita


Olipa kerran kuningas. Huono, sanoivat alamaiset. Liian kovaa kuria pitää, ylimielinen. Alamaiset pelkäävät, ei ota kuningas huomioon heitä. Ei kulje informaatiokaan.

Jäipä kuningas eläkkeelle, tulipa tilalle uusi. Huono, vaahtosivat alamaiset. Ei saa minkäänlaista kuria. Liian lempeä, silittää vain roistojen päätä. Vetää mattoa lähimpien alamaistensa jalkojen alta, ei kulje informaatio.
Kyllä se entinen oli kaikin puolin hyvä. Ei ollut hänessä vikaa.

Jäipä tämäkin eläkkeelle, tuli tilalle uusi. Huono, kaakattivat alamaiset. Tekeytyy liian tuttavalliseksi alamaistensa kanssa. Pistää nenänsä joka asiaan, on puolueellinen. Saattaa alamaisensa noloihin tilanteisiin naureskelemalla näiden vioille.
Mutta entinen se vasta hyvä olikin. Hoiti asiansa, piti järjestystäkin.

Kuoli kuningas. Valittiin tilalle uusi. Huono, pohtivat alamaiset.
Istuu kammiossaan, ei välitä alamaisistaan, kurista nyt puhumattakaan. Kylläpä oli mahtavan hyvä se entinen, kaikin tavoin. Kunniamerkki annettaisiin ellei olisi kuollut.

maanantai 6. lokakuuta 2008

Rahatukkuja


Olin opettajakollegani kanssa Libanonissa. Kuvasimme toisiamme erään patsaan vierellä. Paikalle saapui joku paikallinen ”aamutakissaan” ja alkoi anella kollegaltani, että tämä opettaisi hänelle kieliä. Kollegani yritti estellä kaikin tavoin. Tilanne oli niin huvittava, että otin tilanteesta valokuvan. Tämän nähtyään paikallinen aamutakkimies tarjosi minulle kahtakymmentä euroa. Enhän mitenkään voinut ottaa tuollaista rahaa vastaan, jolloin mies kaivoi taskustaan toisenkin kaksikymppisen.

Estelyistä huolimatta mies jätti rahat kouraani. Paikalle saapui miehen tuttava, joka myös antoi minulle vastaan pyristelystä huolimatta kaksikymppisen. Kun siinä seisoin rahat kourassa, kurjan näköisenä, ohikulkevasta turistiryhmästä jokainen työnsi käteeni viitosen.
Juuri kun olin saanut molemmat kourat täyteen seteleitä, heräsin ja päästin kissan pihalle.

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Opettajien syy


Media vouhkaa nykyään, että kaikki koulumaailman kurjuus onkin opettajien syytä! Koulu on kuulemma tehty opettajille mukavaksi ja viihtyisäksi. Kaikki tapahtuu opettajien ehdoilla. Oppilaat sen sijaan kärsivät.
Miksi me opettajat nielemme mukisematta kaikki syytökset? En ole nähnyt enkä kuullut monenkaan nousevan vastustamaan syytöksiä ja puolustautumaan.

Opettajatko ne ovat vaatineet isoja mammuttikouluja? Opettajatko ovat vaatineet suuria ryhmäkokoja? Opettajatko ovat halunneet lakkauttaa kyläkoulut? Opettajatko ovat leikanneet määrärahoja nuorten erityisopetuksesta ja mielenterveyden hoidosta?

Olen käynyt monissa Euroopan kouluissa ja tavannut monenmaalaisia ihmisiä. Aina on tullut esiin sellainen ihmettelyn aihe, että Suomessa opettajat katsovat aina ensin oppilaan etua. Lukujärjestykset on tehty siten, että oppilailla olisi mahdollisimman vähän hyppytunteja ja muutenkin mahdollisimman hyvin. Minulle ovat monet ulkomaalaiset ihmetelleet, miten lukujärjestykseni voi olla niin epäedullinen. Saksassa kuulemma laaditaan lukujärjestys ensin opettajan tarpeita silmällä pitäen.

Meillä saa sinutellakin, harvoin tarvitsee pelätä opettajaa, oppilaita kannatellaan pumpulihansikkain. Silti monen ulkomaalaisen mielestä meillä on koulussa parempi kuri kuin heidän maassaan.

Viimeinen vahvistus opettajan huolenpidosta tuli perjantaina, kun turkkilainen taas muistutti minulle, että älä sinä huolehdi niin paljon. Jos joku ei tule tunnille tai tee tehtäviään, se on hänen ongelmansa!

PISA-tutkimuskin on taas vedettävä tähän avuksi. Mikä maa on kaikissa tuloksissa kärjessä? Suomihan se, ja juuri siksi, että me yritämme pitää huolta jokaisen oppimisesta, me olemme sitoutuneita tähän työhön.

P.S. Sivumennen sanoen meidän suomalaisten maineemme on mennyt yhdessä hujauksessa maailmalla. Kaarina Suonperä, joka juuri viikolla oli luennoimassa koulussamme, kertoi espanjalaisen taksikuskin ensin varmistaneen, ettei Suonperällä vain ole asetta mukana, kun kuuli tämän olevan Suomesta.

lauantai 4. lokakuuta 2008

Rekkoja rekkoja rekkoja


Voi hyvät hyssykät millaisen elämyksen koimme ystäväni kanssa tänään Lappeenrannassa käydessämme. Kun saavuimme Mikkelin suunnasta kuutostielle, oli koko matkan Imatralle mennessä molemmin puolin rekkaa rekan perään. Kaikki rekat autoja täynnä. Kilometrikaupalla, satoja rekkoja. Imatran jälkeen Lappeenrantaan ajaessa jonot sen kuin jatkuivat. Jonot seisoivat paikoillaan, kuskeja ei missään, ilmeisesti olivat autoissaan nukkumassa.

Eikä tietystikään ollut kameraa mukana, internetistä löysin samoilta kohdin otetun kuvan, mutta eivät kuvat kerro yhtään, millaista se oikeasti on. Onhan noista rekkajonoista Vaalimaallakin kuultu, mutta en ole niitä koskaan ennen itse nähnyt enkä kokenut.

Pois päin tullessa samat jonot. Nyt vain sillä erotuksella, että Imatralta päin tuleva jono hieman liikkui, joten sai puikkelehtia rekkojen seassa. Autot ajoivat Imatralta päin, olivat siis tulossa Kotkan satamasta, kiepauttivat ympäri Mikkelin liittymässä ja lähtivät takaisin päin Svetogorskia kohti.

Lappeenrannassa meillä hurahti koko päivä. Varmaan puolet kauppojen asiakkaista ellei ylikin on venäläisiä. Mutta sehän on vain meidän onnemme. Mietiskelen, miten kutistunut ja kuivanut koko Itä-Suomi olisi ilman turistien tuomaa hyvinvointia. Meilläkin on nyt vaikka kuinka paljon kauppoja ja kauppakeskuksia sekä Imatralla että Lappeenrannassa, missä käydä ostoksilla. Valikoimat ovat runsaat ja hyvät. Vielä parikymmentäkin vuotta sitten ei Imatrallakaan esimerkiksi ollut oikein mitään kauppoja. Nyt sielläkin on valtavia ostoskeskuksia.

perjantai 3. lokakuuta 2008

Turhaan kiersimme talon


Joskus en voi kuin ihmetellä, miten lyhyt muisti minulla nykyään on. Tarkoittaa: superlyhyt. Ykkösen saksanryhmän kanssa kiertelimme ympäri taloa löytääksemme luokan, jossa voisi kuunnella sekä CD:tä että kasettia ja vielä lisäksi käyttää tietokonetta. Oppilaat raahautuivat perässäni kenkiään kantaen. Ei siinä vielä mitään, mutta kun kaksoistunnin kuluttua päivän viimeisiltä tunneilta istahdin opehuoneeseen, jysähti päähäni, että en muistanut laittaakaan ketään tietokoneelle! Eikä kukaan edes maininnut mitään, ovat aika ujoja.

Eikä tuokaan vielä mitään, mutta kun olin näiltä kysynyt, ottaisivatko he niitä Saksasta työharjoitteluun tulevia oppilaita viikoksi kotiinsa asumaan, oli eilen juuri joku minua pyytänyt kysymään Saksasta, saako perheessä olla koiraa. Auliisti lupasin heti illalla kysyä, mutta muistinko! Vasta kun oppilas tänään tiedusteli, onko koirasta haittaa, havaitsin, että olin saman tien unohtanut tiedustella asiaa.

Olen saanut saksalaisille jo kaksi majapaikkaa ja kaksi työharjoittelupaikkaa, joten olen kovin toiveikkaalla mielellä, että kolmannellekin paikka löytyy. Enkä ole vielä edes kysynyt muilta kuin saksanlukijoilta.

torstai 2. lokakuuta 2008

Musta ei ole aina mustaa


Onkohan eri kulttuureiden ihmisillä erilaiset tappi- ja sauvasolut silmissä. Vaihto-oppilas taisi peräti suuttua minulle värejä opeteltaessa. Muuten meni hyvin, mutta kun sitten niitä harjoiteltiin, ja näytin mustaa jakkuani, oppilas väitti sitä tummansiniseksi. Aloin tietysti väittää, että musta. Siis tämän värinen on suomeksi musta. Venäläinen opiskelijakin oli kanssani samaa mieltä, mutta turkkilainen vain vänkäsi väriä tummansiniseksi ja oikein kohottautui tuolillaan väittelemään.

Musta CD-soitin ja musta penaali olivat hänenkin mielestään mustia, mutta hänen musta villatakkinsa oli kuulemma tummansininen. Herranjestas, minä en nähnyt sinistä missään. Oppilas kysyi, minkä väriset hänen farkkunsa olivat minun mielestäni. Nekin olivat minusta mustat, mutta ymmärsin jo olla varovainen. Kankaasta kuulsi nimittäin vaaleita lankoja, kuten farkuissa on, mutta kyllä niitä meillä mustiksi sanotaan. Hänestä ne olivat jotain muuta, en ymmärtänyt kysyä, minkä väriset, nyökyttelin vain.

Osoitettuani tummansinistä opettajantuolia oppilas katsoi minua kulmiensa alta ja sanoi ivallisesti: musta!

Mietiskelin itsekseni, olisiko niin, että kun eteläisissä maissa käytetään paljon mustia vaatteita, eri mustan sävyillä olisi eri nimitykset.

Kuvassa mustesieni.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Pientä vipinää


Alkoi uusi jakso, ja ainakin sekavasti alkoi. Tuli uusi psykologian opettaja, jonka piti opettaa etäopetuksena psykologiaa muuallekin. Talossa ei ennen kahdeksaa ollut muita kuin minä ja hän, ja hän ei ollut ennen etäopettanut, joten lähdin kiireen vilkkaa näyttämään koneitten toimintaa. Itse asiassa eri laitteet kuin millä itse olen opettanut, mutta sähläyksen kautta saimme laitteet toimimaan.

Aamulla heti kahdeksalta alkoi ykkösen kaksoistunnilla ruotsia. Miten voikin olla niin, että vaikka on ollut 7 viikkoa aikaa hommata kirja, oli siellä kaksi jotka olivat hankkineet entisen kirjan. Olen nimittäin vaihtanut oppikirjaa. Onneksi, sillä nämäkin olivat ottaneet jonkun vanhan valmiiksi täytetyn kirjan. Sittenhän ei tarvitse tunnilla kuin istua ja ihmetellä, kun kerran tehtävät on jo valmiiksi täytetty.

Kesken tuntia ryntää vararehtori (varsinainen on vieläkin synnyttämässä, miehillä näköjään kestää) luokkaan. Oikea rehtori ei ollut muistanut ilmoittaa, että Lukiolaisten liitosta tulee joku nuori kertomaan liiton toiminnasta. Sovimme, että tasan kello yhdeksän, että saan vähän omaa ainettani vauhtiin.

Eikös mitä, taas vararehtori tulee ilmoittamaan, että fysiikan opiskelijoillakin pitäisi alkaa etäopetus, kukaan ei ole muistanut opettaa heille laitteitten käyttöä. Opetus tulee nimittäin muualta. Koska talossa ei ollut muita osaajia, menin taas näyttämään, onneksi nyt tutuille laitteille. Saimme yhteyden ja jätin pojat etäopettajansa huomaan.

Kun taas olin yrittänyt vähän ruotsia syöttää oppilailleni, tuli OPO luokkaan 20 vaille yhdeksän sen Lukiolaisten liiton edustajan kanssa. Opokin pyöritteli silmiään ja ihmetteli, ettei hänkään tiennyt asiasta mitään, eikä tiennyt vararehtorin jo minua informoineen. En luvannut ennen tasan kello yhdeksää.

Ja mitä sitten tapahtui? Tietysti kymmentä vaille yhdeksän alkoi päivänavaus. Ainut riemunaihe siinäkin oli, että soitettiin ruotsalaista musiikkia. Kun sen kuulin, innoissani oikein hypähdin tuolillani, mistä oppilaat riemuitsivat.

Kiireellä kerroin seuraavan päivän läksyä ja lähdin ovelle katsomaan, joko Liiton edustaja olisi tulossa. Katsoin käytävällä vasemmalle, ei ketään. Yhtäkkiä korvani juuressa oikealla puolella edustaja alkaa puhua, ja minä hyppään ilmaan taas oikein kunnolla.
Oppilailla oli taaskivaa. Jätin oppilaat edustajan huomaan ja läksin opehuoneeseen syömään karkkia. Huom! Hyvään tarkoitukseen sekin menee, ysiluokkalaisten luokkaretkirahastoon.

Kun katsoin kaappiini ottaakseni esille ekaluokkalaisten saksan CD-levyn iltapäivän tuntia varten, ei sitä ollutkaan missään. En ole vielä koskaan opettanut tätä kirjaa, enkä ollut muistanut tarkistaa, onko CD tullut. Mitäs minä sanoin siitä seitsemästä viikosta! Pilkka käy aina omaan nilkkaan.

Seuraavaksi kanslisti motkottaa, että aamulla heti kahdeksalta eräs oppilaan äiti oli haukkunut, että kansliassa ei ole kukaan vastaamassa puhelimeen klo 7.40. Ihmettelenpä vain, missä virastossa muka vastataan ennen työpäivän alkamista.
Eikä ollut löytänyt mistään kanslian puhelinnumeroa. Mitenkähän hän oli saanut soitetuksi, jos ei kerran numeroa ollut. Telepatialla kai. Kanslisti antoi hänelle kolme eri numeroa, mutta tämä ei ollut vieläkään tyytyväinen. Joitakin ihmisiä nyt vain ei voi miellyttää.
Loppupäivä menikin suhteellisen normaalist.