perjantai 17. lokakuuta 2008

Täysillä loppuun


Hip hurraa, nyt alkoi syysloma. Vihoviimeiset päivän kaksoistunnit olivat onneksi saksaa eikä ruotsia. Kun on pieni ryhmä, eivät ilkeä niin kauheasti laiskotella kuin jos olisi isompi porukka. Tämäkin on psykologiaaa: Jos kaikille olisi merkitty lukujärjestykseen, että koulu loppuu kello 18 ja sen jälkeen vasta alkaa loma, eivät nämä tunnit klo 13-15 olisi kituliaita. Niin opelle kuin oppilaillekin.

Tuo on vähän sama asia kuin mitä oppilaat kerran sanoivat minulle. On kuulemma niin, että opettajat, jotka ovat jäämässä vuoden-kahden päästä eläkkeelle, laiskistuvat noiksi viimeisiksi vuosiksi huomattavasti. Oppilaat ehdottivat, että ei pitäisi koskaan sanoa ihmiselle, milloin hän pääsee eläkkeelle. Silloin hän tekisi töitä täysillä loppuun asti.

Tänään etsin jonkin videon viimeiseksi puoleksi tunniksi. Video esitteli Saksan eri osia. Näyttivät oppilaat ihan tyytyväisiltä, kun sai laittaa oppikirjat pois. Osasin minä vahingossa järjestää heille taas muutakin hupia. Kun laitoin kuuntelun jälkeen CD-levyn koteloonsa, jäi villatakin nauha kotelon väliin ja veti koko villatakin auki, niin että koko etumus retkotti auki. Ei tietenkään mitään haitannut, onhan minulla pusero takin alla, mutta oppilaista oli tosi huvittavaa. Minua sen sijaan huvitti se, että tämä ujonpuoleinen ryhmä ei oikein arvannut nauraa rehellisesti ääneen, vaan kaikki naureskelivat ja hytkyivät itsekseen pitkän aikaa.

Ei kommentteja: