perjantai 7. elokuuta 2009

Kohti uutta



Tätä blogia en päivitä enää.

tiistai 4. elokuuta 2009

Vieraita kieliä kesälläkin


Eilen oli meillä saksalaisia vieraita. Entinen opiskelukaverini löysi työharjoitteluaikanaan saksalaisen miehen ja asuu Saksassa. Ystäväni on yrittänyt opettaa lapsilleen suomen kieltäkin, vanhin (nyt 22 v.) puhuukin suomea ja on aina lukenut itsekin suomenkielisiä lehtiä. Nuorempi (19 v) ymmärtää hyvin, mutta ei itse suostu puhumaan.

Mielenkiintoista, että tämä nuorempi tyttö tulee nyt syksyllä Helsinkiin johonkin perheeseen au pairiksi. Jännää, että äitinsä meni aikoinaan Saksaan harjoitellakseen saksaa, ja nyt tyttö tulee sieltä Suomeen oppiakseen suomea. Saa nähdä, käykö kerrankin niinkin päin, että täältä löytyisi mies, joka pitelisi kiinni lopun elämää Suomessa. Tarvitaanhan täällä kieli-ihmisiä, kun moni suomalainen jää sille tielleen lähdettyään ulkomaille kieli- ja työharjoitteluun.

**
Mutta Aatu-poikammepa on kiinnostunut ruotsin kielestä. Pari päivää sitten hän innostui kyselemään pöydällä olevien esineiden nimiä ruotsiksi. Kun näytin vaikkapa lautasta ja sanoin tallrik, totesi poika asiallisesti: "Eli siis niinku lautanen". Hän on jopa ruvennut käyttämään osaamiaan asioita käytännössä. Kauppaan mennessä hän oli tänään tervehtinyt kaikkia ihmisiä sanomalla: "Goddag". Jotkut olivat katselleet hämmästellen, jotkut iloitsivat. Mutta en tiedä, iloitsenko minä kovin, kun minun pitäisi saada tietää jokin tärkeä asia ja hän vain kuittaa: "Jag vet inte!"

perjantai 31. heinäkuuta 2009

Ampiaiset pörräävät ja vaari notkuu



Valtavan ampiaispesän huomasin ulkovaraston katossa. Se on noin 20 cm läpimitaltaan ja mahdoton pörinä käy sen ympärillä. Hyvä se on, että on pölyttäjiä kasveille, niitä tarvitaan. Itse olen vain jollain lailla ampiaisen ja mötiäisen pistoille allerginen, pari kertaa on joskus pistänyt jalkaan, ja koko nilkkakin paisunut reiden kokoiseksi, joten ei kovin mielellään ota pistoa ainakaan vaikkapa kieleen.

Nyt voi olla viikon verran blogipäivittäminen satunnaista, sillä lapsenlapsi on taas meidän ilonamme. On kiva tarjota hänelle uudenlaisia elämyksiä. Koko kesänä hänellä ei ole ollut mahdollisuutta oikein kunnolla mennä rannalle leikkimään, joten alku oli hänelle kauhistuttavaa. Eilen ei meinannut suostua millään ottamaan rannalla kenkiä tai vaatteita pois; kävyt pistelivät, hiekka meni varpaisiin, kädet kastuivat ja hiekka tarttui käsiin, hattu kastui vedestä tai hiekkaa tarttui polviin, lelulaiva ui liian kauas rannasta (n. puolen metrin päähän!), ohi ajavat veneet nostattivat aaltoja, hiekkalinnaa tehdessä kädet likaantuivat jne.

Jokaisesta tällaisesta asiasta oli huuto korvia huumaava, mahtoi kauempana aurinkoa ottanut mies ihmetellä, miten meillä lasta oikein rääkätään. Mutta kun oli kolme tuntia oltu, ei poikaa meinannut millään saada pois vedestä polskuttamasta. Hän oli löytänyt rantaelämän ihanuuden. Kotimatkalla iloitsi, ettei hänellä ole koskaan vielä ollut näin hauskaa päivää! Tänään on tarkoitus mennä rannalle melomalla.

Lapset antavat aikuisille aina aihetta nauruunkin. Olin antamassa hänelle jogurttia kaapista, kun vaarikin tuli keittiöön huonoilla jaloillaan. Silloin poika tokaisi minulle: "Anna nyt sen vaarin antaa, kun se tuossa notkuu!" Hah, mistähän se tuollaisen notkumisenkin on oppinut, ei meiltä ainakaan.

Ja olenhan minä saanut Ritalta tällaisen palkinnonkin. Kiitos kiitos.

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Lumpeenmetsästystä

Melontaretki lummetta metsästämään alkoi lupaavasti. Tyyni järvenpinta, aivan ihanteellinen. Toisaalta minuun iskee pelko, että allamme on loputon kuilu. Harha tulee siitä,e ttä sekä yllä että alla on samannäköistä, kuin ääretön taivas olisi pilvineen myös allamme. Sorsapoikue säikkyy kanoottia, ja yksi poikanen eksyy väärälle puolelle kanoottia ja vaakkuu hädissään.


Ei sellaista tuuria meillä voi ollakaan, että koko ajan olisi tyyntä. Tuleekohan oikein kunnon myrsky? Horisontissa näyttää tulevan vettä kaatamalla. Pitänee kääntyä takaisin.


Kun ei ole laineita, näkyy järven pinnassa jotain kummallisen ruskeaa. Lieneekö saastetta? Melomme lähemmäksi ja huomaamme, että pinta on täynnä vain joitain kasvin siemeniä. Siitä punaruskea kerros. Pilvet hajosivat, eivät tuoneet sadetta, mutta nostattivat voimakkaan aallokon.


Päämääränämme tällä kertaa on kuvata pienestä lahdenpohjukasta lumpeita, Etelä-Savon maakuntakukkia. Niiden kuvaaminen ei olekaan yksinkertaista, sillä rannalta jos yrittää kuvata, ne ovat aina liian kaukana, niiden lähelle ei pääse. Helppoa ei ole kanootillakaan. Ison selän ja lahdenpohjukan välissä on korkea ruoikko, jonka läpi nyt pitäisi tunkeutua. Vettä on puoli metriä, mutta ruoikko niin tiheä, että kaikin voimin saamme työntää kanoottia melalla pohjasta lykkien.


Onnistui! Pääsimme läpi ja ihanan rauhallista kovan aallokossa taistelun jälkeen. Tänne eivät tuulet ulotu.


Melo! Pysähdy! Ota taakse päin! Älä sinne! Ja taas takaisin! Ei ole helppoa lumpeen kuvaaminen. Mutta joskus saattaa saada heilahtamattomankin kuvan. Arvanneeko monikaan, miten vaikeaa voi joskus olla kasvinkin kuvaaminen. Ja silti tulos on vain amatöörimäinen.


Viimeinen silmäys lahdenpohjukalle.

Ja nokka kohti hiekkarantaa, jossa uidaan Saimaan kimmeltäessä.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Kaverin mökkiloma

Ystäväni oli vuokrannut kesämökin Etelä-Suomesta, ja kun kyselin häneltä lomakuulumisia, hän lähetti minulle tällaisen kertomuksen kuvien kera. Olen saanut häneltä luvan julkaisemiseen. Viimeinen ei ole koiran vaan joutsenen tekosia.

tuli tuttuja
kovasti
kuten tämäkin rovasti


toinen kaunis on
hentoinen
kuten tämäkin kaunoinen


yksi hirmuinen
kehveli
kuten tämäkin epeli


joku jumppaa
kömpelö
kuten tämäkin hönelö


joku merkit vain
suihkaisi
ihan pikkaisen pieraisi

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Kääntyi miinukseksi


Pari päivää sitten kävimme pikkukylän kesäteatteriesitystä katsomassa. Siellä oli kansaa kuin pipoa. Laskeskelin, että 200-300 henkeä oli tullut ilottelua katsomaan. Miten on mahdollista, että jonkin syrjäkylän esityksiin tulee noin paljon kerralla väkeä, kun kirkonkylälläkin alkukesästä oli vain noin 100 ihmistä? Mietin, onko esitys täällä niin paljon parempi. Ei, päin vastoin, sanoisin. Päättelin, että tuolla korvessa ei ole juuri muuta tekemistä, ei ole juottoloita, joissa aikaansa viettää. Niinpä kesämökkiläisillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin harrastaa kulttuuria.

Itse en ole kauhean innokas menemään kesäteattereihin. Ensinnäkin, aina sataa. Nyt ei ihme kyllä ollut sitä tuskaa. Mutta oli muita tuskia: Saimme paikat niin kaukaa, että ei nähnyt juuri muuta kuin edessäistujien päitä. Monet tapahtumat perustuivat pelkkään näkemiseen ja kun oli populaa edessä, ei tiennyt, mitä siellä edessä tehtiin. Naurunremakasta päätellen jotain härskiä tietysti, mikä muu se suomalaisia naurattaisi. Ja minkähän takia tuolit laitetaan aina niin, että katsojat istuvat aina aurinkoon päin? Kun ei kerran satanut, räkötti aurinko julkeasti suoraan silmiin.

Eikä siellä kuullutkaan, mitä puhuttiin, suuri osa meni ohi korvien. Osa näyttelijöistä mumisi itsekseen. Näin ollen tyhjä aika piti täyttää muulla virikkeellä. Yhtäkkiä huomasin edessä istuvan naisen virkatun lierihatun reunalla kulkevan muurahaisen. Seuranta-aikana se kerkesi kiertää kolme kertaa lierin ympäri!

Ja maantieltä kuului jatkuva autojen tohotus. Juuri kun oli ehtinyt päästä taas juonesta kiinni, päryytti moottoripyörä tai yliviritetty mopo ohi, niin että sinne meni sekin huippuhetki.
Ja väliajan jälkeen kaikki pikkupennut olivat keksineet mennä pihan leikkitelineille mekkaloimaan. Kovempaa ne kailottivat kuin näyttelijät.

Mitenkähän minun taakseni sattuu tulemaan aina se tilaisuuden selostaja! Oli sitten ylioppilasjuhlat koululla tai mikä tahansa muu yleisötilaisuus, tulee selän takaa ilmainen selostus, aivan kuin muut katsojat ja kuulijat olisivat sokeita ja ymmärtämättömiä: -Tämä on se Yläuotisen lesken poika, onpas se kasvattana pitkän parran. -Minkähän takia tuo soittaja on laittanna tuollasen kauhtanan piällee? Ois luulna, että tällasee tillaisuutee ois jottai juhlavampoo löytänä. -No sieltä soapuu pappikii. Eihä tuo oo yhtää papin näkönekkää. -Ai siitä Viagrastakohan se tuon piä jäykisty! -No nyt sillä on huulpunnoo poskessa, se evustaja olkii tuon sortin miehiä!

Miten minusta alkaa tuntua, että tämä kulttuurinautinto kääntyi negatiivisen puolelle.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Ruma Suomi


Tällaisia otoksia tarttui kameraan tänä aamuna. Jos metsät ovat täynnä autonromua ja muuta kaatopaikkatavaraa, ovat järvenrannat täynnä vanhoja veneenrotiskoita. Parin tunnin melontaretkeltä löytyi näin monta vanhaa rohjaketta, jotka ovat maanneet rannassa jo vuosia. Ne eivät näy tielle, joten ovat suurimman joukon katseilta piilossa. Mutta ne, jotka katselevat luontoa vesiltä käsin, näkevät tällaista. Laitan pari kaunistakin kuvaa mukaan, ettei aivan masentumaan pääse. (Suurenna napasauttamalla!)

Minkähän takia kuntiin on perustettu ympäristölautakuntia, kun mitään ei saada aikaseksi romujen pois siistimiseksi? Tiedän, että ainakin yksi noista veneistä on ollut paikassa, josta sen näkee tielle. Omistaja on saanut kehotuksia poistaa se - ja hän on poistanut sen - sata metriä sivuun pusikkoon, ettei näy tielle!

Kun tulimme rantaan, oli joku tyhjentämässä roskasäiliöiden luo roskia. Yksi iso jätesäkillinen ei enää mahtunut säiliöön, joten tyyppi jätti säkin säiliön viereen. Säkki näytti olevan täynnä kierrätyspulloja. Miksi ei vienyt niitä kauppaan, olisi saanut hyvät rahat, jotka olisi voinut antaa vaikka oppilaiden luokkaretkikassaan, ellei itsellä sattunut olemaan pikkurahan puutetta.