lauantai 18. lokakuuta 2008

Tupakan orjien jahtausta


Laatikoita penkoessani löysin tänään vanhan vihon, johon olen kirjoitellut kaikenlaisia tapahtumia koulusta vuosien varrella. Ongelmien määrä näyttää olevan koulussa vakio, vaikka aika tahtoo kullata muistot. Muun muassa tupakanpoltto on uusiutuva luonnonvara, se on takuuvarma ongelma, vaikka vuosikymmenet vaihtuvat.

Tupakanpolttajia on jahdattu enemmän kuin mitään muuta. Ja aina oppilaat ovat keksineet uuden paikan, jossa käryytellä. Paikkoja on ollut mm. koulun portaiden alusta keskellä välituntia (on sinne muuten sytytetty nuotiokin!), pihassa olleen sadekatoksen katonraja, sisällä koulun käytävä, välituntialueen peräosa lähellä joulua, kun on jo niin hämärää, että opettaja ei näe tarkasti pihan perälle. Oikein härskiksi kun joku on heittäytynyt, on keskellä portaitakin polttanut poikajoukon keskellä. Paikka on ilmeisen epätodennäköinen, joten valvoja ei ilmeisesti ole uskonut silmiään. Tai on kyllä, koska olen senkin joskus muistiin kirjoittanut.

Yksi muistiinpano 80-luvulta kertoo, että joku oppilas on polttanut keskellä tuntia peräpulpetissa, eikä opettaja ole huomannut mitään. Tämä on ilmeisesti oppilailta myöhemmin kuultua, mistäpä minä sen muuten olisin tiennyt.

Tietysti on sitten kaikenlaiset nurkantaustat, pukukopit, vessat... Kyllä tupakantuska keinot keksii. On polttajia monin tavoin jahdattukin. Joku nuori opettaja on jopa oikein juossut polttajien perässä ulkona ympäri koulua. Joskus on laitettu käytävän päähän peilikin, jolla näkee heti nurkan taakse. Tällöin vahdissa olevat oppilaat eivät ole ehtineet varoittaa kaveriaan.

Jahtaus jatkuu. Oppilaat luulevat, että opettajat sitä huvikseen tekevät, mutta kyllä se on lain velvoittamaa ja kaikkea muuta kuin huvittavaa.

4 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Oppilaat jopa kommentoivat välillä, että ei ole sulla kivaa kun et saa ketään käräytettyä... No, mieluummin kyllä jättäisin koko homman vaikkapa poliiseille - tosin heilläkin lienee paljon parempaa tekemistä.

Kirlah kirjoitti...

Ilmeisesti todella luulevat, että se on meistä kivaa hommaa, sillä usein koulun entiset oppilaat kylillä oikein näyttävästi sauhuttavat ja hähättelevät, että etpäs voi mitään. Eikö ne pöllöt ymmärrä, että ei vois vähempää kiinnostaa kenenkään sauhuttelu!

Toinen asia sitten on se, että joku entinen oppilas tulee joskus koulun pihaan röyhyämään. Koulualueella polttelu on laissa kiellettyä, ja sen takia entiset oppilaat on ajettava pois, ei sen takia että heidän polttelunsa meitä muuten kiinnostaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulin erään koulun entisen opettajan toimineen niin, että kun oppilaat olivat seisoneet tiiviissä ringissä niin ettei hän nähnyt kuka siellä oikein poltti vaikka savua oli ilma puolisakeanaan, niin tää ope oli kirjoittanut _koko_jengille_ jälkkärilaput ja jälkkärin syyksi hän oli papereihin kirjannut "savunmuodostus". - Vähänkö ratkesin nauramaan kun tän jutun kuulin!

Kirlah kirjoitti...

Tosi hyvä. Ongelmahan on aina juuri tuo, ettei tarkkaan tiedä, kuka se syyllinen on, vaikka tupakointi tiedetään. Ja kaikki pitäisi pystyä "todistamaan".