Vihdoinkin tuli aurinkoista ja lämpimämpää. Erään ystävän kanssa värjättiin kasviväreillä lankoja koko päivä. Merkillistä, että jos on sadepäivä, ei oikein saa ryhtyneeksi mihinkään asialliseen toimeen, mutta heti kun aurinko näyttäytyy, tuntuu että jaksaa vaikka mitä.
Kuvassa eivät värit ole ehkä ihan samat kuin ne oikeasti olivat, mutta jonkinlaisen käsityksen ehkä niistä saa. Kauniin ruskea vasemmalla tuli kiventieralla, joka on kiven päällä kasvava jäkälälaji. Kova raapiminen kiven pinnasta, lähtee sateen jälkeen hyvin.
Keskellä koiranputkella värjätty ja oikealla pihlajanlehdillä saatua väriä. Vaikka homma vaatii yleensä melkein koko päivän, on se kuitenkin sen arvoista. Ensinnäkin: näkee työnsä tulokset. Minulle on ainakin terapeuttista nähdä edes harrastuksesta jotain valmista, kun omassa työssä ei välttämättä aina näe illalla kotiin tultua minkäänlaista edistystä. Toiseksi: on jännittävä kokeilla, minkä värisiä langoista tulee. Lopputulos on nimittäin aina yllätys. Olemme asettaneet päämääräksi värjätä joka kerta eri kasveilla. Kolmanneksi: on kiva tehdä yhdessä kaverin kanssa. Yhteisen tekemisen ilo ja seurustelu.
Minulta kerran joku kysyi, olenko tietoinen, että kaupassa myyvät valmiita värinappeja, joilla voi värjätä, ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa. Voi, voi, voi! Eihän se ole se pointti. Myyvät ne siellä kaupassa valmiiksi värjättyjä lankojakin. Ja myyvät ne siellä valmiita vaatteitakin. Voisinhan minä niitäkin ostaa ja istua kiikkustuolissa kädet ristissä ja ihmetellä, että mitähän sitä tekisi!
2 kommenttia:
Esittelin muutama viikko sitten ostamiani villoja isoäidilleni, joka kummasteli, että miksi nykyaikana pitää kehrätä kun lankaa saa kaupastakin.... Mutta kuten sanoit, juuri se tekemisen ilo ja se, että näkee välittömästi työn tuloksen.
Vanhemman polven suhtautumisen ymmärtää. Tuo kaikki on aina ollut kovaa pakollista työtä. Mutta kun jokin asia on harrastus, sitä voi tehdä tai olla tekemättä mielialan mukaan. Silloin mielenkiinto säilyy
Lähetä kommentti