perjantai 6. kesäkuuta 2008

Mitä ope tekee lomalla


En uskalla enää mennä kylille. Joka kerta kun urkenen kaupalle tai muuten vain ihmisten ilmoille, joku äkkää ja huikkaa: No miten se on loma lähtenyt käyntiin? On se pitkä tuo opettajien loma, mitenkä sitä saat aikasi kulumaan?

Olen jo tottunut. Ennen aina ärsytti suunnattomasti tuollaiset lausunnot. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että ihmiset haluavat olla vain ystävällisiä ja jotain sanoakseen puhuvat lomasta, kun ei juuri sillä hetkellä muuta tule mieleen.

No mitä opettaja sitten tekee lomalla? Viikko on siitä, kun suurin odotuksin ja toivein alkoi loma. Ensimmäiset päivät menivät kaupungissa käydessä ja työstä toipuessa. Olin sittenkin väsähtänyt, vaikka minulla oli helpohko kevät koulussa. Muutama eka päivä meni vain oleillessa. Se tarkoittaa, että ei tullut tehdyksi mitään järkevää, vain pari tuntia aamusta tein jotain työtä, kuten nypin kukkapenkeistä roskia, siivosin kaappeja jne. Kasvimaalle ei tarvinnutkaan mennä, sillä mies oli kylvänyt kaiken jo toukokuussa.

On sitä ehditty jo uidakin saunasta päin tuttavien mökillä ja käydä korvasienessä. Sieniä vain ei ole onnistuttu juuri näkemään, vähän sain pakkaseen sekä löysin yhden oikein kahden nyrkin kokoinen korvasienen, mikä aiotaan syödä huomenna, kun ei ole sille kaveria löytynyt.

Käsitöitäkin on useita aina välitöiksi. Suuri osa ajasta kuluu kuitenkin tietokoneen ääressä, bloggaaminen on suhteellinen uusi harrastus. Minulla on aina ollut periaatteena, että kun en voi ammattia jatkuvasti vaihtaa, vaihdan sitten aina harrastusta tarpeen mukaan, joten virkistäähän sekin.

Olen saanut suurin piirtein koko talonkin siivotuksi, sillä lauantaina tulee Helsingistä yövieraita. Kesäisin käy meillä aika paljon yövieraita, sillä tutut ja sukulaiset asuvat suurimmaksi osaksi kaukana muualla päin Suomea. Tosi moni ystäväkin on lähtenyt täältä muualle. Kohta me olemme kai ainoat ihmiset koko paikkakunnalla. Lehdessäkin oli juuri, että taas on paikkakunnan asukasluku vähentynyt yli kymmenellä hengellä.

Ei kommentteja: