maanantai 8. syyskuuta 2008

Eikö se ollutkaan tässä


Ylioppilaskirjoitusten kuullunymmärtämisen kokeet alkoivat tänään. Englannin kuuntelu oli aamulla, ja englanninope säikytti minut jo heti alkajaisiksi, kun hän sanoi CD:n pysähtyneen kesken kuuuntelun. Ope oli huomannut yhtäkkiä, että onpa hämmästyttävän pitkä tauko. Onneksi pysähdys sattui siis tauon aikana. Oppilaat eivät edes tulleet huomaamaan mitään häikkää. Muuta selitystä ei ole kuin että on ollut aivan minimaalisen pieni sähkökatkos.

Mitenkähän jotkut ihmiset voivat muuten olla omasta elämästään aivan pihalla! Kun opettaja kuuntelun jälkeen oli tarjonnut ylimääräistä harjoitusmateriaalia tulevaa tekstikoetta varten, yksi oppilas oli ihmetellyt: -Ai jaa, onko meillä vielä toinenkin koe? Eikö se ollutkaan vielä tällä selvä?
Ja aivan varma on, että oppilas on ollut silloin tunnilla kun yo-kokeista on puhuttu, sekä enkun että ruotsin tunnilla, ja opokin on pitänyt kai kokonaisen tunnin aiheesta. Ja minusta tuntuu, että koko lukion ajan on hoettu vain yo-kirjoituksia. Mutta eihän tämä oppilas olekaan vissiin kuin vasta viidettä vuotta lukiossa.

Kello 11 oli pitkän saksan kuuntelu, jota huomasin vähän jännittäväni juuri sen enkun levyn pysähdyksen takia. Kokeessa ei kuitenkaan tullut teknisiä ongelmia. Ilmeisesti jollain oli sen sijaan ymmärtämisongelmia. Toinen valvoja alkoi kokeen jälkeen kysellä, onko oppilaillekin käynyt samoin kuin äskeisessä kuuntelussa, että taskulaskimen sijaan on ottanut tv:n kaukosäätimen kokeeseen. Eräs oppilas kalpeni, hän ei ollut sellaista levyltä kuullutkaan. Kiireesti oppilas hyökkäsi ovesta ulos.
Jännittävä nyt sitten nähdä, miten on mennyt, huomenna vasta pääsen tarkastamaan.

2 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Minulla on tänä vuonna uskomaton tuuri - en valvo yhtäkään kuuntelua! Tänään englannin kuuntelussa olivat yhdet kuulokkeet hiljentyneet.... Piti siis vaihtaa paikkaa kesken kuuntelun.

Kirlah kirjoitti...

Se on taas se smurfin (Murphy)laki, joka sanoo, että aina muulloin kaikki menee hyvin ongelmitta, mutta kun oikein pitäisi olla viimeisen päälle, silloin ne hankaluudet vasta tulevatkin.