tiistai 9. syyskuuta 2008

Aaltoliikettä


Ruotsin yo-kuuntelu meni ongelmitta - ainakin minun osaltani. En tiedä oliko sen sijaan oppilailla ongelmia, sen näkee vasta huomenna. Tai sitten ylihuomenna. Koululle ei nykyään tuoda postia, vaan se menee kunnantalolle. Menisi kuulemma niin korkea ylimääräinen maksu koululle tuonnista, että laitosmies tuo sen aina vasta päivän myöhässä. Pitäisi siis itse aina hakea posti kunnasta, jos jotain ehdottoman tärkeää odottaa tulevaksi.

Tänään tuli taas puheeksi koulun yhteiset pelisäännöt. Mikähän siinä on, että jokaisen sukupolven ja myös jokaisen opettajapolven on tehtävä ne samat virheet kuin edelliset sukupolvet. Uusi opettajapolvi ei millään usko, että koulussa on ehdottoman tärkeää pitää kiinni yhteisesti sovituista asioista. Silloin saa parhaiten asiat rullaamaan.

Samahan se on kaikessa kasvatustyössä kotonakin. Jos yksi sanoo yhtä, toinen toista, ei kielloilla ja käskyillä ole mitään merkitystä. Minun urani aikana on mm. koulun kuri mennyt aaltoliikettä laidasta laitaan vääjäämättömästi. Aina ylös, mutta takuuvarmasti sieltä alas. Yhtä varmasti on noustu onneksi aina myös ylös.

En suostu pitämään itseäni kalkkiksena: tietyt asiat ja säännöt maailmassa pätevät aina vuosisadasta toiseen riippumatta minun iästäni.

2 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Yhteiset säännöt - ikuisuuskysymys? Meillähän EI pidetä pipoja tms sisällä, mutta tietyt kollegat eivät vaan ikinä huomauta niistä... Minä taas meinaan huomauttaa kaupassa täysin tuntemattomille ihmisille ;)

Kirlah kirjoitti...

Minun taas tekisi mieli huomauttaa aikuisille kirkonkylän roskaajille. auton ikkunasta heitetään kokonaisia pizzalaatikoita tai tupakka-askeja ihan surutta kadulle, tai mäyräkoiran kuoria. Järkeeni ei mitenkään mahdu näiden ihmisten ajatuksenjuoksu, miksi tekevät sellaista.