maanantai 3. maaliskuuta 2008

Lomanvieruspäivät


Niin sitä palattiin hiihtoloman jälkeen kouluun. Ei puhettakaan, että oppilaat olisivat olleet virkistyneitä, kuten loman jälkeen pitäisi. Osa nuokkui, osa halusi vain keskustella loman tapahtumista. Olihan se arvattavissakin, siksi en yrittänytkään mitään vaikeampaa. Kunhan nyt hissuksiin vähän aloitettiin. Oli nimittäin ykkösen kaksoistunti ruotsia heti ekaksi.

Minua kyllä huolestuttaa, miten ehditään kurssia loppuun kunnialla, kun aina on joko eka päivä juuri ennen lomaa tai viimeinen päivä ennen lomaa tai viikonloppua, joina ei opetusta voi täysipainoisesti viedä läpi. Jo syksyllä ihmettelin kovasti nykyisen ykkösen meininkiä ja arvelin, että kyllä se siitä lähtee kunhan alkuun päästään, mutta ei, kaikki seiskaluokan opetusmenetelmät on ollut otettava käyttöön. Sittenkään ei tule mitään tulosta. Jos ei ole mitään päämäärää oppilaalla, ei siinä auta juuri opettajankaan yritys.

Selvyyden vuoksi on taas mainittava, että eihän tämä palopuhe koske nytkään kaikkia. On niitä ahkeriakin sentään. - Huh, sainpas sanottua!

Ei kommentteja: