tiistai 28. heinäkuuta 2009

Lumpeenmetsästystä

Melontaretki lummetta metsästämään alkoi lupaavasti. Tyyni järvenpinta, aivan ihanteellinen. Toisaalta minuun iskee pelko, että allamme on loputon kuilu. Harha tulee siitä,e ttä sekä yllä että alla on samannäköistä, kuin ääretön taivas olisi pilvineen myös allamme. Sorsapoikue säikkyy kanoottia, ja yksi poikanen eksyy väärälle puolelle kanoottia ja vaakkuu hädissään.


Ei sellaista tuuria meillä voi ollakaan, että koko ajan olisi tyyntä. Tuleekohan oikein kunnon myrsky? Horisontissa näyttää tulevan vettä kaatamalla. Pitänee kääntyä takaisin.


Kun ei ole laineita, näkyy järven pinnassa jotain kummallisen ruskeaa. Lieneekö saastetta? Melomme lähemmäksi ja huomaamme, että pinta on täynnä vain joitain kasvin siemeniä. Siitä punaruskea kerros. Pilvet hajosivat, eivät tuoneet sadetta, mutta nostattivat voimakkaan aallokon.


Päämääränämme tällä kertaa on kuvata pienestä lahdenpohjukasta lumpeita, Etelä-Savon maakuntakukkia. Niiden kuvaaminen ei olekaan yksinkertaista, sillä rannalta jos yrittää kuvata, ne ovat aina liian kaukana, niiden lähelle ei pääse. Helppoa ei ole kanootillakaan. Ison selän ja lahdenpohjukan välissä on korkea ruoikko, jonka läpi nyt pitäisi tunkeutua. Vettä on puoli metriä, mutta ruoikko niin tiheä, että kaikin voimin saamme työntää kanoottia melalla pohjasta lykkien.


Onnistui! Pääsimme läpi ja ihanan rauhallista kovan aallokossa taistelun jälkeen. Tänne eivät tuulet ulotu.


Melo! Pysähdy! Ota taakse päin! Älä sinne! Ja taas takaisin! Ei ole helppoa lumpeen kuvaaminen. Mutta joskus saattaa saada heilahtamattomankin kuvan. Arvanneeko monikaan, miten vaikeaa voi joskus olla kasvinkin kuvaaminen. Ja silti tulos on vain amatöörimäinen.


Viimeinen silmäys lahdenpohjukalle.

Ja nokka kohti hiekkarantaa, jossa uidaan Saimaan kimmeltäessä.

12 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

mutta UPEAN lummekuvan kuitenkin sait!!!!

BLOGitse kirjoitti...

Minakin haluaisin meloa ja kuvata lumpeita!
Ihan hyvan kuvan sait - kannatti nahda vaiva!

Soili kirjoitti...

Ihanan kesäinen raportti ja säästyitte sateelta.

Katilein kirjoitti...

Tuo lummekuva on tosi onnistunut, ihan postikorttiainesta!

Rita kirjoitti...

Hienot kuvat ja teksti! Tuli mieleen soutelu vanhempieni mökkimaisemissa Tampereen lähellä. Pieni järvi, vesilintuja, yhdessä kohdassa lumpeita, omassa rannassa "vain" ulpukoita. Ei helppoa liikutella airoja kun osuvat vesikasvien varsiin.

Huimaava tunne tuo kun katsoo veden pinnasta taivaita. Hui!

vilukissi kirjoitti...

Ymmärrän tunteesi siitä pohjattomasta kuilusta! Mietin kanssa vastaavissa tilanteissa, että jos nyt putoaisi veneestä...uimassa mulla on älytön tarve kokeilla onko pohjaa ja jos ei tunnu mitään varpaanpäässä, niin paniikki iskee. Ja kuitenkin pitä saada kokeilla, vaikka paniikinomaisen lopputuloksen tietääkin. Lumme on kaunis kukka, tykkään ulpukoistakin. Eihän kuva mikään amatöörimainen ollut! Olipas mukava tarina kuvineen edellisessä postauksessasikin!

kirlah kirjoitti...

Annikki: juu kyllä muuten, mutta suurin osa kuvista oli melkein valkoisia liiallisen auringonpaisteen takia. Tuo lehtikin on melkein valkoinen.

BLOGitse: haa, Saimaalle vaan!

Soili: Tällä kertaa säästyttiin, aina se ei onnistu. Suomen sää on niin arvaamatonta.

Katilein: minua häiritsee tuo musta alusta. Sinistähän sen pitäisi olla, jos kerran taivaskin oli sininen!

kirlah kirjoitti...

Rita: mistähän syystä minustakin aina tuntuu, että ulpukat ovat "vain ulpukoita". Ehkä siitä, että niitä oli Pohjanmaallakin vaikka kuinka paljon joessa. Se ei ole samalla lailla harvinainen.

Vene ja kanootti ovat siitä kivoja, että niillä pääsee juuri kaikkiin kivoihin idyllisiin paikkoihin. Isot aavat vedet ovat vain pelottavia.

kirlah kirjoitti...

Vilukissi: Juuri tuollainen tunne minullakin on. Pelkään järvellä täysin tyynellä melkein enemmän kuin kovassakaan aallokossa juuri tuon psykologisen harhan takia.

Ihan samalla tavalla minuun iskee paniikki uidessa, jos tulee mieleen, että jalkani eivät ylläkään pohjaan.

Mutta juuri tänä aamuna Aamu-TV:ssä oli uimisesta puhetta ja annettiin ymmärtää, että on yleistä, että ihmisille iskee uidessa yhtäkkiä paniikki. Silloin ei ole muuta keinoa kuin yrittää rauhoittua.

Ohjelmassa näytettiin myös uidessa perässä vedettävää lainelautaa. Minullehan sellainen olisi tosi hyvä apuväline.

isopeikko kirjoitti...

Kaikki se vaivannäkö on kuitenkin mukana siinä lopullisessa kuvassa. Muistat ne siitä.

Rita kirjoitti...

Sinulle ystävyyspalkintoja. Jos haluat ottaa vastaan; hae blogistani :)

kirlah kirjoitti...

Kiitos Rita, olisi myös hauska tietää, mitä siinä lukee.