Varjon puolella

Kirjahyllyjä siivotessamme sattui käsiin ruotsalaisen kirjailijan Karin Alvtegenin kirja Varjo. Mietimme miehen kanssa, onko joku vieraista jättänyt meille iltalukemisensa. -Ei. Olisiko se jostain paperinkeräyslaatikosta löydetty? -Ei. Varmaan se on ostettu kirjaston poistohyllystä? -Ei. Näyttää siltä, että lapset ovat ostaneet sen isän- tai äitienpäivälahjaksi! -Ei.

Vaan kun vihdoin saimme auki hieman kiinniliimautuneet kaksi ensimmäistä sivua, oli toisella sivulla ystäväni nimi! Mitä hänen kirjansa meillä tekee? - No varmaan se on tuotu luettavaksi! Mutta milloin, siitä ei ole aivoihin jäänyt minkäänlaista muistijälkeä.

Luin kirjan ja hyvä se olikin. Paljon parempi kuin Anna Janssonin tai Liza Marklundin dekkarit. Jännityskirja tämäkin on, mutta erilainen. Se on jossain määritelty psykologiseksi trilleriksi. Ruotsin satutäti Astrid Lindgren on Karin Alvtegenin isotäti. Karin mietti, mitä tapahtuisi, jos kansakunnan kaapin päälle nostetun kirjailijan kaapista yhtäkkiä löytyisikin luurankoja. Tällaisista mietteistä hän alkoi kehitellä Varjo-romaaninsa.

Romaanista saa pohdittavaksi monenlaisia teemoja: lasten hylkääminen, yksinäiset vanhukset, alkoholismi, epäonnistunut avioliitto. Yksi pääteemoista on, kumpi on syyllinen enemmän, teon tekijä vai sivustakatsoja. Onko oikein, että ihmiset vain katsovat vierestä, kun näkevät vääryyttä? Miksi kukaan ei puutu? Siinäpä pohtimista. Alvtegen tuntuu olevan oikea pieni maailmanparantaja.

Tämän dekkarin täytyy olla hyvä, koska minäkin jaksoin sen lukea. En paljon lue dekkareita, mutta tämä oli jotenkin erilainen. Kaksi kolmasosaa kirjasta luettua eivät vieläkään kaikki salaisuudet ole selvinneet. Onko ihminen todella valmis maksamaan minkä tahansa hinnan kuolemattomuudesta? Kirja yllättää ja pitää pihdeissään ihan loppuun saakka.