sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Vaihteeksi häissä


Harvoin pääsee nykyään häihin. Eilen tarjoutui meille sellainen tilaisuus. Jos joku nykyään häät järjestää, ovat ne sitten viimeisen päälle. On ruokaa, juomaa, leikkejä ja muuta ohjelmaa, morsiamen ryöstöä ja tanssia. Tällä kertaa oli vain sulhasen ryöstö, ja morsian sai sulhasen takaisin vain kirjoitettuaan runon häävieraiden antamista sanoista. Runo oli mainio, mutta morsian ei saanut sulhasta. Alkoi jo kyynel tulla morsiamen silmään - sulhanen oli kadonnut oikeasti. Ryöstäjillä ei ollut enää mitään käsitystä, mistä miehen löytäisivät. Tulihan tämä lopulta - oli lähtenyt käväisemään työpaikallaan!

Muutenkin oli hieman erilaiset häät kuin tavallisesti. Ei ollut vihkimistä! Tai oli vihkiminen, mutta se katsottiin ihan alkajaisiksi videolta. Tilaisuus oli ollut jo maaliskuussa parin todistajan läsnäollessa, ja juhla oli vasta nyt monista eri syistä johtuen. Mutta ei se tunnelmaa latistanut. Ihan oikeat hyvät häät olivat silti.

Ihan epistä oli yksi kilpailu. Jokaiselle jaettiin karkki, jonka kääreen pohjassa oli rakkauteen liittyvä mietelause. Kaikkia lauseita oli kaksi. Tarkoitus oli, että vieraat etsivät, kenellä on sama lause. Kolme ensimmäistä paria palkittiin. Mutta ennen kuin me kerittiin edes saada karkkeja, olivat ensimmäisinä karkkinsa saaneet jo löytäneet parinsa. Eivät päässeet muut edes kokeilemaan. Eikö tämä ollut epistä jos mikä :D
Eihän se palkinto mitään, mutta jalo kilpailu :)

Miehelle kävi köpelösti. Ennen ruokailua tarjoilija kysyi: "Otatko punaista, valkoista vai vettä?" Jostain syystä mies kuuli, että oli tarjolla olutta ja vettä, ja koska hän ei piittaa juoda olutta ja näki valkoviinikannun luuli sitä vedeksi. Niin sitten tarjoilija lorautti valkoviiniä, eikä sekään ole miehen mieleen. Joutui irvistellen juomaan sen. (hih)

5 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Ettei vaan olis niin että harvemmin sulhasella on häissään hauskaa... Niin, tai häitä suunnitellessa. Heppuraukat :)

Anonyymi kirjoitti...

Pyydä mieheltäsi anteeksi puolestani! Olisin vaihtanut lasin, kun olisitte vaan huikannut, että väärää sortimenttia tuli lasiin ängettyä!
-tarjoilija-

kirlah kirjoitti...

Rita: mutta itsehän ovat häät järjestäneet.

Tarjoilija: Ei hätää. Joutipahan tuo sen juoda.

vilukissi kirjoitti...

Nuorisomme kavereilla alkaa olla häitä, olemme olleet jo monissakin, Ja kaikissa olisi ollut äänentoistossa parannettavaa. Istuimme vimeksi aivan takana ja emme tienneet yhtään mitään ohjelmasta ja mut kuulutettiin kilpailuun...kiva oli mennä, kun yritin udella vieressä seisovalta, mitä teemme...hänkään ei tiennyt...onnistuihan se, kun katselimme, mitä muut tekivät. Mutta olin koko ajan näin jäljessä koko ajan. Mulla on aina ongelmia häissä, hautajaisissa ja isoissa synttärijuhlissa, kun en tiedä, mistä ruoka on tehty. Olen täysin glut.ruualla ja sitten poistun aina jonosta kysymään, mitähän minä voisin syödä ja ottaa ja menetän paikkani jonossa...ja aina ilmoittautuessani ilmoitan ruokavalioni. Joskus on käynyt niinkin, että olen ottanut vain yhtä salaattia ja se vasta näyttääkin lautasella hassulta...tv.nimimerkki isoja juhlia kammoksuva

Kirlah kirjoitti...

Vilukissi: tyypillistä. Oli sitten kyse häistä tai mistä tahansa tilaisuudesta, siellä ei kuule mitään, meteli on kova. Sitten on aina jokin kilpailu, enkä edes ikinä ole kuullut, että minut on otettu mukaan "vapaaehtoisena".

Ihan sama juttu: en pääse koskaan tarkkaan selville, mitä pitää tehdä tai muut ovat jo aloittaneet ennen kuin minulle kerrotaan jutun juju. Ja naurunräkätys tietysti valtava, kun kaikilla on muka hauskaa ja päällä on kova tervehenkinen kilpailu. Hrrr.