Virkistävä näky

Tällaisissa maisemissa olen tänä kesänä uinut ja melonut. Siitä vain saarien välistä tuntemattomaan. Maisemakuvat ovat ihan eri paikasta otettuja, mutta kuvaavat hyvin sitä, miten kanootista melkein pinnan tasolta katsottuna joka puolella näyttää samanlaiselta. Eksymisvaara on suuri. Kerran joku tuttava kertoi englantilaisesta turistipariskunnasta, joka oli melonut jo kolmatta kertaa heidän kesämökkinsä ohi, kunnes viimein oli uskaltautunut kysymään, missä he oikein olivat.

Eräänä päivänä pyöri rannalla yläpuolellamme valtava määrä sudenkorentoja. Sattui olemaan kamerakin mukana ja yritin kuvata, mutta ne vasta nopeita olivat. Ja vaikka olisivat olleet hitaampiakin, ei kuvaaminen olisi onnistunut, sillä en auringossa ja ilman laseja nähnytkään kameran ruudusta mitään. Joten räpsin summissa vähän väliä laukaisten, ja kas, yhteen kuvaan oli tullut jopa sudenkorento! (kuva kannattaa suurentaa).

Yhtenä päivänä oli rannalla sotka. Tuli ihan eväidemme viereen, ei pelännyt tippaakaan. Säälitti, mihinkähän se oli porukkansa hukannut.

Aurinkoa en ole kuitenkaan ottanut. Eikä onneksi tarvitse ottaakaan, mikäli tutkijoita on uskominen. Ja uskonhan minä. Tänä aamuna oli paikallislehdessä artikkeli tutkijasta, entisestä oppilaastani, joka tutkii auringon ultraviolettisäteilyn vaikutusta kasveihin. Viimeisten kymmenien vuosien aikana on UV-säteilyn määrä lisääntynyt 10 prosenttia. Ja keväisin on säteilyn määrä kuulemma 30% voimakkaampaa kuin tavallisesti. Tutkija sanoi, ettei hän missään tapauksessa ottaisi aurinkoa. Kasvitkin suojautuvat aurinkoa vastaan ruskettumalla.

Ihan kuin aurinko porottaisi todella voimakkaammin kuin ennen, tai sitten sitä ei vain kestä enää senkään vertaa kuin aiemmin. Mutta on se vain muuten niin virkistävä näky taivaalla.