Kesähöpinää

Kylillä käydessä on tunne kuin menisi kouluun. Ei sellaista firmaa tai putiikkia, missä ei olisi kaikki työntekijät entisiä tai nykyisiä oppilaita. Mikäs siinä, kotoisaltahan se tuntuu. Näyttää Suomi pyörivän kesäisin pelkästään nuorten varassa.

Entäs turistit sitten. Yritän sukkuloida pyörälläni, mutta törmäysvaara on suuri. Turistit tuntee siitä, että ne kulkee suurissa laumoissa, kääntyilevät, hidastelevat, taivastelevat ja muuttavat jalkakäytävällä kulkusuuntaa yhtäkkiä varoittamatta. En ole vielä törmännyt kehenkään, mutta tänään oikein rupesin toivomaan, että törmäisin ja saisin syyn ruveta motkottamaan poukkoilusta. Ellei minulla olisi uusi pyörä ja hyvät jarrut, olisi tullut kenties rumihiakin.

Osoitetietojen etsiminen luokkakavereista etenee hyvää vauhtia. Päivässä vain ei ehdi montakaan puhelua, sillä keskimäärin tunnin kestää yksi puhelu. Jos viisi puhelua soittaa päivässä, on kulunut jo kuusi tuntia ja minä ihan jo purnautin partaalla. Asiaa on, pitäähän 40 vuotta saada kerrotuksi kohtuullisessa ajassa. Tänäänkin soittelin kadonneen kaverin 96-vuotiaalle äidille, joka oli niin kova puhumaan, että selväksi tuli koko Etelä-Pohjanmaan sukuhistoria. Taisi olla mummaparka ikionnellinen, kun jonkun kanssa sai jutella.

Ja onpa ihmisen nautittava kesästäkin. Terassilla kahvia juodessani katselin, mikä puunlehti se kierii pihan poikki. Mutta se olikin minikokoinen pieni hiiri! Jostain kumman syystä se aina parikymmentä senttiä piperrettyään kellahti nurin. Olisiko aurinko paahtanut liikaa ja pyörryttänyt sitä, sillä se juoksi suoraan aurinkoa kohti, vai olivatko kivennupulat liian liukkaita pienille jaloille. Kun se saavutti varjon, ei nurinmenoa enää tapahtunut.
Nyt lähden tuttavien kesämökille saunomaan ja uimaan. Käsky on käynyt.

Kuvassa erikoinen kasvi: tikankontti.