lauantai 25. heinäkuuta 2009

Kääntyi miinukseksi


Pari päivää sitten kävimme pikkukylän kesäteatteriesitystä katsomassa. Siellä oli kansaa kuin pipoa. Laskeskelin, että 200-300 henkeä oli tullut ilottelua katsomaan. Miten on mahdollista, että jonkin syrjäkylän esityksiin tulee noin paljon kerralla väkeä, kun kirkonkylälläkin alkukesästä oli vain noin 100 ihmistä? Mietin, onko esitys täällä niin paljon parempi. Ei, päin vastoin, sanoisin. Päättelin, että tuolla korvessa ei ole juuri muuta tekemistä, ei ole juottoloita, joissa aikaansa viettää. Niinpä kesämökkiläisillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin harrastaa kulttuuria.

Itse en ole kauhean innokas menemään kesäteattereihin. Ensinnäkin, aina sataa. Nyt ei ihme kyllä ollut sitä tuskaa. Mutta oli muita tuskia: Saimme paikat niin kaukaa, että ei nähnyt juuri muuta kuin edessäistujien päitä. Monet tapahtumat perustuivat pelkkään näkemiseen ja kun oli populaa edessä, ei tiennyt, mitä siellä edessä tehtiin. Naurunremakasta päätellen jotain härskiä tietysti, mikä muu se suomalaisia naurattaisi. Ja minkähän takia tuolit laitetaan aina niin, että katsojat istuvat aina aurinkoon päin? Kun ei kerran satanut, räkötti aurinko julkeasti suoraan silmiin.

Eikä siellä kuullutkaan, mitä puhuttiin, suuri osa meni ohi korvien. Osa näyttelijöistä mumisi itsekseen. Näin ollen tyhjä aika piti täyttää muulla virikkeellä. Yhtäkkiä huomasin edessä istuvan naisen virkatun lierihatun reunalla kulkevan muurahaisen. Seuranta-aikana se kerkesi kiertää kolme kertaa lierin ympäri!

Ja maantieltä kuului jatkuva autojen tohotus. Juuri kun oli ehtinyt päästä taas juonesta kiinni, päryytti moottoripyörä tai yliviritetty mopo ohi, niin että sinne meni sekin huippuhetki.
Ja väliajan jälkeen kaikki pikkupennut olivat keksineet mennä pihan leikkitelineille mekkaloimaan. Kovempaa ne kailottivat kuin näyttelijät.

Mitenkähän minun taakseni sattuu tulemaan aina se tilaisuuden selostaja! Oli sitten ylioppilasjuhlat koululla tai mikä tahansa muu yleisötilaisuus, tulee selän takaa ilmainen selostus, aivan kuin muut katsojat ja kuulijat olisivat sokeita ja ymmärtämättömiä: -Tämä on se Yläuotisen lesken poika, onpas se kasvattana pitkän parran. -Minkähän takia tuo soittaja on laittanna tuollasen kauhtanan piällee? Ois luulna, että tällasee tillaisuutee ois jottai juhlavampoo löytänä. -No sieltä soapuu pappikii. Eihä tuo oo yhtää papin näkönekkää. -Ai siitä Viagrastakohan se tuon piä jäykisty! -No nyt sillä on huulpunnoo poskessa, se evustaja olkii tuon sortin miehiä!

Miten minusta alkaa tuntua, että tämä kulttuurinautinto kääntyi negatiivisen puolelle.

6 kommenttia:

Hannele kirjoitti...

Paljon käydään kaikessa, mutta harvoin kesäteatterissa. Siinä kylässä varmasti hyvät kahvitarjoilut.

isopeikko kirjoitti...

Saa sanoa jos toinen häiritsee, sille ittelleen suoraan. Yleensä toimiikin :)

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Hauska kirjoitus! Kävin aikoinaan useammankin kerran kesäteatterissa, siellä tapasi ainakin kyläläisiä.

kirlah kirjoitti...

Hannele: oli tosi hyvät kahvitarjoilut, kahdenlaista hyvää pullaakin oli.

kirlah kirjoitti...

Isopeikko: saahan sitä sanoa niin, ja yleensä toimiikin, mutta arvaa, missä ei toimi! Opettajien koulutuspäivillä.

Kato nyt tätäkin: kiva että tykkäsit.
Oikeastihan siinä näytelmässä ei ollut mitään vikaa, kohtuullisen hyväkin, ja juuri se on aina kiva, että pääsee vähän ihmisten ilmoille. Mutta kuten jo etukäteen arvata saattaa, menee tavallaan näyttelijöiden työ osaksi hukkaan, kun suuri osa vitseistä jää kuulematta.

Vallaton mummeli kirjoitti...

Jos takana olevalle selostajalle ei kehtaa sanoa mitään, niin joskus auttaa, kun kääntää päänsä teatraalisesti puhujan suuntaan :)