tiistai 23. kesäkuuta 2009

Hiidenkirnu ja kirsikoita


Mitä kuumempi päivä, sitä varmemmin on aina jokin pakollinen autossa istuminen. Tänään piti mennä kaupunkiin mammografiaan. Niitäkään kuvauksia ei tehdä enää omalla paikkakunnalla. Luulisi, että koneet voisi olla täälläkin, sillä kaupungissa sitten rivissä istuu koko pitäjän eukot. Jos olisi tiennyt, että se ja sekin on samaan paikkaan menossa, olisi voinut sopia edes yhteisestä kyydistä. Nyt jokainen ajaa köröttää peräkanaa omalla autollaan, tietysti vain yksi henkilö autoa kohden.

Kaupunkiin mennessä on aina varustauduttava pitkällä listalla. Nyt ei ollut muuta pakollista ostettavaa kuin uudet tyynyt. Jostain syystä hoitokissat olivat repineet sängyssä tyynyjemme päälliset ihan riekaleisiksi.

Oli minulla toinenkin pakollinen ostos: kirsikat. Jostain syystä rakastan kaikkea, mikä sisältää kirsikkaa. Näin alkukesästä ostan niitä melkein joka päivä. Eikä minulle riitä pieni maistiainen, nytkin hutkahti mahaan kokonainen litra, eikä tunnu missään.
Torilla kerkesin jo väitelläkin jonkun tuntemattoman miehen kanssa. Tämä kun oli puheensa mukaan ostanut Lidlistä mauttomia kirsikoita. Minä heti hänen kanssaan samaa mieltä, että siihen kauppaan en jalallani astu. Mutta hänpä olikin itse asiassa eri mieltä, on kuulemma hyvää ja halpaa tavaraa siellä.

Olin houkutellut kaupunkireissulle ystäväni mukaan kaveriksi, ja nyt päätimme ottaa kaiken ilon irti. Paluumatkalla kävimme katsomassa Pursialan hiidenkirnua Mikkelin kupeessa. Se on Suomen neljänneksi suurin, noin 9000 vuotta vanha ja kahdeksan metriä syvä. Siitä yllä oleva kuva. Ja harvoin on järvi niin peilityyni kuin tänä aamuna, siitä toinen kuva.

7 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Kirsikat on ihania! Ja kaikki missä on kirsikkaa. Ja Lidlissä olen tasan kerran käynyt enkä toiste mene. Tännekin semmoinen kuulemma tulee, vasta on tontti kaavoitettu.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Hihi, sama täällä :)
Täysi-ikäiseltä pojalta sain kirsikkalikööriä, kun hän pääsee jo ostoksille Systemet. Jouluna on pakko löytää suklaapralineja kirsikoilla (askeissahan vain YKSI vaivainen).

Onni, että omassa puutarhassa on paljon makeita kirsikoita, kohta.

Hannele kirjoitti...

P.S.
Lidlissä ei mitään vikaa, myyvät luomuakin. Mies eilen kehui ja kysyi, mistä ostettu niin hyviä tomaatteja..

vilukissi kirjoitti...

Luulin ensin tuota hiidenkirnua nieluksi, ja ajattelin sun olleen nieluasikin näyttämässä. Vähän toki olisi ollut v erettömän oloinen nielu. Se on totta, että kun sairaalaan yms.pääsee, niin hyvä, ettei lähin naapuri istu ekana penkillä ja itse on matkustanut jo tunnin linja-autolla ehtiäkseen 3 tunnin kuluttua olevaan tutkimukseen. Mulle käy melkein aina näin.

Allu kirjoitti...

Täytyy tunnustaa, että en tiennyt, mikä on hiidenkirnu, vaikka sanan olen kuullut.Oppia ikä kaikki.

Kirlah kirjoitti...

Villasukka: Lidliä en kannata minäkään sen takia, että kuulemma ainakin alussa työntekijöiden työolot eivät olleet parhaat mahdolliset. Ja myyvät niin paljon ulkomaista tavaraa, kaikki raha menee ulkomaille.
Tavaran laatu varmaan sinänsä on ihan hyvää.

Hannele: meilläkin on kirsikkapuita, mutta nämähän ovat sellaista vanhaa suomalaista maatiaislajia, pieniä. Ei vain tule kuin muutama kirsikka, kun kukinta-aikana satoi ja oli kylmää, eivät pölyttyneet.

Kirlah kirjoitti...

Vilukissi: no niinpäs näyttääkin nielulta tai joltain suolelta. Ettei vain näyttäisi siltä kuin olisi letku työnnetty kurkusta ja jo tulossa toisesta päästä pois.

Allu: väittävät, että jääkauden loppuvaiheessa sulamisveden mukana jokin kivi/kivet olisi alkanut virran mukana pyörittää koloa ja näin kaivertanut kauhean kuopan. Joissakin koloissa on kuulemma tuo kaivertajakivi vielä jäljellä kuilun pohjalla.

Luontolehdessä oli juuri juttua Tuusulan tienoilla olevista hiidenkirnuista.