perjantai 12. kesäkuuta 2009

Hoidokit häviävät


Alan uskoa, kun eläkeläiset väittävät, että vapaalla ollessa on kiireempää kuin työssä konsanaan. Minullakin on loma alkanut ja kiireempää nyt on kuin ikinä töissä käydessä. Mutta tämä on mieluisaa kiirettä. Aatu-poika ilahduttaa meitä vielä ensi viikon puoliväliin saakka. Hän näyttää vievän kahden ihmisen ajan melko tarkkaan ja siis sellaisten ihmisten, jotka nyt ovat kotona. Mietin kauheasti, miten olen joskus voinut nuorena hoitaa peräti kahta pientä lasta ja käydä vielä töissäkin ja silloin oli koirakin, jota piti lenkittää monta kertaa päivässä. Mutta eipä silloin päässyt tulemaankaan vyön tilalle makkarakerrosta.

Nyt meillä kuluu suuri osa ajasta myös hoitokissojen etsiskelyyn. Eräänä päivänä etsittiin olan takaa toista kissaa, eikä mistään löytynyt. Katsoin viimein saunan puolellekin ja siellähän elukka makasi tyytyväisenä lauteilla. Se oli pyykkejä koneeseen laittaessa livahtanut selän takaa saunaan.

Toisena päivänä oli toinen kissoista hävinnyt. Ei se ollut vintillä pianon takanakaan selällään koivet taivasta kohti, kuten joskus. Ihmettelen muuten suuresti, miten kissa voi sillä lailla nukkua. Luulisi ottavan selkärankaan kova alusta.
Vasta illalla samaisessa vinttihuoneessa tietokoneella istuessani kuuntelin, miten joku rapisi juuri siellä pianon takana. - Ei mitään. Älysin viimein katsoa komeroonkin, ja sieltä kissa könysi vieraspeitteiden ja talvivaatteiden seasta esiin. Jossain välissähän se oli sinne ehtinyt selän takaa luikahtaa.

Onneksi ei meidän ole tarvinnut sentään vielä lasta etsiä päiväkausia. Toistaiseksi hän on pysynyt näköpiirissämme.

6 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Heh, kissavieraat näemmä tekevät olonsa kotoisksi :-)

Hannele kirjoitti...

joku lähetin tai kello kaulaan kissalle ;)

vilukissi kirjoitti...

Sellainen koiratutka olisi nyt kova sana.Ja jos lapsia on hoidossa, niin turvaviiri paidankaulukseen!Minäkin olen joskus istunut olkkarin lattialla makkarapötkön kanssa ja odotellut kadonnutta kissaa...jostain se aina kömpi unenpöpperöisenä. Toisen kissoista oli suurempi huoli kuin konsanaan omista lapsista, kun ne olivat pieniä. Nyt pikku-Pyryn kanssa en ehdi tehdä mitään...ihmettelen kans, miten olen voinutkaan tehdä yhtä sun toista tyttärieni ollessa pieniä.

Kirlah kirjoitti...

Todella tarpeeseen olisi elävillä kello kaulassa.

Minä vain mietin aina, että jos olisin vaikkapa lehmä ja kaiken päivää kalkattaisi kello korvani juuressa, saisin hermoromahduksen kalinasta. :)

kotokiusattu kirjoitti...

Eläkeläisiltä ja muilta vapaalla kulkijoilta puuttuu aikataulut. Työssä oli aina aika kun piti olla ..tai mennä. Sen takia on aina kiire!Mitä eläinten tiukuihin ym tulee.. ei niitä pidä laittaa..
Kolliltakin meneen yllätyksen mahdollisuus...kun aina kilajaa!.. eikä tiuku auta kun huilailee. Ei auta kun mumman olla valppaana!

kirlah kirjoitti...

Kotokiusattu: tuohon aikatauluttomuuteen kai perustuukin se, että eläkeläisillä on aina kiire:
-joka minuutti ei ole organisoitu ja näin voi mennä muutama mimnuutti turhuuteenkin!
-toiseksi kuvittelen, että kun ei ole työssä, ei osaakaan arvioida tekemisen määrää ja näin tulee luvanneeksi tehdä sitä sun tätä kun luulee ehtivänsä.

Olen nimittäin huomannut saman ilmiön kesäisin: muut ihmiset järkkäävät yleensä minulle kesäohjelmaa, kun kaikki sanovat: sinulla kun nyt on tuota aikaa...

Eikä aikaakaan, kun saan lentää tukka suorana paikasta toiseen, varsinkin, kun ei ainakaan työn varjolla voi kieltäytyä mistään.