Jes, monissa blogeissa kehotetaan kertomaan kirjoista, jotka ovat olleet vaikuttavia. Vaikka en ole koko talvena joutanut lukea yhtään kirjaa, aloin muistella mitä olen joskus aiemmin lukenut. Tälle listalle pääsivät ne, jotka ensin tulivat mieleen. Aikamoista arpapeliä kuitenkin, koska hyviä kirjoja on paljon. Näistä kaikista en enää oikein muista tarkkaan juontakaan, mutta sen vain muistan, että ehdottomasti lukemisen arvoisia.
1. John Steinbeck: Punainen poni
Sain keskikouluaikana jostain kirjoituskilpailusta palkinnoksi John Steinbeckin iki-ihanan Punaisen Ponin, joka kertoo pienen pojan iloista ja suruista hänen hoitaessan poniaan. Kirjalla oli sikäli suuri merkitys, että se ohjasi lukemaan muitakin Steinbeckin kirjoja kuten Helmi, joka kertoo köyhästä meksikolaisesta perheestä 40-luvulla. Perheen isä löytää arvokkaan helmen, mutta huomaa, että rikkaus ei tuokaan onnea.
Steinbeckistä tuli yksi lempikirjailijoitani.
2. Chang Jung: Villijoutsenet
Kirja kertoo kolmen kiinattaren, isoäidin, äidin ja tyttären tarinan. Minua kiehtovat yleensä omaelämäkerrat ja eri kulttuurit ja tämä on molempia. Kirja on samalla Kiinan olojen ja kulttuurin kuvausta keisarillisesta Kiinasta ihan nykypäiviin saakka.
3. Lorenzo Carcaterra: Katuvarpuset
Karmiva kuvaus kasvatuslaitos- ja vankilaoloista New Yorkin Hell´s kitchenistä 60-luvulta, aiheina mm. pedofilia. Tämäkin on tositarina, kirjoittajan itsensä kokemana. Amerikka ei todellakaan ole aina se onnen maa, joksi monet sitä kuvittelevat.
4. Dominique Lapierre: Ilon kaupunki
Tällä kertaa ollaan Intiassa Kalkutassa ja köyhien ihmisten parissa.
5. Waris Dirie: Aavikon kukka
Somalialaisen huippumallin, ympärileikatun naisen tarina. Ja kuinkas muuten, omaelämäkerta.
6. Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli
Jälleen yksi parhaita omaelämäkertoja, nyt ollaan Irlannissa Limerickin kaupungissa. Kirja kertoo elämäntaistelusta erittäin köyhissä oloissa.
7. Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen
Parhaita suomalaisten kirjoittamia kirjoja. Kuitenkin suomalaisten liian vähän tuntema.
Haasteissa on kehotettu kirjoittamaan viidestä kirjasta, mutta kun en löytänyt koneesta pysäytysnappia, tuli kirjoja seitsemän. Sitä paitsi nämä kaikki olivat niitä, jotka pasahtivat yhtaikaa mieleen.
15 kommenttia:
Seitsemännen portaan enkeli on niitä harvoja kirjoita, joita en jaksanut lukea loppuun. Tajunnanvirtatekniikka ei ole minua varten.
Turms Kuolematon on parempi kuin Sinuhe, mutta kumpikin on ehdottomia suosikkeja. Steinbeckin Vihan hedelmät on minulle jäänyt mieleen vaikuttavimpana lukio-aikaisena lukukokemuksena. Itkin ja luin.
villasukka: onpa yllättävää, ettet McCourtin kirjoja jaksa lukea, aika jännä juttu. En tiedä ketään, joka ei olisi ihastunut niihin.
Ja hassua, että minä taasen tykkäsin enemmän Sinuhesta kuin Turmsista.
On todella hyvä, että maailmassa on monenlaisia kirjailijoita, että on jokaiseen makuun.
Voi, Steinbeck on yksi suosikkikirjailijoistani. Olen tainnut lukea kaiken, mitä häneltä on suomennettu. Pitääpä katsoa saisinko kesän aikana luettua tuon Surun ja ilon kaupunki, kun sitä hiljattain joku muukin suositteli :-)
Höh, siis Ilon kaupunki. Minulla kiipeilee taas kissanpoika näppäimistöllä ja haittaa vähän näkyväisyyttä..
En minäkään voisi kuvitella, että olisin jättänyt Seitsemännen portaan enkelin kesken. Villijoutsenet oli myös ihana, Aavikon kukka mielenkiintoinen vaikka raskaskin lukea. Ja Sinuhehan on aivan mahtava teos.
Olen lukenut: nro 3, nro 6 ja nro7.
Punaista ponia en ole lukenut, vaikka Steinbeck on myös minulle erittäin tuttu kirjailija!
Löytyi samojakin! Nro 6 on tosi paljon jakanut ihmisiä kahteen leiriin, siis omassakin tuttavapiirissäni! Itse pidin ja olen katsonut siitä tehdyn elokuvankin.
(Ajattelin, jos käy nyt tässä vaiheessa enää blogillani, niin A Christiessa kiehtoi ihmiskuvaus ja dekkareiden rauhallisuus ja pyhäpäivän oloinen kerronta, rauhaisasti etenevä ... samaan kategoriaan kuuluisi myös Maria Lang)
Seitsemännen portaan enkeli jäi ihan alkuunsa, ei jaksanut kiinnostaa yhtään
Sinuhe egyptiläinen pitäisi kyllä jossain vaiheessa lukea... totean taas :)
Millan, minä jo ihmettelin, olinko itse kirjoittanut nimen väärin.
Allu: Näyttää olevan suht. samanlainen kirjamaku meillä.
Vilukissi: Aina joskus luen jonkin dekkarin, ja ruotsalaisilta jokaiselta "virkani puolesta" yhden. Kyllähän niitä nyt lukee ennemmin kuin selkäänsä ottaa, mutta en mitenkään himoitse.
Annikki: Ihmettelen, ja edelleen ihmettelen. Luin kirjan ruotsiksi, joten en ehkä niinkään kiinnittänyt huomiota kerrontatyyliin, vaan minua kiinnosti itse sisältö.
Jotta miten ihmeessä siinä köyhyydessä ja niissä kerrotuissa oloissa joku saattoikin selvitä ja yleensä päästä eteen päin. Kirjoittaja on ollut todellinen selviytyjätyyppi. Kokeilepa yrittää uudestaan.
Rita: mitä, etkö ole vielä lukenut? :D
Pitääkin miettiä omaa listaa...
Pidin nuorena valtavasti Sinuhesta, mutta kun luin sen viime syksynä uudelleen, oli hiukan pettynyt. Mutta uskomaton työ siinä on ollut, ja kun ajattelee, kuinka nopeasti Waltari sen kirjoitti.
Kato nyt tätäkin: Minä en koskaan lue samaa kirjaa toista kertaa. Ilmeisesti siksi, että jos joskus olen ihastunut johonkin kirjaan, onkin toinen kerta ollut suuri pettymys.
Siihen, pitääkö jostain kirjasta vai, vaikuttaa kai niin suuresti ikä, tunnetila jne. Harvoin varmaan toisella kerralla on samanlaisella aallonpituudella kuin ekalla kerralla.
Dekkarit ei kyllä oikein kolahda minuunkaan, en kyllä viime aikoina ole lukenut muitakaan kirjoja liiemmälti. Höh, ethän tässä puhukaan mitään dekkareista, varmaan jostain kommentistasi jäi mieleen. Villijoutsenista tykkäsin samoin Sinuhesta, jonka luin joskus miljoona vuotta sitten. Olin konekirjoituskoulussa ja otin hyllystä lähimmän kirjan. Sattui olemaan Sinuhe Egyptiläinen. Käytin sitä tekstin kirjoittamisen oppivälineenä. Ajattelin, että siinä on tarpeeksi paljon sanoja harjoiteltavaksi :)Oisinkohan ilman konekirjoituskoulua koskaan tarttunut kirjaan ihan lukemismielessä.
Vallaton mummeli: Kirjoja on niin paljon, että on aina ihan sattumaa, mihin sattuu tarttumaan. Sinuhen täytyy olla todella hyvä, koska se on jäänyt melkein aina kaikkien mieleen.
Kommentissasi puhut ihan totta: ikä, elämä ja kaikki vaikuttavat lukukokemukseen ja joskus kesken jäänyt teos tuntuu vuosia myöhemmin hienolta.
Minä taas luen lempikirjojani uudestaan ja uudestaan, esim. Sinuhen olen lukenut ainakin 15 kertaa. Samoin, joka kesä loman alussa on ihan pakko lukea Robert Gravesin Minä Claudius. En kyllä tiedä miksi.
Lähetä kommentti