sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Varoituksillakin rajansa


Viime aikoina on vähän siellä täällä putkahdellut esiin äitien kautta aikojen toitottamia opetuksia, jotka tuntuvat olevan ihan yleissuomalaisia. Juuri kun ajattelin, että sellaisiahan pitäisi ruveta oikein keräämään, esitti Kato nyt tätäkin blogikommentissaan, että sellaisista olisi ollut jo juttua Hesarissa toukokuussa. Minulle kun ei tule Hesaria enkä pääse lehden teksteihin nyt muutenkaan käsiksi, en tiedä mitä siellä on kirjoitettu. Näin ollen joudun vain nuolemaan näppejäni ja keksimään kaikenlaista omasta päästäni.

Mutta ainakin oman äitini yleisiä varoituksia oli aina: "Alusvaatteet pitää olla siistit, jos joutuu vaikka onnettomuuteen", "Ruoka on syötävä kaikki lautaselta" tai "Ruoalla ei saa leikkiä". Jos emme olleet kiltisti, saattoi mumma sanoa: "Mustalaiset tulee ja vie!" (Olen aikuisena käsittänyt, että mumma pelkäsi kaikenlaisia kulkijoita yli kaiken). Ja kas kummaa, näin ovat varoitelleet kaikki Suomen äidit ennen vanhaan ainakin blogikirjoitusten mukaan. Yksi tavallinen varoitus oli: "Ei pidä leikkiä paljain jaloin lätäkössä ja rapakossa, menee jalat harakanvarpaille". Tuo harakanvarpaille meno oli minulle muuten aina arvoitus, mutta olen käsittänyt vanhempana sen tarkoittavan, että sääret "siertyvät" eli kuivavat ja iho halkeilee.

Minusta tuntuu, että vaikka mumma pelotteli joskus mustalaisilla, ennen ei ollut ainakaan maaseudulla pelkoa "namusedistä" tai muista lapsiin kohdistuvista pahoista teoista. Meitä ei ole tuollaisilla varoiteltu tai peloteltu. Mutta kuulin tässä eräänä päivänä ravintolassa työskentelevältä tuttavaltani ihan pöyristyttävää lasten pelottelua. Eräs perhe oli tullut rauhallisella maaseudulla ravintolaan syömään, ja lapset (alle kouluikäiset) syötyään olivat sanoneet tuttavalleni menevänsä vähän ulos leikkimään. Mutta sanoneet perään: "Katsoisitko, ettei meitä kukaan vie!"

Viiden minuutin kuluttua lapset olivat tulleet takaisin peloissaan. Eivät olleet millään uskaltaneet olla ulkona, kun piti koko ajan vahtia, ettei mistään putkahda roistoja.
Nykyään kannattaa ottaa huomioon kaikenlainen lapsiin kohdistuva väkivaltakin, ja asia kannattaa varmaan ottaa puheeksi jossain vaiheessa. Mutta minusta tuntuu, että ei lapsia kannata sentään ihan kuoliaiksi pelotella.

9 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Meillä lapset uhattiin myydä mustalaisille. Ja koska asuin pari ensimmäistä elinvuottani Mikkelin paloaseman vieressä, minua uhattiin välillä kun itkin ja huusin ja kiukkusin, että viedään paloasemalle sireeniksi ;)

Annikki kirjoitti...

en muista, että minua olisi koskaan pelotetltu millään tällaisella, että ... tulee ja vie tai kivi tippuu päähän ym.

sen sijaan namusedistä varotettiin, sanottiin, että ei saa koskaan ottaa tuntemattomalta karamelliä - kun kysyin miksi, oli vastaus, että hän on voinut pitää sitä haaroissaan - eikä missään tapauksessa lähteä tuntemattoman matkaan minnekään - sitä vatvottiin usein

toinen varoituksen aihe lapsuudessani (1950-luvulla) oli keuhkotauti: annettiin selvät ohjeet, että mitään, mikä oli ollut toisen suussa, ei saanut pistää omaan suuhunsa (ei siis karkkia, lusikkaa, hammasharjaa, ei puhaltaa toisen puhaltamaan torveen jne.) - rahoja ei koskaan suuhun, ja kädet, joilla niitä käsiteltiin, mieluiten pestiin, ei ainakaan suuhun (kotipaikkakunnallani kuoli nuori nainen ns. lentävään keuhkotautiin, ja hän oli ollut kassana ja käsittellyt rahoja)

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Meilläkin peloteltiin mustalaisilla.

Tuttava kertoi äitinsä opettaneen, että pyykit pitää ripustaa naruille niin, että samat värisävyt ovat vierekkäin. On naapureidenkin mukavampi katsella, kun on pyykit nätisti.

Sauerkraut kirjoitti...

Meitäkin peloteltiin mustalaisilla, että jos ei olla kunnolla, niin mustalainen tulee ja vie! Ja jos ei syöty ruokaa, niin sanottiin, että enon koira tulee syömään sen :D

Vahvistussana on bionis, eli ruoantähteet voi laittaa myös biojätteeseen.

kirlah kirjoitti...

Mustalaisilla on näköjään peloteltu vähän yhtä sun toista. Ja ihminenhän alkaa pelätä juuri sellaista, mistä pelotellaan.
Jos ei vaikkapa pieni lapsi älyä pelätä pimeää, alkaa varmasti pelätä, jos joku kysyy: pelkäätkö sinä pimeässä. (ei siis tarvitse edes pelotellakaan, mutta pelkäämisen mahdollisuus alkaa pelottaa).

Annikki: Kyllä nauroin pitkään tuolle karkin haaroissa pitämiselle :D

Minun nuorena ollessa oli muuten keuhkotauti jo suunnilleen mennyttä. Mutta lukioaikana yksi luokkakaveri sairastui keuhkotautiin, joutui parantolaan ja kirjoitti vasta vuotta myöhemmin ylioppilaaksi. Luki sittemmin itsensä lääkäriksi.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

"Ruoka on syötävä kaikki lautaselta" tai "Ruoalla ei saa leikkiä" on molemmat tyhmiä sääntöjä. Eka antaa liikalihavuutta ja toinen kieltää tonttu-pullien leipomisen :)

ja rasististahan tuo mustalaisten sortiminen

Neljän lapsen äiti kirjoitti...

"Ruoka on syötävä kaikki lautaselta" tai "Ruoalla ei saa leikkiä" on molemmat tyhmiä sääntöjä. Eka antaa liikalihavuutta ja toinen kieltää tonttu-pullien leipomisen :)

ja rasististahan tuo mustalaisten sortimineni

Hannele kirjoitti...

Mua peloteltiin nokipojilla,
näkki vahti lammikkoa,
peikot pimeessä metässä..


Pelkäsin ihan kaikkee vielä aikuisena.
Omat lapseni eivät pelkää yhtikäs mitää, vuoriakin kiipeilevät kaikki..

kirlah kirjoitti...

Hannele: varsinkin, jos lapsi tai aikuinen itse ei ole ottanut annosta, on kohtuutonta vaatia syötäväksi kaikki.
Asian ymmärtää siitä näkökohdasta, että aina ei ollut pula-aikana mitään syötävää. (kuulemma, en itse ole niin vanha, että olisin kokenut. :D