keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Tietävätkö päättäjät mistä puhutaan


Eilen illalla oli oikein kahden tunnin kasvatuskeskustelu tv:ssä. Järkeviä puheenvuoroja, ihmiset puhuivat asiaa. Mutta ainoat, jotka eivät oikein tienneet, mistä puhutaan ja missä mennään, olivat poliitikot. Eli ne, jotka juuri meidän asioistamme päättävät. Miten on mahdollista, että olemme demokratian nimissä rakentaneet systeemin, jossa juuri niiden pitää ja juuri ne saavat päättää vain nimenomaan niistä asioista, joista vähiten tietävät. Esim. sivistys- tai koululautakunnassa ei saa olla opettajia päättämässä omista asioistaan, he kun ainakin pienellä paikkakunnalla olisivat ainoat, jotka koulusta jotain tietävät.

Kaikki ovat hurskaasti sitä mieltä, että iso ryhmä ei ole ihmiselle paras paikka. Kaikki tietävät, että luokattomuuden takia isoissa kouluissa ei ole enää omaa ryhmää, jonka kanssa työskennellään, ihmiset ovat irrallisia ja jollain lailla hukassa. Viime viikolla koulussamme vieraili Opetushallituksen väkeä. Sain sen käsityksen, että oli tarkoitus jotenkin ylhäältä päin tuoda meille "uusia, erinomaisia, hienoja" tuulia, jotenkin tarkoitus sivistää meitä.

Olin aistivinani hienoista hämmästystä siitä, että meillä onkin aloitettu mm. etäopetusta jo ainakin kymmenen vuotta sitten. Etäopetusilosanoman tänne tuominen oli ilmeisesti ollut yksi käynnin tarkoitus. Meillä on työskennelty erilaisilla oppimisalustoilla (Moodle, eJournal, eTwinning), on ollut kansainvälisiä projekteja jo kauan, milloin mihinkin maahan. Kovin vähän siis tiedetään päättävällä tasolla, missä mennään. Vieraat kävivät etäopetustuntiakin seuraamassa ja hämmästelivät ihmeissään, miten oppilaat olivat levollisia ja rauhallisia.

Korvaani särähti nimenomaan tuo sana "levollisia". Sellainenhan ihmisen olotilan tarkoitus onkin. Miksi kaikki toitottavat, että pitää olla isoja ryhmiä, tehokasta jne ja kuitenkin päättäjät päättävät juuri päinvastaiseen suuntaan. Miksi ei koskaan kysytä niiltä, jotka päivittäin asioiden kanssa ottelevat. Esim. Mikkelisssä on tällä hetkellä kaksi lukiota, jotka on päätetty yhdistää yhdeksi suureksi. Ja taas juuri nyt, kun keskustelu isoista ryhmistä käy kuumimmillaan. Tästä kirjoitti mm. Olematon postauksessaan.

6 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Yhdeksi suureksi? Voi jee, silloin 80-luvulla me oikein olimme päivän lakossa ja puolustimme omaa lukiotamme (Kalevankankaan lukio) jota ei enää ole. Päästiinpähän kympin uutisiin kun tanssittiin kaupungintalon ympärillä.

Kirlah kirjoitti...

Kyllä päättäjät taas ovat suuressa viisaudessaan päättäneet.

Katja Tanskanen kirjoitti...

Vaikuttaa siltä, että oikea käsi ei tiedä, mitä vasen käsi tekee.

Onkohan todellista haluakaan muutokseen, kun samat virheet toistetaan aina ja uudelleen?

karhurannanesa kirjoitti...

Ongelmiin tutustutaan ruuhonjuuritasolla omakohtaisesti pitkään ennen kuin tieto näistä ongelmista kantautuu päättäjien korvaan saati, että päättäjät alkavat tekemään päätöksiä näiden asioiden suhteen.

Tässä vaiheessa ruohonjuuritasolla on jo ollutkin ratkaisuehdotus olemassa, mutta sen kantautuminen päättäjien korvaan on taas oma tiensä.

Tämä ilmiö toistuu meillä töissä jatkuvasti. Päättävät tahot eivät tiedä mitä ongelmia meillä on, ja yrittävät sitten ratkaista ongelmia, joita meillä ei ole. Meiltä ei juuri kysellä.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kyllä koulu on loistava esimerkki siitä, miten sen asioista päättävillä ihmisillä ei ole hajuakaan siitä, mitä reaalimaailmassa tapahtuu. Just jossain telkun kiusaamiskeskustelussa Asiantuntija sanoi _kuulleensa_ että _jossain_ kouluissa on tehty nimettöminä kiusaamiskyselyitäkin. Tsiisus! Niitähän on teetetty ainakin viimeiset kymmenen vuotta ja nyt meillä kuten monessa muussa koulussa ollaan KiVa-kouluprojektissa. On siinä kans ASIANTUNTIJA.

Kirlah kirjoitti...

Joka alallahan se on niin, että ruohonjuuritason ihmiset tietävät parhaiten, miten asiat pitäisi tehdä, heillä on todella kokemusta ja tietoa, mikä toimii, mikä ei.

Ongelma ilmenee niin rakennuksilla, puutarhatöissä kuin missä tahansa. Jotenkin pitäisi systeemeitä ja käytäntöjä muuttaa, mutta miksihän ei tapahdu mitään.