perjantai 28. marraskuuta 2008

Voimakkaat naiset


Koko syksynä en ole saanut aikaan lukea kirjoja. Nyt kuitenkin luin Sofi Oksasen kirjan Puhdistus melkein yhdeltä istumalta. Kirjaa ei voi jättää kesken. Naiskohtalot tempaavat mukaansa.

Sofi Oksanen kuvaa Viron lähihistoriaa 50 vuoden ajalta taitavasti, hän yhdistää hyvin menneen ja nykyisyyden. Kirjan luettuaan on helpompi ymmärtää, miksi ihmiset toimivat niin kuin toimivat, miten on mahdollista, että lähimpiinsäkään ei voi luottaa. Ja pahuuden määrä maailmassa näyttää olevan vakio.

Itseäni kirja kiinnosti kovasti siksikin, että yksi kollegoistani on virolainen ja hän on vuosien mittaan aina hieman raottanut salaisuuksien verhoa. Samoin kirja toi elävästi mieleen Kansalaisopiston vuosien takaisen vironopettajani omakohtaiset kertomukset omista ja sukulaistensa kohtaloista ja elämästä Siperiassa.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja.

Ei kommentteja: